Puheenvuoro



Riekkinen Wille, piispa

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Tämä keskustelu parisuhdelain seuraamuksista kirkossamme näyttää antavan ainakin kolmenlaisia tehtäviä kirkolliskokouksen eri valiokuntien jäsenille, varsinkin tulevaisuusvaliokunnalle.

Ensimmäisenä tehtävänä on kysellä miten jatkossa voimme edistää hyvää käytöstä ja korrektia toinen toisemme kohtaamista. Aiheeton epäluulo, toisten mitätöinti, syrjiminen ja boikotointi eivät kuulu kirkkoon, eivätkä ne ole Kristuksen hengen mukaisia. Ei silloin, kun puhutaan yleensä ihmisistä, tai median edustajista, tai ihmisoikeuksien puolustajia, eikä silloin, kun puhutaan kirkon jäsenistä ja työntekijöistämme, olivatpa he taipumuksiltaan millaisia tahansa. Siis jäitä hattuun, sydämen tahdistajat kohdalleen ja pikkaisen kunnioitusta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Toinen kuuma peruna ja käsittelyhaaste tulee olemaan kysymys Raamatun auktoriteetista ja tulkinnasta. Perustevaliokunnan mietinnössä muistutetaan, että "kirkkojärjestyksen mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan Vanhan ja Uuden Testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan sanan mukaan." Esikuvaksi usein jo Raamatussa nostettu Abrahamin usko, samoin kuin usko kolmiyhteiseen Jumalaan, löytyy siis tuosta pyhästä kirjakokoelmasta ja ilmoituksen historiasta. Tuo usko ei kuitenkaan ole kirjaimellisesti sama, identtinen, kuin kirjoitettu sana, vaan niin kuin Luther opettaa, Raamattu sisältää tai käsittää Jumalan sanan, fasset des Wort Gottes, niin kuin Juhani Forsberg on meitä opettanut. Kyseessä on sanan kuulemisen ja Jumalan tahdon mukainen reagointitapa kuhunkin eteen tulevaan tilanteeseen. Eivätkä kaikki reagointitavat menneisyydestä ole Kristuksen tahdon eivätkä kristillisen etiikan mukaisia, vaikka ne Jumalan käskyinä ehkä esitetäänkin. Tämän takia eriävän mielipiteen esittäjien seuraava mielipide on mielestäni ongelmallinen. He sanovat: "Kestämätön on m y ö s sellainen Raamatun tulkinta", (mikähän toinen oli kestämätön?) "jossa ensin määritellään Raamatun pääsanoma, esimerkiksi sanoma rakkaudesta, ja sen avulla luokitellaan Raamatun muut opetukset toisarvoisiksi ja aikasidonnaisiksi. Jumalan antama rakkauden käsky ja hänen muut käskynsä eivät ole ristiriidassa." Tuohon on sanottava, että kyllä ne välillä ainakin laajasti ottaen ovat, ja silloin voittaa rakkaus.

Luulen, että me kaikki olemme tästä itse asiassa yksimielisiä, myös niin sanotun perinteisen tulkintatavan kannattajat. Tähänhän edustaja Marjokorpi viittasikin. Mainitsen kuitenkin, että esimerkiksi käskyn "Lapset, jotka herjaavat vanhempiaan, on kivitettävä", me kaikki jätämme omaan arvoonsa. Kristillinen etiikka ei myöskään tarvitse taipua vaikkapa seuraavaan ohjeeseen, joka on toorassa, Jumalan sanassa: "Älkää syökö mitään itsestään kuollutta, antakaa se keskuudessanne asuvalle muukalaiselle syötäväksi tai myykää vierasmaalaisille. Te olette Herralle, Jumalallanne pyhitetty kansa." Tämän nationalistisen heimojumalan käskyjä, joita voisi vyöryttää esiin Vanhan Testamentin puhtaussäännöistä ja kulttilaeista vaikka miten paljon, meidän ei tietenkään tarvitse eikä tule noudattaa. Vai jätetäänkö joulukinkku tänä vuonna syömättä, se on kiellettyjen asioiden listalla viidennen Mooseksen kirjan 14 luvussa?

