Puheenvuoro



Vuorikari Merja, edustaja

Otsikko:
Vaihtoehtojen lisääminen avioliittoon vihkimisen kaavaan tilanteissa, joissa toisella tai molemmilla vihittävistä on lapsia (Edustaja-aloite 2/2014)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2014 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Edustaja-aloite 2 ehdottaa vaihtoehtojen lisäämistä avioliittoon vihkimisen kaavaan. Aloite on hyvin huolellisesti laadittu, siinä on kuultu asiantuntijoita, asiaan on todellakin paneuduttu, ja esittelyssä saimme kuulla hyvin paljon siitä tilanteesta, jossa uusperheet elävät. Aloitteessa esitetään lisäaineistoa, joka ottaisi huomioon sekä lasten että vihittävien aikuisten tilanteen silloin, kun avioliittoon vihkimisessä on kysymys uusperheen muodostumisesta, tai kun vihitään paria, joka on elänyt avoliitossa ja jolla on lapsia. Aloitteessa ehdotetaan vihkikaavaan lisättäväksi vaihtoehtoisia kysymyksiä, joihin vastaamalla vihittävät lupaavat ottaa vastuuta myös toisen puolison lapsista tai tukea puolisoa hänen rakentaessaan suhdetta toisen puolison lapsiin. Minusta edustaja Behmin esittämät ajatukset on kyllä hyvin tärkeä pitää mielessä, uusperheetkin ovat hyvin erilaisia - mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Jotenkin tuntuvat käyvän suoraan sydämeen Sari Behmin hänen omalta näkökannaltaan esittämät mietteet.

On totta, että vihittävien elämäntilanteet ovat monenlaisia. On aika tavallista, että naimisiin mennään siinä vaiheessa, kun perheessä on jo muutama lapsi, ja on selvitty pahimmasta pikkulapsivaiheesta. Avioliiton solmiminen on ikään kuin jäänyt odottamaan vähän rauhallisempaa elämäntilannetta. Joskus minusta tuntui, että suurin osa vihkimistäni pareista oli juuri tällaisia. Olen vihkinyt myös eronneita ja leskiä, lapsettomia ja monilapsisia pareja. Taannoin sain ilokseni vihkiä myös parin, joka oli kymmenen vuotta aiemmin eronnut toisistaan. Vuosien jälkeen he olivat uudelleen löytäneet yhteisen tien alun.

Kirkon tulee olla niiden rinnalla, jotka avioeron jälkeen rohkaistuvat uuteen ihmissuhteeseen ja haluavat sitoutua. Kirkon tulee iloita niiden kanssa, jotka leskeksi jäätyään löytävät uuden elämänkumppanin. Heidän elämäntilanteensa on otettava huomioon avioliittoon vihittäessä. Aloitteen tekijät ovat siinä oikealla asialla. Mutta kokonaan toinen asia on, tarvitaanko lisäyksiä avioliittoon vihkimisen kaavaan. Minä en kannata sellaisten tekemistä, ja miksi en kannata? Ensimmäinen perusteluni on juridinen ja teologinen: avioliitto solmitaan miehen ja naisen välillä. Siinä vihittäviltä kysytään, haluavatko he ottaa toisensa aviopuolisoiksi. Meillä kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä kysytään: "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, se ja se, tahdotko ottaa sen ja sen aviovaimoksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?" Jos tähän kysymykseen saa vastaukseksi "Tahdon", niin se tarkoittaa silloin koko revohkaa: puolison lapsia, mahdollisesti hänen omaishoidettavaa äitiään, metsästyskoiraa, nykyisiä tai tulevia sairauksia. Näitä ei voi millään avioehdolla rajata pois. Ja tämä kokonaisuus on mitä oletettavimmin jo otettu huomioon kun on ryhdytty suunnittelemaan häitä.

Avioliittoon vihkiminen on vihittävien oma juhla. Kansanviisaus sanoo: kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti, vaikka se tässä yhteydessä on vähän arveluttava sanonta, kun puhutaan myös lapsista. Mutta ymmärtänette, että emme ota sitä kirjaimellisesti. Avioliitto on aina kahden kauppa. Kun menin naimisiin, se oli kahden kauppa; minulla ei ollut silloin lapsia. Nyt minulla on lapsia, mutta avioliittoni on edelleen kahden kauppa. Lapset ovat meidän perheessämme, perhe ei ole kahden kauppa; mutta se meidän avioliittomme, se on edelleen kahden kauppa - siinä ei ole mitään tekemistä Elinalla eikä Hannalla. Se on ihan meidän kahden aikuisen ihmisen välillä solmittu liitto, me olemme siitä vastuussa, ja me siitä yhdessä iloitsemme. Ja lapset saavat iloita siitä, että heillä on perhe, johon he saavat kuulua.

