Puheenvuoro



Keskitalo Jukka, kansliapäällikkö

Otsikko:
Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomus, Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös, Kirkon keskusrahaston toimintakertomus ja tilinpäätös, tilintarkastajien kertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2012 (Toimintakertomus 1/2013)

Täysistunto:
Maanantaina 13 päivänä toukokuuta 2013 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kirkon vuosi 2012 kirkkohallituksen näkökulmasta on valtavan laaja teema. Tarkoitukseni on poimia muutamia teemoja, joista keskusteltiin, jotka olivat esillä ja pinnalla. Vuoden aikana keskusteltiin ensinnäkin kirkon jäsenyydestä. Se ei ole uusi keskusteluteema, mutta jälleen kerran se keskustelutti. Toiseksi keskusteltiin kirkon päätöksenteosta ja päätöksentekotavoista. Jäsenyyskeskustelua vauhditti viime vuonna erityisesti kirkon nelivuotiskertomus Haastettu kirkko ja siinä esille tulleet näkökohdat. Se toikin uusia nyansseja tuohon useita vuosia jatkuneeseen keskusteluun. Kirkon päätöksenteosta keskusteltiin ja se oli esillä muun muassa siitä syystä, että valittiin uusi kirkolliskokous. Kirkolliskokous uudistui jäsenistöltään paljon. Myös kirkon keskushallinnon uudistaminen aiheutti keskustelua. Siitä antoivat lausuntonsa kertomusvuoden aikana muun muassa tuomiokapitulit ja hiippakuntavaltuustot.

Vuoden lopussa kirkkoomme kuului 76,4 % väestöstä eli noin 4,15 milj. ihmistä. Tämä on valtavan suuri luku. Kirkko on Suomen suurin yhteisö. Tämä seikka on viime vuonna kuten aika monena muunakin vuonna jäänyt kirkosta eroamisnäkökulman alle. Kirkko on Suomen suurin vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva yhteisö. En nyt tässä laske valtiota yhteisöksi. Kirkkoon liittyi kertomusvuoden aikana ennätysmäärä ihmisiä, 14 108 henkilöä. Se on noin 500 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna. Voi tietysti sanoa, että 500 ei ole paljon, mutta kun siihen rinnalle laittaa sen tosiasian, että kirkosta eroaminen väheni noin 5000 jäsenellä, niin nämä molemmat trendit ovat kuitenkin positiivisia ja mielestäni merkille pantavia. On vaikeaa ennustaa jatkuuko tämä kehitys, mutta jonkinlaista käännettä tuosta vuodesta 2002 käynnissä olleessa ilmiössä oli havaittavissa. Jäsenyydellä on myös talousyhteys ja sen havaitsemme myös kertomusvuoden aikana. Seurakuntien talous heikkeni ja kirkollisveron ja yhteisöveron kokonaismäärä pieneni noin 3 %:lla edellisestä vuodesta. Erityisesti pieneni yhteisöveron kirkolle tuottama rahamäärä. Sillä on tietysti kiinteä yhteys ajankohtaiseen taloustilanteeseen ja yritysten tilanteeseen, mutta kirkollisveron ja jäsenyyskysymyksen yhteys kävi yhä ilmeisemmäksi kertomusvuoden aikana. Talouden jäsenyysyhteys varmasti muuttuu yhä kiinteämmäksi tulevina vuosina.

Vuosi 2012 oli kirkon elämässä myös keskustelua odotuksista, sitä vauhditti Haastettu kirkko -tutkimus, josta täällä marraskuussa keskustelimme. Nelivuotiskertomuksen mukaan kirkkoon kuuluminen on entistä tietoisempi ratkaisu. Erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla kirkkoon kuulumisen perusteeksi ei näytä riittävän tapa. Se on ollut vahva liima kirkon ja yksittäisen jäsenen välillä pitkään, mutta enää se ei näytä riittävän erityisesti nuorille, vaan he kaipaavat henkilökohtaista merkitystä, henkilökohtaista syytä kuulua kirkkoon. Nelivuotiskertomuksessa esille tulleen asian merkitystä arvioitiin keskusteluissa viime vuoden aikana. Kirkkoon kohdistui monenlaisia odotuksia. Minusta ne odotukset, jotka tulivat esille, eivät ole todellakaan negatiivisia vaan nelivuotiskertomuksen mukaan kirkolta odotetaan puhetta Jumalasta ja toimintaa heikommassa asemassa olevien hyväksi. Nämähän ovat suoraan kirkon perustehtävästä nousevia asioita. Jos näitä odotetaan, on se positiivinen asia. Ehkä juuri näiden asioiden kautta voi avautua myös niitä henkilökohtaisia merkityksiä, syitä kuulua kirkkoon. En usko, että pelkästään tiedollinen kirkon eri toimintojen esittely riittää henkilökohtaiseksi syyksi, vaan tarvitaan ikään kuin syvempi merkitys ja noista asioista sitä voi löytyä.