Kuten sanoin, uskon, etttä jopa eriävän mielipiteen allekirjoittajat ovat samaa mieltä äsken sanotun kanssa, sillä me kaikki tiedämme, että Kristus on lain loppu. Niinpä on hyvä muistaa, että Vapahtajamme ja syntimme sovittaja korosti kymmentä käskyä ja itse asiassa niputti kaiken lain ja profeetat rakkauden kaksois- tai kolmoiskäskyyn: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (ks. Matt. 22:34-40) Tämä käsky antaa eetoksen uuden liiton Jumalan kansalle, jota me olemme. Kun Pyhä Henki tämän meille kirkastaa, jätämme Raamatun kirjoitusten aikahistoriaan ja kulttuuriin sidotut käärinpaperit omaan arvoonsa ja keskitymme etsimään tuon uskon pohjalta sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista tässä ja nyt. Eli etsimme totuutta, oikeudenmukaisuutta, iloa ja rauhaa, noita Jumalan valtakunnan tuntomerkkejä, joihin ei päästä muita syrjimällä. Sen sijaan meidän on yhdessä kirkossa tukeuduttava Raamatun asiainspiraatioon, sen ilmaisemaan uskoon, ilmoituksen historiaan, ja käytettävä omaatuntoa, järkeä, tietoa, elämänkokemusta ja Pyhän Hengen johdatusta päätöstemme tukena.

Tämä tietysti tietää sitä, että etsiminen ja Jumalan tahdon perääminen on vaivalloista, kun emme voi tukeutua automaattisesti Raamatusta irrotettaviin Raamatun jakeisiin automaattivastauksina. Mutta vain näin, dynaamisesti sanasta eläen, kirkko pysyy elävänä, ja Raamattu arvossaan. Olkoonkin, että välillä joudumme ottamaan etäisyyttä myös joihinkin Uuden Testamentin kirjoittajien aikasidonnaisiin näkemyksiin. Esimerkiksi emme suinkaan ole kritiikittömiä, toivottavasti, vaikkapa esivallan suhteen. Paavali sanoo Roomalaiskirjeen 13 luvussa, siteeraan vanhaa käännöstä, jonka osaan paremmin: "Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on, sillä ei ole esivaltaa muuta kuin Jumalalta, ne jotka ovat, ovat Jumalan asettamia." Ja hän sanoo tuota pakanallista Rooman esivaltaa jopa Jumalan l i t u r g i k s i ja diakoniksi, joka tietää mikä sinulle on hyväksi. Tämän hän sanoi omassa lähetystyötilanteessaan, koska se palveli Jumalan sanan leviämistä sillä, että osoittauduttiin parhaiksi mahdollisiksi Rooman kansalaisiksi. Se tiesi evankeliumin eteenpäin menomahdollisuuksien lisääntymistä. Meidän on kuitenkin muistettava, että Ilmestyskirjan 13 luvussa esivalta, samainen Rooman esivalta kuin Paavalin aikaan, puolestaan on peto, jota missään nimessä ei tule totella. Tämä tietää sitä, että meidän on herkällä mielellä kuunneltava Raamatun sydänääniä ja uskallettava tehdä päätöksiä tämän päivän tilanteessa, jossa Raamatun sanoma uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan ja toisaalta oman aikamme haasteet otetaan vakavasti.

Tällöin huomaamme, kuten jo viime keväänä tältä paikalta esitin, että ajattelemme aika monesta asiasta eri lailla kuin Raamatun kirjoittajat. Nimittäin maailmankuvasta, orjuudesta, rotusorrosta, antisemitismistä, joka pilkahtaa Johanneksen evankeliumissa ja naisen asemasta. Näitä kaikkia on kirkon historiassa puolusteltu Raamatulla lähes 2000 vuotta. Suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluu niin ikään tähän luetteloon asioista, joita on ajateltava uudestaan. Rakkauden kaksoiskäsky ja Vapahtajamme oma suhtautuminen syrjittyihin aikalaisiinsa antaa tähän esikuvan, luvan ja valtuutuksen.

