Puheenvuoro



Ketonen Matti, edustaja

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 1/2005 kirkon nelivuotiskertomuksesta Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2000 - 2003

Täysistunto:
Tiistaina 10 päivänä toukokuuta 2005 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Yleisvaliokunnan mietinnössä kirkon nelivuotiskertomuksesta 2000 - 2003 todetaan mm.: Kirkon kulttuurinen vaikutus suomalaisessa yhteiskunnassa on kiistaton. Kristillisten vaikutteiden kulttuurinen läsnäolo ei kuitenkaan takaa kasvamista kristityksi ja evankelisluterilaisen kirkon jäseneksi. Lienee tarkoitettu kasvamista tunnustavaksi kristityksi ja aktiiviseksi toimivaksi jäseneksi. On siis esitetty huoli siitä, miten ihminen voisi löytää kristillisen, personoidun identiteetin tai miten ihmisessä voisi syntyä ja kasvaa identiteetti, joka myönteisellä tavalla voisi ohjata ihmistä elämässä, sen arjessa ja juhlassa ja myös olennaisella tavalla voisi vaikuttaa niihin ratkaisuihin ja valintoihin, mitä elämä väistämättä tuo eteen. Huolen taustalla on siis etäinen toive kasvusta kokonaisvaltaiseen kristilliseen, kristillisen arvopohjan pohjalta syntyneeseen elämänotteeseen, joka näkyy ja näkyisi ihmisen omassa, yksityisessä elämässä ja myös hänen yhteisöllisessä ja yhteiskunnallisessa osallistumisessaan rohkealla ja rakentavalla tavalla. Toinen mietinnöstä esille poimimani asia puhuu teologisten jännitteiden uhan pelkäämättömyydestä. Mietintö esittää viittauksenomaisesti toiveen avarakatseisuuden suuntaan. Esille on otettu toivomus mm. lähetysjärjestöjen ja herätysliikkeiden panoksen arvostamisesta. Esitetystä toiveesta huolimatta kirkon on kuitenkin hyväksyttävä sen sanomaan sisäänrakennettu, jännitteitä synnyttävä ominaisuus, paremminkin voima, joka aiheuttaa sisäistä ristivetoa niin yksityisen ihmisen kuin myös yhteiskunnan elämää ajatellen. Tätä kirkon ei pidä kavahtaa. Paremminkin sen tulee kysyä, miten se tämän dynaamisen ominaispiirteen voi säilyttää? Ollessaan iskukunnossa kirkon tuleekin synnyttää sisäistä liikettä. Sisäinen levollisuus ja vakaumus saa kirkon tehtävää ajatellen sisäisestä jännitteestä käyttövoimaa ja heijastuu aktiivisena toimintana, joka pannaan merkille.

Käydessämme seurakunnassamme piispantarkastuksen yhteydessä median kanssa keskustelua kirkon ja median välisestä suhteesta, ilmaisi paikallisen tahon lehden vastaava päätoimittaja havahduttavan näkemyksen tai toteamuksen: "Media ei tarvitse kirkkoa. Kirkko ei kiinnosta mediaa. Uutiset ovat muualla. Kirkon taholta niitä harvoin saadaan." Mietintö toteaa samansuuntaisesti: Kirkko joutuu kamppailemaan myönteisestä näkyvyydestään yhä mediakeskeisemmäksi muuttuvassa ihmisten arjessa. Kirkon olemukseen ei kuulu olla sivustakatsoja. Kirkon sanoma ei ole ensisijaisesti vain uutinen. Kirkon toiminta ja elämä voi kuitenkin olla myös sellaista, että se mediankin herättää. Kun kirkko uskoo ja lähtee liikkeelle perusteistaan käsin, se tavoittaa mediaakin tärkeämmän kohteen; yksityisen ihmisen, joka etsii tai on kyvytön etsimään Jumalaa, joka on armollinen. Kirkon ei tarvitse todeta, ettei se tarvitse mediaa, mutta kirkko perimmältään tulee toimeen kuitenkin ilman siltä saatavaa tukea.


Paluu