Puheenvuoro



Repo Matti, piispa

Otsikko:
Sopimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen metodistikirkon sekä Finlands svenska metodistkyrkan välillä (Kirkkohallituksen esitys 8/2009)

Täysistunto:
Maanantaina 2 päivänä marraskuuta 2009 klo 12.45

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Kuten kuultiin, käsillä oleva asiakirja, Kristuksesta osalliset, sekä siihen perustuva sopimusluonnos kirkkojemme välillä, on osa laajempaa monikymmenvuotista prosessia luterilaisten ja metodistien välillä keskinäisen lähestymisen tiellä. Tuolle tielle on laskettu peruskiviä noin 30 vuotta sitten käydyillä maailmanliittojen välisillä neuvotteluilla ja sen jälkeen seuranneilla alueellisilla kansallisen tason neuvotteluilla, johon sarjaan nyt tämä suomalainen sopimus myös liittyy. Tässä prosessissa näkyy hyvin, mitä tarkoitetaan ekumeenisessa liikkeessä "reseption" -käsitteellä. Sana reseptio voidaan yhtäältä ymmärtää vastaanottamiseksi, mutta toisaalta se ei ole sellaista vastaanottamista, missä on jonkinlainen aktiivinen ja passiivinen osapuoli. Se on sellaista vastaanottamista, joka haastaa prosessiin ja molemminpuoliseen vaihtamiseen, oppimiseen ja antamiseen. Kun kansainvälisellä maailmanliittojen tasolla käydään neuvottelu, jossa saadaan joitain tuloksia ja esitetään suosituksia paikallisille, alueellisille, kansallisille kirkoille, nämä eivät voi ottaa niitä vastaan sellaisinaan ja tehdä omikseen ilman, että käyvät lävitse paikallisissa oloissa tärkeät kysymykset. Usein käytännössä nuo kansallisen tason neuvottelut seuraavat jäsennykseltään ja sisällöltään samoja teemoja joita kansainvälisessä neuvottelussa on käyty. Näin on myös tässä asiassa. Kaikissa neuvotteluissa, joita on käyty maailmanliittojen 25-30 vuotta sitten käytyjen neuvottelujen jälkeen, on toistettu tiettyjä samoja teemoja. Samalla kaikissa niissä on lähtökohtana ensin rakennettu yhteisen perustan varaan, siihen perustaan, johon viitattiin äskeisessä repliikkipuheenvuorossa, eli kristinuskon klassisiin uskontunnustuksiin, siis Apostoliseen uskontunnustukseen ja Nikean uskontunnustukseen. Näiden varaan on rakennettu yhteys. Niissä tulee esiin kristologian ja kolminaisuusopin perusta, joka yhdistää kaikkia kristillisiä kirkkoja. Ne otetaan esille tämän asiakirjan aluksi sivulla 5.

Kirkot ovat dialogissaan käsitelleet niitä kysymyksiä, joiden ne katsovat olevan keskeisimpiä juuri oman itseymmärryksensä kannalta kunkin partnerin kanssa. Kun luterilaiset ovat metodistien kanssa keskustelussa, nousevat tietyt kysymykset esiin. Kun ollaan neuvottelussa roomalaiskatolisen kirkon kanssa, nousevat toiset teemat esiin. Ja kun ollaan helluntailaisten kanssa keskustelussa, nousevat jälleen toiset teemat esiin. Luterilais-metodistisessa neuvottelujen perinteessä on ollut kolme keskeistä aluetta, jotka koskevat ensinnäkin vanhurskauttamisoppia, eli sitä, miten ihminen pelastuu. Toiseksi sakramentteja, eli kastetta ja ehtoollista. Kolmanneksi kirkkoa sekä kirkon virkaa. Nämä kolme aluetta tulevat käsitellyiksi tämän asiakirjan pääluvuissa 2, 3 ja 4. Ensimmäinen pääluku esittelee ensin yhteisen uskon perustan ja sen jälkeen muiden luterilaisten kirkkojen vastaavat sopimukset. Näiden kolmen pääluvun jälkeen viides pääluku esittelee johtopäätökset ja suositukset kirkoillemme.

