Puheenvuoro



Kippo Hannu, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodeksi 2006 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosiksi 2006 - 2008 (Kirkkohallituksen esitys 7/2005)

Täysistunto:
Maanantaina 7 päivänä marraskuuta 2005 klo 13.00

Teksti:
Puheenjohtaja. Käsittelen kahta asiaa, sekä tätä talousarvioaloitetta että varsinaista talousarvioehdotusvihkosta. Ensin tuo talousarvioaloite Petroiskoin kirkon määrärahasta. 1980-luvun lopulla kävin ensimmäisen kerran Petroskoissa Karjalan pääkaupungissa. Sain silloin heidän sanojensa mukaan ensimmäisenä suomalaisena saarnata silloisessa kirkossa saarnatuolista. Siihen asti suomalaisten pitämät saarnat oli pidetty niin sanottuina tervehdyksinä alttarikaiteen edestä. Kirkon vastuunkantajat pukivat minut juhlallisesti mustaan Luther-kaapuun ja työnsivät "pönttöön". Silloisen järjestelmän uskontovaltuutettu oli juuri vaihtumassa, siitä tämä menettely. Kirkko oli täynnä väkeä. Moni iäkäs ihminen kertoi tulleensa monen tunnin matkan kuullakseen Jumalan sanaa. Sana oli silloin käynyt harvinaiseksi, kuten tiedämme. Minua liikutti kovasti ihmisten kunnioitus Jumalan sanaa kohtaan. Joka kerta kun luin katkelman Pyhää Raamattua, ihmiset nousivat ylös. Tapasin tuolla matkalla ja monilla matkoilla sen jälkeen ihmisiä, jotka olivat Siperian läpikäyneitä, mutta uskonsa säilyttäneitä. Heiltä oli viety kirkot, papit, kristilliset kirjatkin, mutta sen aikainen Inkerin luterilainen kirkko oli viisaasti kiinnittänyt näiden ihmisten sydämet Jumalan sanaan ja sakramentteihin. Ei ihmisiin, ei hallintorakenteisiin, ei edes rakennuksiin, vaikka niiden riistämistä ja häpäisemistä itkettiinkin.

Saimme yleisen valmistusvaliokunnan toisen jaoston kanssa käydä viime vuonna presidentti Ahtisaaren kriisinhallintakeskuksessa. Tuolta käynniltä jäi erityisesti mieleen se opetus, jonka tuo käynti antoi. He kertoivat, tai paljastivat oikeastaan meille, että tuo vanhan mallinen lähetystyö vaikuttaa juuri suoraan kriisipesäkkeisiin. Julistettiin lakia ja evankeliumia, annettiin koulutusta ja terveydenhuoltoa. CMI:n mukaan se on edelleenkin parasta kriisipesäkkeiden hoitoa.

Kun nyt talousvaliokunta ottaa aloitteeseemme kantaa, jolla olemme esittäneet kirkkomme yhteisiä varoja Karjalan pääkaupungin kirkon rakentamiselle, toivon, ettei talousvaliokunta liian ahtaasti tuijottaisi joihinkin pykäliin. Kun annamme kirkkomme varoja esimerkiksi Luterilaiselle maailmanliitolle, on se aivan samanlaista avustustoimintaa, mutta vain ulkopuolisen järjestön kautta annettua. Voimme siis kirkolliskokouksena aivan yhtä hyvin myöntää tämän avustuksen, joka tulee todella tarpeeseen. Se ei voi olla vaikuttamatta myös rajamme takana olevien ihmisten hyvinvointiin ja ennen kaikkea pelastussanoman eteenpäin menemiseen. Se merkitsee rauhaa rajalle. Toivon, että vielä tässä yhteisenä joukkona ja kristillisenä kirkkona asetumme tuon paljon kärsineen kansan taakse ja annamme heidän kirkon rakentamiselleen oman kirkkomme taloudellisen tuen.

Sitten toinen aihe eli tämä talousarvioesitys muilta osin. Eri yksiköt kirkkohallituksessa ovat listanneet painopistealueitaan. Ja nyt kysyn, miten me niihin painopistealueisiin voimme kirkolliskokouksena vaikuttaa. Miten muuten kuin esittämällä määrärahan poistoa tai korottamista. Keskeisimmät toiminnalliset tavoitteet ovat otettuja toimintalinjauksia. Pitäisikö siis budjettiehdotus tulevaisuudessa lähettää niiden osalta muuallekin kuin talousvaliokuntaan, vai riittääkö se ohjaus, joka sitten saadaan, kun käsitellään kirkkohallituksen vuosikertomusta vuosi jälkikäteen. Esimerkiksi tänä vuonna vasta tämän budjetin lähetekeskustelun jälkeen, ilmeisesti keskiviikkona saamme tuon yleisvaliokunnan mietinnön tuosta kirkkohallituksen viime vuoden vuosikertomuksesta ja budjetti on silloin jo hyvässä vauhdissa ja painopistealueet määritelty.

Siksi muutamia huomiota käsiteltävänä olevaan talousarvioehdotukseen. Taloudella me pyrimme varmistamaan kristillisen julistuksen säilymistä maassamme. Talous on siis renki ja edelleenkin lähetyskäskyn antaja on isäntä. Ehdotuksen perusteluista näkyy, että kaikilta osin mielestäni tämä järjestys ei ole ollut kirkkaana mielessä. Emme voi kirkkona lähteä vain juoksemaan maallisen kuntauudistuksen perässä ja kopioida malleja sieltä. Silläkin puolella kuntaministeri on painottanut, että keskustelussa on lähdetty menemään joiltakin osin takapuoli edellä puuhun. Palvelujen säilyttämisen ja tuottamisen tulisi sielläkin olla etusijalla.

