Puheenvuoro
Auvinen Ville
,
edustaja
Otsikko:
Muiden kristillisten kirkkojen jäsenten ehtoolliseen osallistumista koskevan säännöksen lisääminen kirkkojärjestyksen 2 lukuun (Piispainkokouksen esitys 2/2016)
Täysistunto:
tiistaina 8 päivänä marraskuuta 2016 klo 10.30
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Millaisen käsittelyn ja lopputuloksen tämä esitys tuleekaan saamaan, sitten kun tämä on loppuunkäsitelty, niin toivon, että silloin laadittaisiin jonkinlainen ohjeteksti sitten seurakuntalaisia varten. Tässä perustelutekstissä todetaankin, että sen kertominen, kenelle ehtoollinen voidaan jakaa, tapahtuu ennen muuta opetuksen ja ohjauksen kautta. Tähän ohjaukseen liittyy nimenomaan se, että millä tavalla jumalanpalveluksessa siellä läsnä oleville asiasta kerrotaan. On hyvä ottaa huomioon, että nykytilanteessa meillä voi olla jumalanpalveluksessa paitsi eri kirkkokuntien edustajia myöskin eri uskontojen edustajia. Myönnän tässä, että itsekin olen eräälle muslimille jakanut ehtoollisen, kun en tiennyt, että hän on muslimi. Eli ajattelin, että me tarvitsisimme sitten, tämän asian tultua käsitellyksi tarvittaisiin käsikirjatasoinen malliteksti siitä, millä tavalla jumalanpalveluksessa siellä mukana olevia ohjeistetaan. Siinä voisi olla vaikkapa käsikirjavaliokunnalle tehtävää.
Paluu