Tässä aloitteessa oli tapauskertomus miehestä, joka oli kokenut hyvänä uusperheen avioliittokaavan toteuttamisen. Minä olen myös tavannut paljon sellaisia pareja, joille on nimenomaan tärkeää, että heille on heidän oma juhlansa, kun arki muuten pyörii niin paljon lasten ehdoilla.

Toinen perusteluni on se, että pappi joka tapauksessa kaikissa toimituksissa joutuu ottamaan huomioon seurakuntalaisten elämän todellisuuden. Siihen hänet on koulutettu, ja jos tässä on puutteita, niin oppia voi aina hakea lisää ja kehittää ammattitaitoaan. Vihittävien tilanne hahmottuu vihkikeskustelussa, ja pappi voi ottaa heidän toiveitaan huomioon, kun hän valmistelee toimitusta. Rukouksia voi muokata niin, että ne ovat juuri sen perheen rukouksia: niissä otetaan esille ne vaikeat asiat ja ne ilon aiheet, jotka tällä perheellä on. Pappi voi tehdä vihkipuheen, joka sopii juuri näille vihittäville heidän omassa elämäntilanteessaan. Pappi voi antaa avustajan tehtäviä vihkitoimituksessa perheen läheisille sen mukaan, kun siitä vihkikeskustelussa sovitaan. Avioliittoon vihkimisen kaava sisältää jo tällaisenaan hyvin paljon vaihtoehtoja, ja lisäksi siinä on osia, jotka pappi voi ikään kuin siinä luoda tilanteen mukaan. Pastoreilla on Facebook-sivusto, ja siellä joskus vieraillessani olen pannut merkille, miten monenlaisiin jänniin ja mielenkiintoisiin tilanteisiin papit virantoimituksessaan joutuvat. Sieltä voi myös huomata, miten oivaltavia pastoraalisia ratkaisuja he näihin tilanteisiin löytävät.

Aloitteella on kolme tarkoitusta, ja pohdin näitä tarkoituksia nyt ja mietin, voisivatko ne toteutua jotenkin muutenkin kuin että tehdään lisäyksiä toimitusten kirjaan. Ensimmäinen on lisätä lasten ja aikuisten yhteyttä uudessa perheessä ja ottaa lapset paremmin huomioon avioliittoon vihkimisen juhlassa. Tämä tarkoitus voidaan toteuttaa ilman lisäyksiä toimitusten kirjaan. Toinen aloitteen tarkoitus: uusi materiaali toisi myönteisen viestin koko yhteiskuntaan siitä, miten kirkko pyrkii ottamaan huomioon uusperheiden ja muiden lapsiperheiden elämäntilanteet. Luulen, että ainakaan tuon takia tähän lisäämisprojektiin ei ole syytä ryhtyä. Kaavalisäyksiä tuskin on tarpeen tehdä imagosyistä, ja epäilen myös, että tuskin kukaan muuttaa käsitystään kirkosta kirkkokäsikirjan sisennetyn kohdan vuoksi. Kun olen valmistellut toimituksia seurakuntalaisten kanssa, niin eivät he yleensä edes tiedä, mitä siinä toimitusten kirjassa lukee. Eivät he katso olkani yli ja totea, että onpa kirkko hieno, kun on keksitty nyt tuollainenkin asia sinne kirjaan. Tärkeintä on aina se, miten ihmiset kohdataan oikeissa tilanteissa. Me voimme kyllä aika hyvin luottaa siihen, että kirkossa tehdään hyvää työtä perheiden keskuudessa normaalissa seurakuntaelämässä, ja perheasiain neuvottelukeskuksissa. Kolmas tarkoitus aloitteella oli, että uusperheessä elävät, uusperhettä suunnittelevat parit tai avoliitossa elävät parit rohkaistuisivat yhä useammin kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Tämäkin on oikein hyvä tavoite, ehdottomasti kannatettava. Mutta vaikka olenkin kovin optimistinen ihminen, niin hieman epäilen, että vihkikaavaan tehdyt lisäykset vaikuttaisivat ihmisten ratkaisuihin tässä kysymyksessä. Uskon ja luotan siihen, että pappien ammattitaitoon kuuluu toimitusten hoitaminen niin, että ihmisten elämäntilanne tulee siinä aidosti kohdatuksi. Toivon, että valiokunnassa pohditaan tarkkaan, onko tarpeen ryhtyä aloitteen ehdottamiin toimiin vihkikaavan lisämateriaalin valmistamiseksi. Kiitos.


Paluu