Juuri tätä tulkintatyötä tämän päivän ihmiselle, jotta uskomme pysyisi elävänä, pappien tulee tehdä. Sitä varten tarvitaan Sanan julistajan virka kirkossa. Jos tehtävä laiminlyödään, meistä tulee lain orjia ja silloin Sanan selittäjät voisi korvata magnetofoneilla tai nykyaikaisilla äänentoistolaitteilla, jotka antavat aina saman selityksen ja toistavat samona Raamatun jakeita oman puheensa tukipilareina. Tosin tämä itsensä toistamisen vaara on meillä kaikilla. Päättelen tämän siitä, että vaimoni silloin tällöin kommentoi hymyssä suin saarnatekeleitäni sanoilla, "tuosta saarnasta olen aina pitänyt", ja eikun uusiksi!

Parhaan esimerkin rakkauden kaksoiskäskystä ja niin uskoyhteisön kuin yhteiskunnankin marginaaliin tuomittuihin suhtautumisesta antaa Jeesus, Vapahtajamme itse. Kertoessaan laupiaasta samarialaisesta Jeesus kajosi tulenarkaan asiaan. Pappi ja leeviläinen kulkivat piestyn ja ryöstetyn avuntarvitsijan ohitse säilyttääkseen puhtautensa ja temppelikelpoisuutensa. Halveksittu samarialainen auttoi ja nousi esikuvaksi, jota fariseukset eivät oikein sulattaneet. Jeesuksen aikana samarialaisia nimittäin kavahdettiin enemmän kuin nyt homoja. Edes heidän maakuntansa Samarian läpi ei kuljettu Jerusalemista Galileaan tai päinvastoin mentäessä, vaan maakunta kierrettiin Jordan-joen Itärannan kautta. Ilmiselvästi silloin pelättiin noita syntisiksi ja saastaisiksi tuomittuja, jo kosketus tai puhuminen heidän kanssaan teki epäpuhtaaksi. Samarialaiset kun eivät olleet, eivät etnisesti eivätkä opillisesti, juutalaisten mielestä puhtaita Jeesuksen aikana. Hehän olivat vain sekakansaa. Kun assyyrialaiset valloittivat Damaskoksen ja Samarian 700-luvulla eKr., he siirsivät kymmenen heimoa jonnekin Meedian ylängöille ja Persian tasangoille, eikä heistä sen jälkeen juuri ole kuultu mitään. Samariaan puolestaan siirrettiin kansoja itäisiltä mailta ja harvat elossa Samariaan jääneet juutalaiset sekoittuivat näihin vierasmaalaisiin, jolloin inhotuksen kohde oli selvä vielä Jeesuksen aikanakin. Mestarimme ylitti fobioitten, pelon ja halveksunnan rajat ja antoi esimerkin meillekin tehdä samoin.

