Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 7/2005 edustaja-aloitteesta 5/2005, joka koskee seurakuntatyön kehittämishankkeista päättämistä

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2005 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Haluan tässä puheenvuorossani avata joitakin näkökohtia erityisesti mietinnön kappaleeseen, jossa todetaan aloitteen liittyvän laajempaan ongelmaankin kirkossamme. Niin kuin äsken valiokunnan puheenjohtaja totesi, mietinnössä ja myös valiokunnan mukaan kirkon toiminnan kokonaisuutta ja visiointia ei kehitetä yhtä määrätietoisesti kuin sen hallintoa ja taloutta. On totta, että nykyisin kirkossa meiltä puuttuu selkeä ja määrätietoinen kehittämistoiminta. Ensi vuoden talousarviossa on kaksi sellaista kehittämishanketta, jotka käyvät mielestäni hyvästä esimerkistä sellaisista hankkeista, joita meillä pitäisi määrätietoisesti olla. Nuo kaksi hankettahan ovat siis 'Nuori aikuinen kirkon jäsenenä' -projekti sekä 'Seurakuntien yhteistyön ja kehittämishankkeiden koordinointiprojekti'. Nämä ovat hyviä hankkeita, mutta samalla ne myös paljastavat sen, että kyse on yksittäisistä projekteista, ei pitkäjänteisestä kehittämistoiminnasta. Kirkon tutkimuskeskus sekä esimerkiksi yliopistot ja ammattikorkeakoulut, tuottavat hyvin paljon tutkimustietoa, mutta sen muuttaminen kehittämishankkeeksi tai konkreettiseksi toimenpiteeksi ontuu. Kirkkomme rakenne on luotu säilyttämistä varten. Meillä on järjestelmiä, joilla me pidämme huolta konservointia tarvitsevista vanhoista esineistä tai hautausmaiden ylläpidosta. Ja hyvä näin. Sen sijaan meillä ei ole tapaa määrätietoisesti kehittää uutta toiminnallisella puolella proaktiivisesti ennakoiden eikä jälkikäteen reagoiden. Kyse on siitä, kykenemmekö muuttumaan, ennenkuin muutospaine käy sietämättömäksi ja on pakko muuttua. Tavoitteena mielestäni meillä pitää olla kirkko organisaationa, joka koko ajan luo tulevaisuuttaan eikä vain puolusta menneisyyttään. Ja tämä on mielestäni niin keskeinen näkökulma, että haluan sen toistaa: tavoitteena on siis kirkko, joka koko ajan luo tulevaisuuttaan eikä vain puolusta menneisyyttään.

Osittain seurakuntatyön kehittämishankkeissa kyse on toimivalta- ja työnjakokysymyksestä. Kuuluuko tällainen toiminta hiippakunnalle vai keskushallinnolle tai kuuluuko se piispainkokoukselle vai kirkkohallitukselle? Esimerkkinä käy vaikkapa Kirkko 2000 -prosessi, joka tapahtui piispainkokouksen johdolla. Läsnäolon kirkko -strategiatyöskentely taas puolestaan oli kirkkohallituslähtöinen. Tosin on syytä muistaa, että nämä kaksi työskentelyt syntyivät eri lähtökohdista. Mutta ne osoittavat sen, että näitä toimivalta- ja työnjakokysymyksiäkin on kehittämishankkeista puhuttaessa muistettava ja tarkasteltava.

Seurakuntatyön kehittämistoiminnassa on luonnollisesti kirkkohallituksen toiminnallisella osastolla oma vastuunsa. Onhan toiminnallisen osaston tehtävänä juuri tukea ja kehittää seurakuntien toimintaa yhdessä hiippakuntien ja kirkollisten järjestöjen kanssa. Nyt tämä tehtävä toteutuu ensinnä toiminnallisen osaston ja sen yksiköiden painopisteiden kautta. Esimerkkinä tällaisesta kehittämisestä otan esille kasvatuksen painopisteet kuten viime vuosina "Koti-kasvun paikka" ja tulevien vuosien "Jumalan silmissä kaunis - tytöt ja pojat". Tällä tavalla on voitu suunnata voimavaroja tiettyihin kehittämishankkeisiin. Toiseksi kehittämistoiminta toteutuu erityisprojektien avulla ja tällaisesta kehittämistoiminnasta on hyvänä esimerkkinä vaikkapa rippikouluprojekti, jossa on muutaman vuoden aikana saatu, tekisi mieli sanoa ihan todella paljon, aikaan, myös aivan uusia innovaatioita. Tai "Virtaa välillämme" -hanke, joka on kehittänyt uudenlaista parisuhdetyötä seurakuntiin. Kolmanneksi kehittämistoiminta toteutuu toiminnallisessa osastossa seurakuntatoiminnan kehittämistyöryhmän työssä. Sen jäseneksi on koottu osaston eri työalojen edustajat sekä jäseniä muista osastoista ja Kirkkopalveluista. Viimeksi teemana on ollut parin vuoden ajan seurakuntien yhteistyö- ja yhdistymiskysymykset. Valitettavasti tämän työryhmän työskentely on jäänyt liiaksi hyvien keskustelujen ja ideoiden tuottamisen tasolle eikä se ole resurssien puutteen vuoksi johtanut kovin suuriin konkreettisiin toimenpiteisiin, vaikka se aiemmin onkin tuottanut hyviä uusia toimintamalleja. Siis paljon seurakuntatyön kehittämisen eteen kirkkohallituksessakin tehdään, mutta puute - niin kuin alussa totesin - koko kirkossamme on selkeästä ja määrätietoisesta toiminnallisesta kehittämisestä.


Paluu