Vanhurskauttamisopin alueella todettiin yhtäläisyyttä, jossa neuvottelukuntaamme auttoi suuresti se, että metodistien maailmankonferenssi hyväksyi luterilais-katolisen, yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista kolme vuotta sitten. Prosessia käytiin metodistien maailmankonferenssissa samaan aikaan kun meillä käytiin tätä neuvottelua. Kuinka ollakaan, sitäkin asiakirjaa laadittaessa nousivat kansainvälisellä tasolla jälleen esiin tietyt luterilais-metodistiset kysymykset vanhurskauttamisopin osalta, varsinkin kaksi kysymystä. Ensinnäkin kysymys ns. edeltävästä armosta, tai kuten metodistit sen englannin kielellä sanovat, "prevenient grace" tarkoittaen sitä armoa, jolla Jumala valmistaa ihmistä, etsii häntä. Luterilaiselle tällaisen armon pariin kuuluu se työ, jota Jumala tekee armonvälineiden eli Sanan julistuksen, kasteen ja ehtoollisen sakramenttien kautta. Metodistisessa käsityksessä Jumala toimii myös muulla tavalla. Neuvottelussa haluttiin löytää yhteinen näkemys. Tätä asiaa on käsitelty tässä asiakirjassa sivuilla 11 ja 12.

Toinen tärkeä luterilais-metodistinen kysymys on koskenut pyhitystä. Kun metodismi syntyi herätysliikkeenä, sen painopisteeksi asettui nimenomaan evankeliumin omistamisen pelastuksen jälkeiseen pyhitykseen. Pyhityksen katsottiin kuuluvan osaksi vanhurskauttamista sillä tavoin, että koko pelastus on yksi prosessi ja sen tähtäyspisteenä on pyrkiä täydellisyyteen. Metodismissa tunnetaankin käsite "kristillinen täydellisyys", joskus jopa muodossa "täydellinen pyhitys". Nousi esiin kysymys, miten luterilaisten tulee suhtautua tällaiseen. Mehän muistutamme usein pikemminkin siitä, että ihminen vanhurskautettunakin pysyy syntisenä itseensä nähden. Tätä asiaa on käsitelty asiakirjassa sivuilla 14-17.

Vanhurskauttamiskysymyksissä saavutettiin merkittävää yhteisymmärrystä. Sen jälkeen siirryttiin keskustelemaan kasteesta ja ehtoollisesta. Tässä olivat hyvin suureksi avuksi kaksi uutta metodistikirkon asiakirjaa, jotka United Methodist Church oli Yhdysvalloissa julkaissut 1990-luvulla, yhden kasteesta ja toisen Pyhästä ehtoollisesta. Nämä asiakirjat olivat hyödyllisiä siinä mielessä, että ne auttoivat meitä sekä metodisteja löytämään yhdessä klassisen kristinuskon opetuksen siitä, mitä kasteessa tapahtuu ja mitä ehtoollinen on. Koska metodismi on syntynyt anglikaanisena herätysliikkeenä, se kantaa sisällään anglikaanisen kirkon opillisia korostuksia menneiltä vuosisadoilta eli ehtoollisopissa kalvinismia ja kastekäsityksen osalta herätysliikkeelle ominaista ajattelua, jossa kasteelle ei anneta samanlaista armonvälineen merkitystä.

