Puheenvuoro



Ainali Veli, edustaja

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 1/2006 kirkkohallituksen ja hiippakuntien toimintakertomuksista (sivut 1-15, 20-27, 32-105 ja 122-158) ja henkilöstötilinpäätöksestä vuodelta 2005

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä toukokuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät työtoverit. Useimmiten tässä salissa olen halunnut näistä asioista puhua jo lähetekeskustelussa, mutta tällä kertaa se jäi, niinpä nyt haluan muutaman sanan sanoa senkin johdosta, että minusta valiokunnan teksti on niukanlaista puhuttaessa jumalanpalveluselämästä ja kirkkomusiikista. Kysyn miksi, vaikka toimintakertomus vuodelta -05 kertoo melkoisesta musiikillisesta saavutuksesta sivuilla 35-37. Siis tämä kirja, esimerkiksi juuri sivu 37. Siellä mainitaan monta hienoa ja hyvin toteutunutta projektia, niin nuorten kuin vanhempien, kaikenikäisten seurakuntalaisten kohdalta. Väittäisin, että hiukan samaa niukkuutta jakaa pöydille alkuviikosta jaettu, muodoltaan hieno kirkon vuosikatsaus, joka on jonkinmoinen tiivistelmä samalla äsken mainitusta. Ettei vain tässä olisi musiikin ja jumalanpalveluksen arvostamattomuutta, en soisi niin olevan. Mutta tässä on jotain samaa kuin seurakuntien kirkollisissa tiedoissakin: toinen seurakunta ilmoittaa johdonmukaisesti ja tasavertaisesti jumalanpalvelusta toimittavien pappien, kanttoreitten, avustajien ja kuorojen nimet, toinen seurakunta vain pappien nimet, mutta ei kanttoreita. Musiikilla kun ei ole merkitystä siinä määrin.

Lähetekeskustelussa piispa Huovinen viittasi uusimpaan kirkon vuosikatsausjulkaisuun, siis juuri tähän. Haluaisin jatkaa keskustelua parilla konkreettisella yksityiskohdalla. Jos olisin ollut toimittamassa esimerkiksi sivua 4, olisin lisännyt tekstiin vaikkapa näin: "Yhdeksäs käy kerran viikossa kuoroharjoituksessa". Jumalanpalveluksesta puheen ollen mainitaan joulukirkko perinteenä. Miksi ei joka pyhäisestä messusta puhuta juuri mitään? Eikö siis jumalanpalvelus olekaan tärkeä informoinnin kannalta? Kappaleessa "Perinteet pinnalla", sivut 8-9, ei mainintaa jumalanpalveluksesta eikä virsikirjasta vaikka Hemminki Maskulaistakin juhlittiin juuri viime vuonna. Kappaleen "Tytöt ja pojat", sen tilastolaatikkoon sivulle 14 olisi hyvin sopinut maininta lapsikuoroista. Siis edelleen puhun tästä julkaisusta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosikatsaus. KJM:n toimistosta olisi kyllä löytynyt tähän yksityiskohtaan pätevää tietoa ja tilastonumeroita tai Suomen kirkkomusiikkiliitosta. Tällaista tasapuolista ja rehtiä mainintaa ja kuvaa kirkon työstä koko laajuudessaan minä kaipaan ja jään aina odottamaan. Olemmehan kaikki yhtä tärkeitä pienissä ja suurissa tehtävissä ylösnousseen Herramme ja hänen seurakuntansa palveluksessa.

Pari sanaa eilen jaetusta julkaisusta "Uskosta osallinen?". Sivulta 13 alkaa luku "Nuoret aikuiset ja jumalanpalveluselämä". Ensimmäinen väliotsikko sivulla 14 on "Jumalanpalvelusten nykytilanne ei tyydytä". Seuraava väliotsikko "Nuoret aikuiset ja jumalanpalvelus". Sivu 15 alkaa tekstiltään näin: "Keskeisiä nuorten aikuisten jumalanpalveluksen piirteitä ovat kokemuksellisuus, sosiaalisuus ja eri aistien huomioiminen". Sitten on mielenkiintoinen taulukko, joka perustuu tutkimukseen 15-29-vuotiaiden asennetrendeistä suhteessa koko väestöön. Näemme, että kärjessä ovat kokoontuminen, hauskuus, ulkonäkö ja muoti. Selvästi niin kuin tärkeimmät aikuisten nuorten kannalta. Taulukon jälkeen on selittävä teksti. Lainaan sen kappaleen kokonaan. "Kahden korostuneimman trendin nojalla on vakavasti kysyttävä millainen voi olla hauska jumalanpalvelus. Sen tunnelmassa tulee välittyä pyhyyden kokemisen lisäksi seurakunnan toiveille ja ilolle annettu tila hyvän olon ja turvallisuuden löytäminen, osallistujien todesta ottaminen sekä mahdollisuus tilojen puolesta liikkumiseen ja fyysiseen kohtaamiseen. Jumalanpalveluksen on saarnoineen ja musiikkeineen oltava elävä kokonaisuus." Melko yllättävää tekstiä, ainakin meikäläiselle, pian eläkkeelle jäävälle kanttorille, varsin monessa jumalanpalveluskoulutuksessa olleelle. Sanoisin: ei kumma, että yhteisyyden ja yhteisen jumalanpalveluksen löytäminen on niin vaikeaa. Jumalanpalveluksen ajankohta ei taida ollakaan se ainoa erottava tekijä tässä asiassa. Tätä jos mitä kannattaa aina pohtia, niin täällä kuin seurakunnissa.

Lopuksi: piispa Huovinen käytti lähetekeskustelussa erittäin merkittävän puheenvuoron. Lainaan hänen puheensa loppua. Ja tämä lainauksen alku liittyy jälleen erittäin kauniiseen julkaisuun. "Jotenkin tuntuu, että esitteessä kynnys on taitavasti laskettu alas, mutta samalla on jääty vähän vähäverisiksi. En halua tinkiä siitä, että kynnys pitää laskea alas. Pitää käyttää modernin viestinnän keinoja, mutta on samalla kysyttävä myös, mitä siellä kirkkosalissa sisällä on tai mitä on kirkon perimmäisessä kamarissa. Miten meille löytyisi oikea, luonteva, nykyaikainen tapa puhua Jumalan armon kosketetuksi tulemisesta?" Sitten piispa pysäytti meidät näillä sanoilla: "Miten voisimme antaa oikean kuvan kirkon jäsenistä? Äideistä, jotka joka ilta lukevat iltarukouksen; miehistä, jotka elämän karikkojen jälkeen ovat pakotetut tunnustaman Jumalan johdatuksen elämässään; nuorista, jotka ovat tulleet raittiiseen ja hyvään herätykseen; jäsenistä jotka laulavat virsiä sydämensä pohjasta; jäsenistä, jotka iloitsevat kuulluista rukouksista; jäsenistä, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi ja vapautuneet ahdistuksen kuormista; jäsenistä, jotka lukevat Raamattua ravinnokseen; jäsenistä, jotka luottavat Kristukseen Vapahtajana; jäsenistä, jotka tarvitsevat Herran ehtoollista ravinnokseen; jäsenistä, jotka muistavat Pyhää kastettaan, koska tietävät etteivät muuten pärjää; jäsenistä, jotka iloitsevat kristittyjen yhteydestä; jäsenistä, joille Pyhän Hengen johdatus on totta." Kiitos piispa Huoviselle näistä kauniista sanoista ja toki aina olen kiitollinen kaikesta keskustelusta näistä asioista tässä salissa.


Paluu