Puheenvuoro



Riekkinen Wille, piispa

Otsikko:
Istuntokauden päättäminen

Täysistunto:
Perjantaina 11 päivänä marraskuuta 2011 klo 9.15

Teksti:
Kunnioitettu arkkipiispa, hyvä puheenjohtajisto, hyvät työtoverit. Kun tuossa eturivin "kuoleman kurvissa" on virkaiältään vanhimpana piispana, niin totta kai tulee miettineeksi, että mitä nämä 30 viikkoa Turussa ovat itselleni merkinneet. Mitä pitemmälle on menty, sitä useammin on tullut mieleeni sellainen kirja, jonka Rolf Arnkil -niminen metsänhoitaja aikanaan työnsi käteeni. Kirjan nimi oli "Mitä varten elät?", ja siinä olivat ne sanat, jotka vieläkin muistan kutakuinkin ulkoa: "Ihmiset eivät ajattele suuria asioita. Te kuulette heidän kyllä lakkaamatta viittailevan uskontoon, moraaliin, politiikan periaatteisiin, rakkauteen, kuolemaan ja kaunopuheisuuteen, mutta kysykääpäs heiltä, kuinka monta tuntia tai minuuttia he ovat kuluttaneet näiden asioiden todelliseen pohtimiseen, niin heidän häkeltynyt hymynsä on riittävä vastaus teille."

Olen miettinyt sitä, että minkälaisia hymyjä kirkolliskokouksessa vaikkapa näiden neljän vuoden aikana on tullut vastaan tässä salissa ja käytävillä. Monenlaisia - ei välttämättä häkeltyneitä. Mutta itsevarmoja, voitonvarmoja, ällistyneitä, uskonvarmoja, ihmetteleviä, myötä eläviä, rakkaudellisia - skaalaa voisi jatkaa vaikka miten. Se on herättänyt itsessäni kysymyksen, miten minä voisin avartua. Miten voisin ymmärtää niitäkin, jotka käytämme toisistamme kovia sanoja? Se on ollut oppimisen paikka, ja minä toivon, että vielä opin ymmärtämään. Ja toivon, että sinäkin otat aikaa noitten asioitten opiskeluun, jotta meitä voisi yhdistää yhteinen usko, yhteinen toivo ja keskinäinen rakkaus. Kun Paavali noita kolmea, uskon, toivon ja rakkauden triasta suosittelee, hän ilmeisen tahallaan jätti antiikin tuntemasta neljän käsitteen ryppäästä yhden pois. Silloin nimittäin puhuttiin uskon, toivon, rakkauden ja tiedon kaikkivoipaisuudesta. Tieto, gnosis, sen hän heitti turhimpana pois, sillä - niin hän sanoo - tieto helposti paisuttaa, tekee meidät ylpeiksi ja liian dogmaattisiksi.

Mutta kun hän tietoa työnsi syrjään, hän ei koskaan väheksynyt viisautta, tuota kirkon vanhojen opettajien mukaan uskon, toivon ja rakkauden äitiä. Ja mehän tiedämme, että usko ilman viisautta johtaa mustavalkoiseen, dogmaattiseen, kovaan kristillisyyteen, toivo ilman viisautta johtaa haihatteluun ja rakkaus ilman viisautta, no, te tiedätte, mikä soppa siitä syntyy. Mutta tuota viisautta, joka kerran 2000 vuotta sitten tuli ihmisen hahmoksi maan päälle, nipistettävällä tavalla, sitä minä teidän elämäänne toivon, eli Kristuksen läsnäoloa, jotta hän sen viisauden kautta voisi antaa meille sitä sävyisyyttä, ihmisyyden kunnioittamista, toinen toisemme rakastamisen taitoa, jota tämä maailma huutaa niin kipeästi.

Näillä sanoilla vielä kerran lämmin kiitos työtoveruudesta ja Jumalan rauhaa ja siunausta teille kaikille.


Paluu