Puheenvuoro



Kemppainen Jari, edustaja

Otsikko:
Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 9.00

Teksti:
Herra puhemies ja toverit. Hallinto on kuin taulun kehys, se pitää maalauksen ryhdissä ja kohdistaa katseen maalaukseen, itse asiaan. Nythän me puhumme tästä kehällisestä. Vaikka jotkut ehkä tykkäävät enemmän komeammista taulunkehyksistä, ja ne ovat joskus komeampiakin, mutta auttaako tämä mietintö katsomaan itse maalausta, itse Kristusta? Kaikki hallinto on toiminnan suunnittelemista, ylläpitoa, toteuttamista ja arviointia varten. Ilman toimintaa hallinnosta tulee byrokratiaa, ja kaikki hallinto saa olemassaolon oikeutuksensa vain toiminnasta. Se pitää koko ajan pitää tässä mielessä. Toiminnan ja hallinnon täytyy kulkea koko ajan käsi kädessä. Mitä kauempana on hallinto, sitä epämääräisempää on toiminta, ja hallinto ja toiminta eivät kulje yhdessä. 1950-70-luvulla rakennettiin hyvinvointipalvelukirkkoa yhdessä kuntien ja yhteiskunnan kanssa. Toiminnan painopisteinä olivat uudet rakennukset ja yhä uudet työntekijät ja toimintamuodot. Miten tästä eteenpäin? Ilahduttavaa mietinnössä on seurakuntalaisten varassa toimiva kirkko. Kirkkohan toteutuu varsinaisesti seurakunnissa, ja myös piispojen tehtävissä, tätä virkakantaa tässä ei ole oikein mietitty, piispathan edustavat kirkkoa. Ja kirkko näkyy heissä. Ja ehkä myös, mitä täällä on korostettu, herätysliikkeitten ja järjestöjen toiminnassa. Kyllä nekin aika kirkolta näyttävät. Edellytyshän seurakuntalaisten varassa toimivaan seurakuntaan on se, että on oikea yhteisö. On sopivankokoisia seurakuntia, seurakuntalaiset tuntevat toisensa ja työntekijät tuntevat seurakuntalaisensa. On se omistajuus: tämä on minun seurakunta, ja tätä haluan palvella ja tässä haluan tehdä hommia. Olen toistakymmentä vuotta yrittänyt rakentaa seurakuntalaisten varassa toimivaa seurakuntaa, siihen ei oikein tuo määräaikaisuus kyllä riitä. Ja siinä on monia, voin tulla konsultoimaan teille Tampereen hiippakunnan konsulttina, miten se tapahtuu. Siihen auttaa se, ettei koskaan ole ollut rahaa eikä ole nyt, eikä ole tulevaisuudessa. Siihen auttaa se, että tuntee seurakuntalaisensa. Usein ihmettelen myös mantraa, että hallinto on raskas ja kirkko toimii hitaasti. Sopivankokoisessa seurakunnassa se on ketterää, reagoivaa, kevyttä ja notkeaa. Tervetuloa tutustumaan.

