Puheenvuoro



Ansaharju Aulis, edustaja

Otsikko:
Henkilöseurakuntien mahdollistaminen uudessa seurakuntarakenteessa (Edustaja-aloite 4/2014)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2014 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat. Oli aika helppo päättää, kuka allekirjoittajista esittää tämän avauspuheenvuoron, koska olen ainoa allekirjoittaja aloitteessa. Kirkon seurakuntarakennetta ollaan nyt uudistamassa pitkällisen valmistelun jälkeen. En tässä puutu siihen kokonaisuuteen sen laajemmin, koska se on tässä kokouksessa omana asianaan esillä. Lisäksi ajattelen niin, että tämä ajatus henkilöseurakunnista on tarpeellinen ja ajankohtainen riippumatta siitä, minkälainen perusratkaisu paikallisseurakuntien suhteen tehdään. Monissa aiemmissa selonteoissa, viittaan tässä vain Kirkko 2020 tulevaisuusselontekoon, todetaan aivan selkeästi, että kirkon tulisi myös jatkaa keskustelua henkilöseurakuntamallin kehittämisestä. Henkilöseurakunta voisi palvella eri kielisiä ja eri kulttuuripiireistä olevia henkilöryhmiä. Se myös tarvittaessa mahdollistaisi hengellisesti eri tavoin profiloituneet seurakunnat.

Elämme ajassa, jossa kirkon jäsenmäärä pienenee huolestuttavasti vuodesta toiseen. Syitä on tietysti monia. Suurimpana syynä lienee yhteiskunnan lisääntyvä maallistuminen ja luopuminen kristillisistä arvoista. Itse olen joutunut viime aikoina seuraamaan läheltä, kuinka monet herätyskristillisen uskon käsityksen omaavat ja Raamatun sanaan pitäytyvät perusluterilaiset kokevat kansan kirkossamme tapahtuvat muutokset liian suuriksi voidakseen enää täydellä sydämellä sitoutua kirkon toimintaan. On suurehko joukko kristityitä, jotka eivät enää käy kirkon normaaleissa sunnuntaimessuissa. Kaikkein valitettavinta mielestäni on se, että myös ehtoollisyhteys tällä tavalla katkeaa.

Aivan tämän kevään ilmiö on ollut se, että olen havahtunut siihen, että monet nuoretkaan herätysliikkeen jäsenet, kristityt, eivät halua lähteä ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin. Tässä ei nyt ole kysymys ainoastaan sellaisista herätysliikeveteraaneista vaan kysymys on ennen kaikkea nuorista, nuorista aikuisista, jotka kasvattavat perheitään, haluavat kasvattaa lapsensa kristillisesti mutta eivät koe kansan kirkon yhteydessä sellaista yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka motivoisi heitä toimimaan kirkon tehtävissä ja osallistumaan kirkon tilaisuuksiin.

On varmaan syytä analysoida niitä syitä, jotka tässä takana ovat. Suurin asia, joka tässä hiertää, on virkakysymys. Se on hiertänyt jo pitkään. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että käytännössä perinteisen virkakäsityksen omaavia teologeja ei enää nimitetä papin virkoihin. Toinen suuri asiakokonaisuus, joka hiertää on suhtautuminen kirkon avioliittokäsitykseen ja sen rinnalla esim. kirkon päätös rukoushetkestä ja rukouskaavasta homoparien puolesta. Emme voi laittaa päätämme pensaaseen ja todeta, että se nyt vaan on päätetty. Sillä on edelleen suuri vaikutus juuri tässä suhteessa, jota tässä kuvaan. On tietenkin muitakin asioita, joissa jotkut kokevat kansan kirkkomme on kulkeutunut etäälle ja liian kauas Jumalan sanasta. Mutta nämä kaksi asiaa ovat ne tärkeimmät.