Meidän on tarkasteltava myös jäsentemme sitoutumista. Kun talousarvion perustelujen sivulla 3 puhutaan negatiivisen tuloksen seurakunnista, niistä joista kirkkoneuvos Rantanen sanoi, negatiivisiksi seurakunniksi, selittäen sen kyllä parhain päin oikein. Meidän olisi tutkittava mistä seurakuntakokoluokista eniten erotaan kirkosta. Kirkkoneuvos Rantasen kalvoissa näkyi tämä muutos, jossa on siis sisäinen muuttoliike. Laskelmat voivat yllättäen paljastaakin tai tutkimus voi yllättäen paljastaakin sen, että meidän kannattaakin kirkkona tukea näitä negatiivisen tuloksen tekeviä seurakuntia ehkä vielä suuremmassa määrin kuin nyt, jos sitoutuminen niissä on selkeää.

Hyvin äkkiä pakotetuilla seurakuntaliitoksilla saamme aikaan vain sen, että seurakuntalaiset pakkoliitosseurakunnissa, jota tämä kuntauudistus on ilmeisesti edesauttamassa, vaikkei tällaista pakkoliitosseurakunta-nimitystä käytetäkään missään, että ne tuottavat meille lisää ongelmia nimenomaan seurakuntalaisten sitoutumista ajatellen. Sivulla 4 sanotaan, että seurakuntarakenne on täysin riippuvainen kuntarakenteesta, joten kuntajakomuutokset vaikuttavat välittömästi seurakuntajakoon. Minusta tässäkin on yksiselitteinen vain hallinnollinen näkökulma. Se tuntuu kylmältä, ei sitouttavalta, ei kotiseurakuntatoiminnalta, vaikka viisaampien opettamana olen ymmärtänytkin, että verotusta tässä lähinnä ajatellaan.

Toiminta- ja taloussuunnitelman erityisperustelut esimerkiksi sivulla 14 paljastavat meille, että automaattisesta tietojenkäsittelystä on tullut automaattinen rahojen syöttämö. Saattaa käydä niin, että tuo "YHELLA" muuttuukin "YHELLE", eli kun aikamme syötämme rahojamme jatkuvasti näihin atk-hankintoihin ja ohjelmistohankintoihin, on varaa vielä yhelle maksaa eläkekin sen jälkeen. Sivulla 28 on tårtta på tårtta. Siinä on esitys kahdesta kolmevuotis-projektista, joista toinen on 100 000 euron jäsenyydenvahvistamisprojekti. Sitten vuodelle 2006 esitetään kertaluonteisena 500 000 euron määrärahaa seurakuntavaalikampanjaan. En edelleenkään usko, että seurakuntavaalimainonnalla ja äänestämään osallistumisella saadaan ketään sitoutumaan kirkkoon. Se on liian halpahintaista sitoutumista kristilliselle kirkolle. Kuitenkin sivulla 40 kirkon tiedotuskeskus asettaa myöskin tämän keskeisimmäksi toiminnalliseksi tavoitteekseen. Toivon, että edes tuo kolmivuotisprojekti lähtee vähän toisista, realistisimmista, eikä kirkolle niin halpahintaisista sitoutumisen lähtökohdista.

Kirkon tutkimuskeskuksen budjettiehdotuksessa sivulla 42 on monia hyviä ja mielenkiintoisia ja vaikuttavia tutkimushankkeita, mutta pelkään, että hyvillä tutkimuksilla on taipumus kääntyä kirkkoa, sen oppia ja tehtävää vastaan, jos tehdyistä tutkimuksista ei vedetä kirkkomme sisällä johtopäätöksiä, vaan ne otetaan vastaan ikään kuin uutena ilmoituksena. Miten esimerkiksi kirkossamme on suhtauduttu siihen tutkimukseen, jossa kyseltiin, uskonko niin kuin opetan? Siellähän paljastui, että suuri joukko kirkkomme työntekijöistä ei usko kaikkia uskontunnustuksemme kohtia, joihin ovat esimerkiksi, osa heistä, pappisvalassa sitoutuneet. Mitä tämän tutkimuksen pohjalta on tehty? Onko kaitsentavirassa otettu tämä asia vakavasti ja rohkeasti esiin, vai miten tässä tulisi toimia? Teemmekö me vain kirkkona tutkimuksia tutkimusten vuoksi ja otamme ne ikään kuin uutena ilmoituksena vastaan ja ihmettelemme sitten vain, että huonosti menee.

Viimeinen huomioni on kirkon ruotsinkielisen työn keskuksen tekstiosiosta sivulta 44. Siinä keskeisimmissä toiminnallisissa tavoitteissa kohdalla 3 kerrotaan 13 uudesta jaksosta Finlands Svenska Televisionin Salt-ohjelmasta. Sitten sanotaan Saltin tavoitteesta niin tyypillisesti meidän nykykirkkomme kielellä, sen tarkoituksena on vastausten antamisen sijasta herättää kysymyksiä ja keskustelua. Sekö on kirkkomme keskeisin tehtävä? Olemmeko unohtaneet sen, että ihmiset tarvitsevat kirkolta myös kirkon vastauksia. Mikä ihmeen itseisarvo pelkällä keskustelun herättämisellä ja keskustelulla on? Keskustelu kyllä nousee siitä, kun annamme ihmisten tarvitsemia, vaikkakaan ei aina kysymiä vastauksia, joita kristillisen kirkon tulee antaa.


Paluu