Kirkon strategia- ja tulevaisuusselontekotyö käynnistyi kertomusvuoden aikana työryhmien asettamisella. Tulevaisuusselontekoa, joka sitten aikanaan tulee tänne kirkolliskokoukseen, valmistellaan teemasta Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Tätä työryhmää johtaa piispa Jolkkonen. Näkökulmana siinä on erityisesti pohtia kirkon identiteettiä monikulttuurisessa toimintaympäristössä, miettiä mitä on olla kirkko. Ei enää niinkään sitä kysymystä, että muuttuuko Suomi monikulttuuriseksi, koska se on jo pitkään ollut selviö. Nyt mietitään sitä, mitä se merkitsee kirkolle, mitä on olla kirkkona tällaisessa tilanteessa. Strategiatyöryhmää johtaa piispa Luoma ja näiden molempien työryhmien deadline on tammikuun lopussa 2014. Kuluneen vuoden aikana keskusteltiin myöskin herätysliikkeiden ja kirkon suhteista. Se oli kirkollisessa mediassa aika vilkasta, samoin yleismediassa. Keskusteltiin myös lähetysjärjestöjen tukemisesta. Tämä aiheutti myös kirkossa ja seurakunnissa, etenkin eteläisen Suomen seurakuntayhtymissä paljon ristivetoa.

Keskustelua käytiin myös kirkon ja yhteiskunnan rajapinnalla. Kertomusvuoden aikana uskonnonopetus oli paljon esillä. Kirkko pyrki vaikuttamaan perusopetuksen tuntijakopäätökseen, joka tehtiin viime vuoden kesällä valtioneuvostossa. Annoimme lausuntoja, osallistuimme julkiseen keskusteluun ja mielenkiintoinen piirre oli myöskin se, että tässä asiassa esiinnyttiin yhteisrintamassa Suomen ekumeenisen neuvoston puitteissa. Myös uskontojohtajien yhteisesiintyminen oli tärkeää. Tulevaisuuden kannalta tämä on ehkä vielä tärkeämpää. Luulen, että näissä keskusteluissa on jatkossa yhä tärkeämpää uskontonäkökulman esille nouseminen, että yhteiskunnassa uskonnon näkökulmalla on tilaa ja mahdollisuutta olla läsnä. Tällaisella yhteisesiintymisellä on varmasti voimaa ja vaikutusta jatkossa.

Kertomusvuoden aikana keskusteltiin myöskin vankilasielunhoidon järjestämisestä. Voi sanoa, että vähän yllättäenkin tämä teema ponnahti esiin. Tavallaan sitä on kyllä taustalla pohdittu, mutta enemmänkin toisesta näkökulmasta, eli miten vankilasielunhoito toteutuu vankilassa. Hiukan yllättäen tämä keskustelu muuttui keskusteluksi vankilasielunhoidon järjestämisvastuusta. Kirkon edustajat pyrkivät määrätietoisesti vaikuttamaan ja osallistumaan tähän keskusteluun. He pyrkivät tuomaan esille myös sellaista näkökulmaa, että ei suinkaan ole niin, että monikulttuurisessa kontekstissa ja tilanteessa nykyinen vankilasielunhoidon organisoimistapa olisi vanhentunut. Päinvastoin, se voi olla jopa yllättävän moderni tapa järjestää vankilasielunhoito. Toimme esille myöskin perusoikeusnäkökohdan siitä, että kun valtiolla, jolla on oikeus rangaista ihmistä vapauden menettämisellä, on tuon vapausrangaistuksen aikana valtiolla myös velvollisuus huolehtia ihmisen perusoikeuksista, joista yksi keskeinen on uskonnonvapauden toteutuminen. Sen toteutumisen varmistamiseksi on olemassa vankilapappeja. Nämä kirkon näkökulmat tulivat siltä osin kuulluksi, että tuo Rikosseuraamuslaitoksen esitys vankilasielunhoidon järjestämisvastuun siirtämisestä kirkolle ei toteutunut. Mutta keskustelu jatkuu vankilasielunhoidon neuvottelukunnan asettamassa työryhmässä. Vankilasielunhoidon neuvottelukunnan puheenjohtaja on piispa Kalliala ja hän on keskeisesti mukana tässä jatkokeskustelussa.

