Puheenvuoro



Kujala Erkki, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010)

Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä toukokuuta 2010 klo 12.45

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Olemme nyt käsittelemässä ja tekemässä päätöstä kirkon kannalta todella merkittävässä asiassa. Olemme siinä tilanteessa, että teemmepä millaisen ratkaisun tahansa, se aiheuttaa osassa kirkon jäsenistä tyytymättömyyttä ja toisaalta paljon julkisuutta. Itse asia, suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen, on kirkon jäsenistön sekä kirkon ydintehtävän, uskon ja ihmisen pelastustielle johdattamisen, kannalta pieni. Merkittävyys onkin aiheen liittymisestä Pyhän Raamatun arvovaltaan. Jos teemme kirkolliskokouksen päätöksenä jonkinlaisia myönnytyksiä homoseksuaalisuuden hyväksymiseksi, on se vastoin Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa. Tällä en tarkoita tuon taipumuksen omaavien ihmisten ongelman vähättelemistä, mutta tässäkin asiassa meidän tulee kuulla enemmän Jumalaa kuin ihmistä. Koko asia on saanut mielestäni niin kirkossa kuin julkisuudessa käydyssä keskustelussakin kohtuuttoman suuren huomion. Siihen on myös käytetty edellisten kirkolliskokouksien päätöksillä suuret summat rahaa, ja se on vienyt paljon voimavaroja ja työaikaa selvitystä tehneiltä ihmisiltä ja piispainkokoukselta. Samoin se on vienyt aikaa ja voimavaroja meiltä edustajilta, ainakin minulta, kun olen joutunut aivan iljetykseen asti lukemaan pitkin matkaa lähetettyä aiheeseen liittyvää aineistoa ja tehtyjä selvityksiä. Tämä on kuitenkin maailmanlaajuinen ongelma, joka liittyy lopun ajan eksytyksiin, ja sen kanssa on elettävä. Piispainkokouksen selvityksestä käy ilmi, että kaikkialla, missä kirkot ovat tehneet ratkaisuja homoseksuaalisuuden jonkinasteiseksi hyväksymiseksi, se on aiheuttanut riitoja ja hajaannusta. Sen vuoksi meidän on oltava päätöksenteossamme varovaisia ja harkitsevia.

Piispainkokous on tehnyt vuoden 2003 kirkolliskokouksen pyynnön mukaisesti seitsemän vuoden jälkeen seikkaperäisen esityksen nyt istuvalle kirkolliskokoukselle. Siitä kiitos. Työ on tehty perusteellisesti ja se on hyvä pohja keskustelulle. Kielteiselle suhtautumiselleni kirkon pastoraalisten toimien hyväksymiselle haluan esittää muutamia huomiota piispainkokouksen esityksestä. Esityksessä todetaan aivan oikein, että sukupuolinen suuntautuminen ja nimenomaan homoseksuaalisuus on hyvin monien tekijöiden summa. Selvityksen sivulla 101 todetaan, että varsin laaja yksimielisyys vallitsee siitä, että seksuaalisten toiveiden suuntautuminen ei riipu ihmisten omasta valinnasta. Ilmeisesti käsitys on laajasti hyväksytty, mutta ihmis- ja käyttäytymistieteisiin perehtyneenä haluan todeta, ettei tutkijoiden piirissä tästäkään asiasta suinkaan ole täyttä yksimielisyyttä. Siitä sen sijaan vallitsee hyvin laaja yksimielisyys, että lapsen vanhemmista johtuvilla epänormaaleilla kasvuolosuhteilla on homoseksuaalisuuteen suuri merkitys. Joten siinä olisi työkenttää, esimerkiksi perhetyölle. Niin tässä selvityksessä kuin julkisuudessakin esitetyissä kannanotoissa on tuotu esille, että homoseksuaalisuudesta on nyt paljon enemmän tietoa kuin Raamatun kirjoittamisen aikoihin, ja siksi sitä ei enää tule pitää syntinä. Miten tämä voidaan todistaa? Minusta tämä väite voidaan kirkon näkökulmasta torjua Jeesuksen sanoin Matteuksen evankeliumin 11. luvun 12. jakeen mukaan. Tähän on myöskin selvityksessä viitattu. Jeesus sanoi keskustellessaan opetuslasten kanssa avioliitosta ja naimattomuudesta: "On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon." Tämä kohta osoittaa mielestäni selvästi, että Jeesus tiesi, etteivät kaikki kykene elämään avioliitossa. Mutta ei hän missään kohdassa anna lupaa siihen, että nämä voisivat elää samaa sukupuolta olevan kanssa avioliiton omaisissa olosuhteissa. Päin vastoin hän sanoi, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle, ja siveettömyys on synti. Sitä tekevät kyllä näissä asioissa heterotkin.