Ihmettelen mietinnössä muutamaa kohtaa, tätä johtajien määräaikaisuutta. Onko se keino saada väärät, huonot johtajat pois viralta? Oikea keino on irtisanoa heidät. Ja usein kehitystoiminnan tulppana saattavat olla myös rivityöntekijät ja luottamushenkilöt. Jos halutaan määräaikaisia johtajia, niin kaikkien pitäisi olla määräaikaisia, ja kahdeksan vuoden välein sitten vaihdettaisiin kaikki seurakuntien työntekijät jollain tavoin. Ei mitään järkee. Kummastuttava on myös koko hallintoketjun parhaiten toimivan elimen lakkauttaminen, eli kirkkoneuvoston lakkauttaminen. Itse olen vähän kokemusasiantuntija, laskin, että olen vetänyt 168 kirkkoneuvoston kokousta, ja tämän vuoden lopussa 170 tulee täyteen, mikäli elän. Kirkkoneuvosto on kirkkoherran paras työtoveri talouspäällikön ja kanttorin rinnalla. Kirkkoneuvostoon valitaan seurakunnan parhaimmisto, fiksuimmat, osaavimmat seurakuntalaiset. Kun valtuusto on pienoismalli seurakunnasta, niin kirkkoneuvostossa on parhaimmisto. Älkää ihmeessä tämmöistä lopettako. Hiippakuntavaltuustosta olen vähän samaa mieltä kuin mietinnössä, tosin sitäkin voisi kehittää niin, että hiippakunnan valtuustolle annettaisiin ihan oikeasti toimintavaltuuksia, eli se suunnittelisi, toteuttaisi, arvioisi hiippakunnan toimintaa. Eivätkä vain hiippakunnan virkamiehet. Seurakuntarakenne on myös ilahduttava, parokiaalisen mallin rinnalle ehdotetaan henkilöseurakuntia. Rohkeasti vain toteuttamaan. Sillä yhteisöllisyys ei noudata kunta- ja katurajoja. Olen jo aikaisemmin täällä sanonut, että laajentaisin seurakuntarakennetta niin, että jokainen seurakuntalainen voisi valita itse kotiseurakuntansa, koska monilla on kiinteä side lapsuuden ja nuoruuden kotiseurakuntaan, tai monella on juuri se kotiseurakunta vapaa-ajan seurakunta, ja se on se liittymis-, samaistumiskohde. Koska tällä hetkellä näyttää, että suuret kaupunkiseurakunnat, kasvukeskusten seurakunnat eivät pysty vastaanottamaan muuttajia ja sitouttamaan heitä toimintaansa. Kiinteistöistäkin puhutaan. Itse olen ajatellut näin, että jos seurakuntalaiset itse pitävät huolta kiinteistöistä ja järjestävät niissä toimintaa, niin kiinteistöjä ylläpidetään. Mutta jos siellä ei ole mitään, hyvin voidaan myydä. Usein kiinteistöt ovat tärkeämpiä kuin työntekijät. Näin itse mittaisin tätä. Hiippakunnastakin on kaksi mallia: kaksi hiippakuntaa tai valtava määrä. Jos kirkon seurakuntarakenne kehittyy kuten nykyisin, eli palataan 1600-, 1700-luvun suurseurakuntiin, silloin riittäisi myös 1600-, 1700-luvun hiippakuntamalli, eli olisi Turun ja Viipurin hiippakunta. Mutta koska Viipurissa on vähän vaikea käydä, se olisi sitten varmaan Hamina. Tätä en kuitenkaan toivo, vaan toivon, että hiippakuntia olisi nykyinen määrä tai jopa enemmän. Ja olisi seurakuntia, jotka olisivat piispan johdossa, ja jotka voisivat jopa olla taloudellinen yksikkö, tuo hiippakunta, jota piispa johtaa. Kehittämistoiminnasta, siinä ollaan oikealla linjalla. Meillä on niin monta kehittämis- ja koulutusyksikköä, että kyllä ne pitäisi jollain tavoin yhteen saada. Olen jopa miettinyt, että kehittämistoiminta voitaisiin ostaa järjestöiltä. Eli kirkko ei itse silloin järjestäisi, ja tulisi säästöä kenties. Mutta toisaalta tärkein kehittämistoiminta ainakin omasta kokemuksesta on, hiippakunnan kehitystoiminta on ainakin Tampereella loistavaa, ja siihen tulisi satsata erityisesti. Emme tarvitse monta tasoa kouluttamaan. Kirkolliskokouksen pienentämistä ihmettelen. Auttaako se asioiden eteenpäinmenoa, että siitä päättää pienempi joukko? Lopussa on kolme skenaariota. Kaksi mukavaa ja yksi inhottava. Itse aina toiminnassa lähden inhottavamman kautta, ja aina, kun on pessimisti, ilahtuu kun menee paremmin. Kyllä meidänkin pitää varautua kirkossamme, että olemme jossain vaiheessa yhdistyskirkko, kirkkokunta muiden rinnalla, ja silloin ehkä voisimme olla rohkeammin uskovien yhteisö, jumalanpalvelusyhteisö, ja keskittyä siihen, mikä on olennaista, ei kehyksiin. Ja tehdä sitä, mitä mitkään järjestöt ja yhteiskunta eivät tee. Menestystä mietinnölle.



Paluu