Jumalasta keskusteltiin myös Suomi-Areenassa, joka on nousemassa ja noussut pienessä maassamme aika tärkeäksi ja keskeiseksi keskustelufoorumiksi. Siellä vaikuttajat kohtaavat. Kirkko oli viime vuonna aika näkyvästi esillä Suomi-Areenassa ja myöskin tulevana kesänä, tosin ehkä vähän pienemmällä panostuksella. Vuonna 2017, joka on reformaation, uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuosi, olemme ehkä taas vähän isommalla panostuksella mukana. Näinä välivuosina olemme siellä läsnä. Tämä on myös yksi sellainen kirkon yhteiskuntasuhteiden hoitamisen foorumi, jossa on tärkeää olla mukana. Tässä kun tuli puheeksi yhteiskuntasuhteiden hoitamisen, haluan mainita Arvojen akatemian, joka on kirkon kurssi yhteiskunnan vaikuttajille. Voi sanoa, että se on viimeisen 14 vuoden aikana ollut yksi menestystarina kirkossamme, myös laajasti ottaen sen yhteiskuntasuhteiden hoitamisessa ja verkostoitumisessa. Se on siis kirkon tarjoama foorumi yhteiskunnan vaikuttajille: kulttuurin, talouden, politiikan, hallinnon ja median vaikuttajille. Se ei ole mitään kirkon indoktrinointia näille ihmisille, vaan avoin keskustelufoorumi, johon osanottajat tuovat oman panoksensa. Arkkipiispan kutsusta noin 30-40 henkilöä kokoontuu vuosittain kurssille, jossa sessiot kestävät kolme, kaksi ja kolme päivää, eli yhteensä kahdeksan päivää. Se on iso satsaus myös osanottajilta yhteiseen arvopohdintaan. On mielenkiintoista havaita kun tapaa Arvojen akatemiassa olleita vaikuttajia, miten positiivisesti he kommentoivat sitä, etteivät he oikeastaan missään muualla ole kohdanneet sellaista keskusteluilmapiiriä kuin Arvojen akatemiassa. Se on hyvä palaute. Tästä ei ole kirjoitettu tai puhuttu suurin otsikoin, mutta tämä on aivan julkista toimintaa ja siksi halusin tässä yhteydessä nostaa sen esille. Parin vuoden ajan on kokoontunut myöskin Arvojen areena, joka on kirkon kurssi nuorille, noin 25-vuotiaille tai vähän vanhemmille vaikuttajille. Myös se on lähtenyt hyvin käyntiin. Eli keskustelua yhteiskunnan rajapinnalla kirkko käy ja kävi myös viime vuoden aikana.

Keskustelua käytiin tietysti myös kirkon rakenteista. Täällä kirkolliskokouksen käsittelyssä on kirkkohallituksen esitys Uusi seurakuntayhtymä 2015 -mallista. Odotamme kaikki mielenkiinnolla kirkolliskokouksen linjausta tästä asiasta. Se on ollut viime vuoden aikana iso keskusteluteema paikallistasolla ja tietysti myös kirkon keskushallinnossa. Kirkon palvelukeskus liittyy myös tällaisiin isoihin rakenteellisiin kysymyksiin ja uudistuksiin, joita on viime vuosina viety eteenpäin. Viime vuosi oli Kirkon palvelukeskuksen ensimmäinen toimintavuosi ja se sujui todella suuriin odotuksiin ja suureen mittakaavaan nähden hyvin. En yritä lainkaan väittää, etteikö palvelukeskuksen käynnistymisessä olisi ollut lastentauteja, mutta tähän mittakaavaan nähden käynnistyminen ja toiminnan aloittaminen on onnistunut mielestäni hyvin. Johtokunta on ottanut paikkansa ja tuo asiakkaiden eli seurakuntien näkemystä palvelukeskuksen toimintaan johdonmukaisesti. Uusi jäsentietojärjestelmä otettiin käyttöön ja sen kehittäminen jatkuu seuraavina vuosina. Voisin sanoa samoin kuin tuosta palvelukeskuksesta, että aloituksessa on ollut lastentauteja, kehittämistyötä on paljon edessä, mutta käyttöönotto on kuitenkin saatu toteutettua. Puutteisiin ja toiminnallisiin vajavaisuuksiin on tartuttu hyvin määrätietoisesti Kirkkohallituksessa yhteistyössä seurakuntien kanssa. Taloudesta jo mainitsin, mutta tietysti se liittyy näihin rakenteellisiin kysymyksiin. Seurakuntien taloudellisen aseman heikkeneminen on tosiasia. Hengellinen elämä verkossa -hanke päättyi ja jatkuu nyt siirtymäkauden kautta osana Kirkkohallituksen normaalia toimintaa. Eräänlaisesta rakenteesta on kyse myöskin kirkon kansainvälisen työn uudelleenorganisoinnissa, josta puhuttiin paljon ja jota valmisteltiin viime vuoden aikana. Lähetysstrategia on tietysti puhuttanut kirkkoa jo vähintään 15 vuotta, mutta viime vuoden aikana kansainvälisen työn uutta organisaatiota valmisteltiin ja nyt kirkkohallituksessa on tehty päätöksiä niin sanotusta perussopimuksesta ja edessä on perussopimuksen allekirjoittamisvaihe. Eli siinä on kysymys merkittävästä uudistuksesta.

