Puheenvuoro
Back Jorma
,
edustaja
Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 1/2008 hiippakuntavaltuuston esityksestä 1/2008, joka koskee yhden vaalin järjestelmään siirtymistä seurakuntayhtymissä
Täysistunto:
Perjantaina 9 päivänä toukokuuta 2008 klo 10.55
Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kuulijat. Kiitän valiokuntaa perusteellisesta mietinnöstä ja puheenjohtajaa sen hyvästä esittelystä. Tämän esityksen puhemiehenä rohkenen kuitenkin pari kommenttia sanoa. En ole pettynyt, koska tämä varsinainen päätös oli jossain määrin ennakoitavissa. Olen hiukan pettynyt siihen, että vedotaan niihin vanhoihin perusteluihin. Olisin toivonut jotakin uutta, uudempaa. Valiokunta toteaa, että valiokunta myöntää ongelman, mutta ei ole vakuuttunut siitä, että vaalien rakenteen muuttaminen olisi oikea ratkaisu ja sitten ehdotetaan, että se ratkaistaan käytännöllisinä kysymyksinä. Sitä me Espoossa olemme kolmissa vaaleissa yrittäneet tehdä. Tulos ei vain ole oikein onnistunut meiltä. Itse olisin ihan vakuuttunut siitä, että jos siirryttäisiin yhteen vaaliin, niin tämä ongelma poistuisi. Sen sijaan siitä saattaisi tulla jotain muita seuraamuksia ja siteeraan tätä valiokunnan mietintöä sen sivulta 2, kun he arvioivat mitä saattaisi tapahtua yhden vaalin tilanteessa. Jotkut seurakuntaneuvostoon valituista saattaisivat joutua vastoin tahtoaan valtuustoon, jos halukkaita ei löydy tarpeeksi. Nimenomaan valtuustoon haluavista osa ei ole puolestaan kiinnostunut seurakuntaneuvoston työskentelystä. Lukekaapa tämä viimeksi lukemani lause. Nimenomaan valtuustoon haluavista, osa ei ole kiinnostunut seurakuntaneuvoston työskentelystä. Sitä siinä todella sanotaan. Minulla ei ole muutosta tähän. Tyydyn esitykseen.
Paluu