Puheenvuoro



Hautala Jukka, edustaja

Otsikko:
Kirkon virkaan valmistuvilta edellytettävä missiologian tuntemus (Edustaja-aloite 2/2016)

Täysistunto:
Torstaina 12 päivänä toukokuuta 2016 klo 9:00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kokousedustajat. Kiitän aloitteen tekijöitä asiasta, joka on tietenkin erityisen tärkeä. Kirkko on luonteeltaan missionäärinen – ulospäin suuntautuva – yhteisö. Sama pätee paikallisseurakuntaan ja näin ollen myös yksittäiseen kastettuun kristittyyn, siis kaikkiin meihin. Uskon, että tähän laajaan ymmärrykseen on helppo yhtyä. Silti haluan tuoda tuohon esitykseen huomioon otettavaksi yleisen näkökulman ja toiseksi korjattavaksi aivan erityisen näkökulman.

Yleinen näkökulmani sisältää epäilyksen sen väitteen paikkansa pitävyydestä, ettei kirkon työhön valmistuvilla ihmisillä olisi lainkaan missiologisia sisältöjä opinnoissaan. Erityisessä huomiossani totean, että esityksessä esiin tuotu huoli ei pidä lainkaan paikkaansa, sikäli kun puhutaan Centria-ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogikoulutuksesta, joka kelpoistaa kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan. Kansainväliset lähetysteologiset dokumentit – esimerkiksi Luterilaisen maailmanliiton lähetysteologiset asiakirjat – ja vastaavat kotimaiset linjaukset sisältävät näkemyksen lähetystyöstä kirkon olemuksekseen kuuluvana asiana. Kyse on kokonaisvaltaisesta mission määrittelystä, joka jollakin tavalla merkitsee myös 1800-1900-lukujen protestanttisen lähetyskäsityksen ja miksei muidenkin kirkkokuntien lähetyskäsityksen uudelleen ajattelua. Tästä on saattanut seurata se, että tietyissä kirkolliseen virkaan kelpoistavien tutkintojen opetussuunnitelmissa lähetys on integroitu laajempiin teologisiin ja toiminnallisiin kehyksiin, eikä se näin ollen näy erillisenä opintojaksonimikkeenä. En kuitenkaan väitä tuntevani muitten koulutuksen järjestäjien opetussuunnitelmaa niin hyvin, että siksi tuon tämän yleisen varauksen vain tällaisena varaumana tuon esityksen taustatietoihin.

Mutta erityisessä huomautuksessani joudun esittämään korjauksen esityksen taustaksi kirjoitettuihin tietoihin. Centria-ammattikorkeakoulusta valmistuu vuosittain noin 25 yhteisöpedagogi amk -tutkinnon suorittanutta opiskelijaa, joilla on kelpoisuus kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan. Heillä kaikilla on tutkinnossaan pakollisena lähetystyötä käsitteleviä sisältöjä aivan erillisenä opintojaksona. Mutta sen lisäksi kirkon missiota on integroitu laajemmin kirkon työn teologisiin opintoihin. Tämän lisäksi merkittävä osa opiskelijoistamme suorittaa vapaasti valittavina opintoinaan 8 opintopisteen ”Lähetys ja kansainvälinen diakonia”-opintokokonaisuuden, mikä kelpoistaa heidät kirkon lähetyssihteerin tehtäviin. Muuten toivon tehdylle esitykselle mitä parasta tulevaisuutta!


Paluu