Kun mainitsin, että olen itse eniten huolissani siitä, että ehtoollisyhteys katkeaa. Haluaisin tässä yhteydessä, koska se liittyy läheisesti aloitteeni sisältöön ja niihin syihin miksi tätä aloitetta olen tehnyt, lainata piispa Seppo Häkkisen viime syksynä ilmestyneestä kirjasta "Rohkeasti luterilainen" yhden lyhyen kappaleen. "Kirkkona emme ole kyenneet hoitamaan virkakysymystä tyydyttävällä tavalla. Pappisvirka on kirkossamme avattu naisille jo yli neljännes vuosisata sitten mutta asia hiertää yhä. Ongelma ei ratkea kieltämällä eikä kurinpitotoimin. Kirkossa on oltava tilaa virkakysymyksessä eri tavalla ajatteleville. Uskon, että yhteisellä tahdolla olisi löydettävissä kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Siksi olisi käynnistettävä tätä koskeva keskustelu." Pidän tätä tärkeänä sekä itse sen asiasubstanssin kannalta, jota siinä käsitellään myöskin sen menettelytavan takia, jota tässä ehdotetaan. Että vaikeistakin asioista voitaisiin keskustella ja etsiä yhdessä tapoja ja keinoja, joilla estetään nyt tässä tapauksessa se, että tämä, josta käytän nimitystä herätyskristillinen seuraväki, voisi myöskin pysyä kirkon yhteydessä.

Edellä sanottuun perustuen toivon, että seurakuntien rakennemuutosesitykseen otettaisiin ainakin varauma siitä, että tulevaisuudessa olisi mahdollista perustaa myöskin henkilöseurakuntia. Tässä tarkoitan siis henkilöseurakunnalla sellaista seurakuntaa, johon voisivat liittyä näistä mainituista asioista samalla tavalla ajattelevat ja joka seurakunta voisi sitten kutsua paimenikseen esim. virkakysymyksestä perinteellisellä tavalla ajattelevia palvelijoina.

Minusta olisi sangen viisasta antaa näille perinteisen uskon käsityksen omaaville elintilaa kirkossa, kun vaihtoehtona on nyt selvästi nähtävissä se, että monet heistä harkitsevat eroa kirkosta. Se on mielestäni se huonoin vaihtoehto. Ehkä tällaista kehitystä voitaisiin edesauttaa juuri esim. sallimalla se, että henkilöseurakuntia voidaan perustaa.

Viime kirkolliskokous, olen siitä täysin tietoinen, on hyvin seikkaperäisesti ja perusteellisesti käsitellyt parokiaaliperiaatetta ja henkilöseurakuntaperiaatetta, enkä odota, enkä edes toivo, että nyt lähdettäisiin sellaisiin syvällisiin hallinnollisiin tai teologiseen pohdiskeluihin tämä asian osalta. Hallinto kyllä aina taipuu päätöksiin, jos meillä on tahtoa ja halua viedä jotakin asiaa eteenpäin. Hallinto olkoon hyvä renki mutta se ei saa olla isäntä. Teologisesta näkökulmasta myönnän kyllä, että paikallisseurakuntamalli on monessa suhteessa perusteltu ja historiallisestikin perusteltu, koska esim. alkuseurakunnassa oli voimakas paikallisseurakunta-ajatus jo olemassa.

Esitykseni tarkoitus onkin sen sijaan, että lähdetään pohtimaan hallinnollisia yksityiskohtia, antaa virikettä siihen, että pohdittaisiin, olisiko henkilöseurakuntamalli keino, jolla tämä kuvaamani vuoto kirkkolaivassa voitaisiin tukkia. Haluan tässä antaa kiitokset niiden paikkakuntien ja seurakuntien kirkkoherroille, jotka ovat osoittaneet suurta joustavuutta siinä, että on voitu järjestää erillistilaisuuksia, iltakirkkoja, ehtoolliskirkkoja, joissa herätysliikeväki on voinut käydä ehtoollisella niin sanotusti perinteisen mallin mukaisessa jumalanpalveluksessa. Siitä todella kiitos, suuri kiitos. Sillä on varmistettu se, että tällaista suurempaa vuotoa ei ole vielä tapahtunut.

Tämä aloite menee nyt puhemiesneuvoston ehdotuksen mukaan hallintovaliokuntaan. Heittäisin kuitenkin tulevaisuusvaliokunnallekin tässä haasteen. Valiokunta voisi miettiä todellakin näitä keinoja, millä tämä tällainen seuraväki voisi säilyttää yhteyden toiminnallisen yhteyden kansan kirkkoomme näissä tilanteissa, joissa yhteiskunnan maallistuminen näyttää pakottavan kirkkoa mukautumaan erilaisiin uusiin trendeihin.

Herra puheenjohtaja, toivon, että hallintovaliokunta voisi todella positiivisessa mielessä harkita henkilöseurakunnan merkitystä tässä esittämieni ajatusten pohjalta. Kiitos.


Paluu