Uudessa testamentissa on selkeästi sanottu, että taivaskelpoisia eivät ole miesten kanssa makaavat miehet (1.Kor.6:9, Tim.1:10), kuten piispainkokouksen selvityksessä on todettu. Ihmetyttää, ja se juuri on mielestäni eksytystä, että tieteen avulla yritetään väen väkisin tulkita Raamattua toisin kuin mitä siellä on sanottu. Sitä voi verrata siihen, että mustaa yritetään väittää valkoiseksi. Toki voi olla niin, ja varmaan onkin, että nykyajan homot ja lesbot ihan oikeasti rakastavat toisiaan, mutta jos suhteeseen liittyy seksuaalista kanssakäymistä, niin se on Raamatun mukaan yksiselitteisesti väärin. Sellaista yhteyttä ja liittoa kirkon ei pidä tukea. Yksityisinä ihmisinä heitä voi siunata ja rukoilla puolesta, mutta ei parina. Meidän pitäisi nyt mennä kirkkona itseemme, kuten vertauksen tuhlaajapoika, ja tutkia, elämmekö nyt juuri sellaista aikaa, mitä Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: "He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi. He ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten, lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin." Ja edelleen: "Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat jättäneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin, ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan säädyttömyyttä ja saavat siitä ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan tekemään sellaista, mikä ei sovi." (Room.1:22-23, 26-28) Tämä on kovaa puhetta. Paavali uskalsi sanoa silloin suoraan synnin synniksi, mutta miten on nyt meidän, tämän päivän opettajien, julistajien ja päättäjien laita? Homoja on ilmeisesti ollut jo varhaisista ajoista lähtien, aina, mutta tämä aika poikkeaa kirkkojen piirissä ja yleisessä mielipiteessä entisestä siinä, että heitä on ruvettu paremmin hyväksymään, sekä media ja taide jopa suosimaan. Meidän kirkkomme ei voi mielestäni tehdä ratkaisuja yleisen mielipiteen mukaan, kansalta kysyen, vaan ohjeena tulee olla Pyhä Raamattu ja siihen pohjautuva usko ja oppi. Siksi on toimittava rohkeasti sen eteen, mitä piispainkokouksen selvityksessä sanotaan sivulla 121.: "Kirkon on jatkossa pystyttävä entistä selvemmin perustelemaan omaa avioliitto- ja ihmiskäsitystään." Nyt on ajan huuto, että kirkon pitää uudistua. Tätä myönnytystä homoseksuaaleillekin vaaditaan yhtenä uudistumisen muotona. Ei uudistuminen ole sitä, että mennään kaikkien muotivirtausten mukaan ja myötäillään sitä, mikä niistä on kivaa, jotka eivät kirkkoa kovin hyvin tunne. Pitää pystyä sanomaan perusasioista, mikä on oikein ja mikä väärin. Uudistua pitää, ja siihen on Jeesuksenkin kehotus. Hän sanoi usein, että uudistukaa. Uudistukaa mieleltänne, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Tätä sanomaa meidän pitää myös tässä ajassa noudattaa. Homoseksuaaleja ei saa syrjiä, he ovat ihmisinä yhtä arvokkaita Jumalan lapsia kuin kuka meistä tahansa. Heidän puolestaan tulee rukoilla ja antaa pyydettäessä seurakunnissa sielunhoidollista tukea, mutta sen tulee tapahtua tekemättä siitä seremoniaa. Ohjeeksi voidaan antaa se, mitä on kirjoitettu piispainkokouksen selvityksen johtopäätösten 6. kohtaan, lukuun ottamatta viimeistä kappaletta sivulla 131. Mutta muutoin millekään elimelle ei tule antaa tehtäväksi miettiä uutta pastoraalista ohjetta, vaan pysytään entisessä käytännössä ja merkitään tämä selvitys tiedoksi kirkolliskokoukselle.


Paluu