Puheenvuoro



Malinen Oiva, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010) - Jatkettu lähetekeskustelu

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 päivänä toukokuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Kaiketi jokainen kirkolliskokouksen jäsen pyrkii ratkaisuissaan siihen, minkä tietää olevan oikein ja totuuden mukaista, vieläpä rehellisin keinoin. Omista lähtökohdista, viitekehyksestä ja kenties myös asenteista käsin saatetaan kuitenkin päätyä aivan päinvastaisiin lopputuloksiin. Näin on tässäkin käsiteltävänä olevassa asiassa. Siitäkin huolimatta, että selvityksessä on todettu molempia käsityskantoja edustavien haluavan olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle. Tätä taustaa vasten on oikeastaan jossain määrin yllättävää, että yhteisistä lähtökohdista huolimatta lopputulos on aivan päinvastainen. Raamatun asema kirkossa oli jokseenkin selvä aina valistuksen aikaan saakka. Raamattu oli Jumalan sanaa ihmisille. Niistä ajoista Raamatun asema on muuttunut, nykyisin yhä useammat näkevät Raamatun ihmisen sanoina Jumalasta. Tästä lähtökohdasta käsin ei ole enää mitään syytä antaa Raamatulle erityisasemaa. Valitusajattelun leviämisen myötä Jumala ja hänen Sanansa korvattiin entistä enemmän ihmisjärjellä. Tavoitteena oli vapauttaa ihminen Raamatun ja kirkollisen perinteen pakkopaidasta. Järjen käyttö muuttui vähitellen välttämättömästä tiedonhankintavälineestä riittäväksi tiedonhankintakeinoksi. Kuitenkin joutuu vakavasti kysymään sitä, onko järki yksinään riittävä. Totuus, jota olemme täälläkin etsimässä, on paljon enemmän kuin ihmisen viisauden summa, kuten piispa Peura saarnassaan totesi. Hänen ajatustaan mukaillen voinen sanoa, että totuus on enemmän kuin inhimillisen järkeilyn summa. Vai mitä pitäisi ajatella käsiteltävään aiheeseen liittyvien Raamatun kohtien hermeneutiikasta, johon täällä toki on jo aikaisemminkin viitattu. Vaikka Raamatun tekstit selkeästi kieltävät tai jopa tuomitsevat kaiken homoseksuaalisen käyttäytymisen, ja Jeesuksen kannaksikin niin sanottu oppinut arvaus toteaa, ettei hän hyväksynyt homoseksuaalista käyttäytymistä, silti herminauttisen tulkinnan jälkeen voidaan todeta, ettei tämä enää meitä koske. Raamatun kokonaisnäkemys Jumalasta rakkautena ja Jeesuksesta syntisten ystävänä oikeuttaisi toisenlaisen tulkinnan. Mutta eikö tämä tulkinta ole pikemminkin meidän omaa tulkintaamme, omaa ajatustamme kuin Jeesuksen tai kenenkään muunkaan Raamatun henkilön opetusta. Tai miksi Jeesus kielsi vaikkapa aviorikoksesta kiinni saatua naista enää tekemästä syntiä. Mihin Jumalan armon ja rakkauden korostuksessa unohtuu Jumalan Pyhyys ja Vanhurskaus, joka tuomitsee synnin. Meitä, jotka emme ole valmiita hyväksymään homoseksuaalisuutta Jumalan luomana, on kritisoitu Raamatun tulkinnan yksipuolisuudesta. Kuitenkin voidaan aiheellisesti kysyä myös toisen näkemyksen taustalla olevasta tulkinnasta, ottaako se tosiasiallisesti huomioon Raamatun sanoman kokonaisuudessaan vai ainoastaan soveltuvin osin.

Homoseksuaalisuuden tiimoilta käydyssä keskustelussa on todettu moneen otteeseen, että me tiedämme nykyisin enemmän kuin Paavali. Toisaalta tuo pitää varmasti paikkansa, sitä ei voi kieltää. Mutta toisaalta asetan myös tämän ajatuksen perään kysymysmerkin. Tieteellisen tutkimuksen avulla ei ole pystytty selvittämään luotettavasti homoseksuaalisuuden syntyä. Jumalan luomaksi homoseksuaalisuutta ei voi silläkään perusteella luokitella ja sen seurauksena hyväksyä sen harjoittamista. Tai mitä pitäisi ajatella siitä, että tähän liittyviä tutkimustuloksia on jopa väärennetty. Joutuu vakavasti pohtimaan, kuinka paljon on lopulta luotettavaa tutkimusta ja kuinka paljon tarkoitushakuista tutkimusta tai muuta kenties taitavasti naamioitua, päämäärähakuista toimintaa. Yksi postmodernin yhteiskunnan tuntomerkeistä on se, että tärkeää ei ole kysyä niinkään sitä, mikä on totta, vaan miltä se tuntuu. Täälläkin on sanottu, että ratkaisuja tehdessään on tärkeää kuunnella sydäntään. Jääkö silloin viime kädessä jäljelle vain subjektiivinen totuus. Se, mikä on totta minulle. Se, mikä on totta suhteessa minuun, niihin kokemuksiin, joita minulla on ja niihin tulkintoihin, joita minä omista lähtökohdistani käsin teen ja valitsen. Onko se enää Raamatun kanta? Kirkolta on vaadittu uudistumista ja ajan virtauksiin vastaamista. Toisaalta se on tarpeen ja välttämätöntä, mutta toisaalta sitä taas täytyy välttää. Yleisen mielipiteen mukaan taipuvaa kirkkoa kiitetään ja kunnioitetaan jonkin aikaa, mutta kun ajan henki muuttuu ja edellytykset katoavat, ollaan taas lähtökuopissa. Ajan hengen kanssa avioituva jää pian leskeksi. Mikä on totuus? kysyi Pilatus jo aikoinaan. Silti hän tuomitsi Jeesuksen kuolemaan. Jotta kirkko ei tekisi samantapaista virhettä, sen on yhä edelleen luotettava Raamattuun Jumalan sanana, ankkuroiduttava sen pysyviin totuuksiin ja uskallettava puolustaa puhdasta evankeliumin julistusta ja myös haasteita asettavaa uskoa. Tämä pitää sisällään myös sen tosiasian, että kaikki ei ole luvallista eikä sallittua. Näillä ajatuksilla kyselen koko ajan myös sitä, mitkä ovat meidän valtuutemme ja rajamme päätöksenteossa. Kirkon vastauksena ei tarvitse, eikä itse asiassa edes saa olla se, mitä yleisen mielipiteen takana olevat ihmiset odottavat kuulevansa. Raamatun mukaan sekä kirkolla että yksityisellä kristityllä on olemassa myös rajat, joiden yli ei ole syytä astua.


Paluu