Ekumeeninen oppiminen on tässä tuonut meitä lähemmäs toisiamme niin, että noiden asiakirjojen avulla me olemme oppineet tuntemaan metodismia. Mutta voisin myös väittää, että metodismi Suomessa on oppinut kansainvälisen metodismin itseymmärryksestä näiden asiakirjojen avulla. Vaikka metodismi on Suomessa pieni ja muualla suuri, sen pieni koko Suomessa asettaa sen kristillisten kirkkojen kentällä sellaiseen paikkaan, jossa sen ei ole aina helppo nähdä identiteettiään yhdessä perinteisten liturgisten ja sakramentteja painottavien kirkkojen joukossa. Se tulee helposti sijoitetuksi "vapaiden suuntien" joukkoon sillä tavoin, että myös opilliset korostukset tulevat niistä. Meidän dialogimme on auttanut myös tässä suhteessa itseymmärryksen syvenemisessä, koska näille asiakirjoille on pantu enemmän painoa. Niissä näkyy esimerkiksi ehtoollisopissa Kristuksen reaalisen läsnäolon korostus ehtoollisaineissa. Kristuksen ruumis ja veri annetaan ja jaetaan ja nautitaan ehtoollisen leivässä ja viinissä. Perinteinen metodistinen opetus on nojautunut enemmänkin kalvinismiin vanhan anglikanismin tavoin. Mutta tässä ovat vuosisadat tehneet työtänsä ja on tapahtunut näkemyksen syventymistä.

Kasteen ja ehtoollisen käsittelyn jälkeen on käyty keskustelemaan kirkon virasta. Metodistikirkko, kantaa sisällään anglikaanista perinnettä myös liturgisella tavalla. Viranhaltijoita vihitään virkoihin suurin piirtein samannäköisillä liturgisilla kaavoilla ja jumalanpalveluksilla kuin anglikaanisessa kirkossa ja samoin myös kuin meillä. Oli hyödyllistä nähdä tämän dialogin kautta miten lähellä olemme toisiamme. Kuten kirkkoneuvos Cantell kertoi, United Methodist Church, johon Suomessa toimivat metodistikirkot kuuluvat, edustaa toisenlaista metodismia kuin metodismi Britanniassa nimenomaan piispallisen rakenteensa puolesta. Siinä on taustalla 1700-luvun lopun maailmanpoliittinen kehitys, jossa Yhdysvallat itsenäistyi Englannista. Silloin katkesivat suhteet vanhaan emämaahan kirkonkin osalta ja metodistikirkko oli vapaa lähtemään episkopaalisille raiteille. Pohjoismaiden metodistikirkot kuuluvat kaikki saman piispan kaitsentapiiriin. Nykyinen piispa on myös tullut vihityksi sellaisessa yhteisessä kätten päälle panemisessa, johon on ottanut osaa myös Ruotsin kirkon piispa, jolloin voidaan ajatella, että hän on tullut liitetyksi tietyssä mielessä Porvoon kirkkojen piispallisten kätten päälle panemisen piiriin ja historiallisen jatkuvuuden piiriin. Tämä on seikka, joka voi nousta esille, kun keskustelemme Porvoon anglikaanisten kumppaneittemme kanssa. Nimittäin Britanniassa katsotaan metodismia toisin silmin, sillä siellä on toinen metodistinen kirkko kuin täällä meillä. Sen vuoksi emme aivan verrannolliseen tilanteeseen ole tulleet vaan vähän pidemmälle.

Kaiken kaikkiaan, kun tätä asiakirjaa vertaa kansainvälisesti muissa maissa laadittuihin asiakirjoihin, on tämä varsin seikkaperäinen, teologisesti syvällinen ja selvittää monia kysymyksiä. Siksi on hyödyllistä, että se saadaan käännetyksi muille kielille ja tehdään tunnetuksi myös muissa kirkoissa, etenkin meidän partnerikirkoissamme. Jos kirkolliskokous niin päättää ja meidän kirkkomme hyväksyy asiakirjan - metodistikirkot ovat sen jo hyväksyneet omalta puoleltaan - se toisi meidät läheiseen jumalanpalvelusyhteyteen. Tämä on hyvin kauaskantoista sen vuoksi, koska se luo hengellisen perustan keskinäiselle yhteydelle ja antaa mahdollisuuksia yhteisiin toimintoihin käytännön seurakuntatyössä. Sillä tavoin voimme askel askeleelta tehdä enemmän totta niistä sanoista, joita me uskontunnustuksessa lausumme: "uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon".


Paluu