Kolmas huomion kiinnittämisen aihe on ja tulee olemaan se, millaiseksi me miellämme kristillisen kirkon ja seurakunnan. Perinteisesti ajatellaan siihen suuntaan, että kristillinen seurakunta on läsnä siellä missä ollaan koolla Kristuksen nimessä, veisataan virsiä ja hengellisiä lauluja, rukoillaan toinen toistemme ja yhteisten asioitten puolesta, siunataan toinen toista ja murretaan yhdessä leipää. Miten suhtautua siihen, että jotkut asettavat lisäehdoksi rukouksen tai siunauksen osalliseksi pääsystä vielä sen, että ollakseen kelvollinen, pitäisi olla hetero. Kuningas Salomoa kritiikittömästi ihailevat voisivat olla vaatimuksesta tyytyväisiä. Tuntuuhan suurkuningas olleen varsin viriili mies. Raamatun mukaan hänellä oli 700 kuninkaallista vaimoa ja 300 jalkavaimoa. Tosin Raamatun kriittiset tutkijat ovat sitä mieltä, että nuo luvut ovat melkoisesti liioiteltuja, alakanttiin. Ottaen huomioon Salomon asema suurkuninkaana, prinsessoja on saattanut hänen haaremissaan olla enemmänkin, mutta uskotaan nyt tuohon Raamatun lukuun. Hän, kuten monet patriarkat, oli moniavioinen, mikä herättää kysymyksiä vanhan testamentin avioliitto-opetuksen syvyyden suhteen. Mieskuntoisuus ei kuitenkaan ole se asia, mikä teki Salomosta esikuvallisen, sehän kuului vain raameihin, yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin, kuninkaan hoviin. Ollessaan kuningas hänellä piti olla sekä hevosia että naisia paljon. Hänestä teki esikuvallisen se viisaus, jota hän edusti. Niinpä, kun hän teki oikeamielisiä ratkaisuja, Jumala sanoi kerrankin hänelle tähän tapaan: "Nyt mies pyydä mitä ikinä haluat, niin minä sen sinulle kyllä annan". Ei hän silloin sanonut, että pari arabialaisoria tuonne hevostalleille tai muutama prinsessa lisää haaremiin tekisi meisseliä, ei, hän sanoi: "Anna minulle viisautta tuomitakseni kansaani oikein." Ja hän sai sitä. Samaa viisautta me tarvitsemme nyt! Emme kuitenkaan tarvitse vaatimuksia muuttaa jäsentemme seksuaalisia taipumuksia ennen kuin heille suodaan täysi kotipaikkaoikeus kirkossa.

Muuttumisen vaatimus lyö nimittäin korville Paavalin opetusta, jossa hän sanoo, että meidät kaikki on otettu Kristuksen ruumiin jäseniksi kasteessa. Olemme kaikki saaneet juoda samaa Henkeä, yhdentekevää oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies tai nainen. Tämä koskee myös suomalaisia ja toki tämä koskee myös niitä kastettuja kristittyjä, joilla on homoseksuaalinen taipumus. Sitä paitsi Jeesuksen nuottavertaus muistuttaa, että kalojen lajittelu on syytä jättää viimeiseen päivään ja yksin Jumalalle.

Meidän ei tulisi siis ruveta leimaamaan tämän asian suhteen toisiamme erityisen syntisiksi, sitä olemme nimittäin kaikki. Ne varsinaiset kuolemansynnit, joiksi on määritelty viha, kateus, ahneus, ylpeys, kohtuuttomuus, säädyttömyys ja laiskuus pyörittävät itse kutakin meistä. Turha on yrittää naamioitua jumalallisuuden taakse, jos usko, toivo ja rakkaus eivät saa meistä sijaa, vaan sen sijaan armottomuudella ajamme ihmisiä itsetuhoon. Niinpä on pidettävä mielessä Jeesuksen sana lähimmäisen rakastamisesta ja vaikkapa Jumalan sanoma profeetta Aamoksen kautta juhlivalle kulttiseurakunnalle yli 2700 vuotta sitten: "Vie pois minun edestäni virttesi pauhu! En halua kuunnella sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja oikeudenmukaisuus kuin ehtymätön puro." (Aamos 5:23-24)

Olen sanonut jo aiemmin, että mielestäni meillä on hyvät teologiset ja pastoraaliset perusteet rukoilla homoparien puolesta ja heitä siunata. Osa meistä puolestaan suhtautuu siunaukseen hyvin varauksellisesti, niin kuin olemme kuulleet. Sen takia perustevaliokunnan päätösesitys vaikuttaa viisaalta ratkaisulta tässä jännitekentässä, jossa olemme. Toivon, että me "änkyrät" kirkkolaivan eri laidoilta, keula- tai peräkannelta ja jopa ruuman uumenistakin voisimme tämän kompromissin ymmärtää ja asettua suurella joukolla sen taakse.


Paluu