Viime vuonna keskusteltiin myös Kirkkohallituksen uudesta toimitilasta, joka hankittiin kertomusvuoden aikana. Kirkkohallituksen virastolle hankittiin uusi toimitila (Eteläranta 8), jonne muutetaan ensi vuonna. Tämä tietää mielenkiintoista haastetta Kirkkohallituksen virastolle: me menemme huomattavasti pienempiin ja tiiviimpiin toimitiloihin. Eli tämä koko yhteiskunnassa käynnissä oleva trendi, ettei ole varaa lämmittää isoja käytäviä, koskee myös Kirkkohallitusta. Katajanokan tila on toki näyttävä ja edustava, mutta tällä ratkaisulla Kirkkohallitus valmistautuu tulevaan. Olemme varmoja, että tällä ratkaisulla saadaan pitkässä juoksussa rakenteellisia säästöjä kiinteistökustannuksista. Katajanokan kiinteistöä ei ole vielä myyty, mutta myynnin valmistelut ovat tiiviisti käynnissä. Kirkon toiminnallisen osaston uudistus on jo rakenteellisesti läpiviety, toimintakulttuuria uudistetaan varmasti siellä kuten muillakin osastoilla jatkossakin. Kirkon tiedotuskeskuksen sisältölähtöisyyttä korostava organisaatio valmistui vuoden lopussa ja se on nyt otettu käyttöön. Se uudistaa tiedotuskeskuksen työskentelytapaa monella tavalla. Kirkkohallitus sai myöskin ympäristödiplomin. Se on meille Kirkkohallituksessa työskenteleville iloinen asia. Me työskentelimme vuoden myös osaamiskartoituksen parissa, eli olemme tarkastelleet Kirkkohallituksen strategian pohjalta, millaista osaamista meillä on ja millaista osaamista meiltä kenties puuttuu tuon strategian toteuttamiseksi. Tämä on mielenkiintoinen hanke ja se etenee osasto osastolta ja yksikkö yksiköltä ja sitä seuraa viimeistään ensi vuoden aikana henkilöstösuunnitelman tekeminen, jolla myös pyritään varautumaan tulevaan.

Kirkon vuosi 2012 on sisältänyt toimia, jolla varaudutaan tulevaan. Tulevaisuuteen varautuminen on tärkeä asia. Kirkkohallituksen strategiassa on esillä hyvin vahvasti ajatus siitä, että meidän tulisi olla yhteisö, joka kykenee ennakoimaan asioita, lukemaan hiljaisia signaaleja. Haluamme kehittää osaamistamme siihen suuntaan. Rakenteelliset ennakoinnit ovat hyvin tärkeitä ja niistä olenkin maininnut, muun muassa Kipa ja Kirjuri, joilla pyritään säästämään, tekemään asioita yhdessä tehokkaammin, jotta jäisi enemmän varoja perustoimintaa. Ehkä kuitenkin vielä tärkeämpää on sisällöllinen varautuminen, kirkon perustehtävän pohdinta. Sen pohdinta, miten olla kirkko suomalaisille, miten tehdä tilaa ihmisen ja Jumalan kohtaamiselle. Miten se voisi tulla yhä tärkeämmäksi seurakuntiemme toiminnassa. Tähän liittyvät muun muassa tulevaisuusselonteko ja strategiatyöskentely. Ne eivät ole vain byrokraattisia papereita. Uskon vahvasti, että niiden kautta voimme saada uusia ideoita kirkon elämään ja toimintaan. Kiitos.



Paluu