Puheenvuoro



Aula Maria Kaisa, edustaja

Otsikko:
Kasteopetuksen laajentaminen ja rippikoulun varhentaminen, yleisvaliokunnan mietintö 1/2013 edustaja-aloitteesta 3/2012

Täysistunto:
Tiistaina 14 päivänä toukokuuta 2013 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Valiokunta on tosiaan laatinut innostavan ja kiinnostavan mietinnön lasten ja nuorten kasvatuksen sekä hengellisen kasvun näkökulmasta. Mielestäni tässä nähdään aivan oikein puutteena se, että alakouluikäisiä, etenkin 10-14-vuotiaita lapsia ei seurakuntatyössä tavoiteta tällä hetkellä kovinkaan hyvin. Ratkaisuja haetaan tässä etenkin kasvatustyön suunnalta ja valiokunta esittää, että 10-14-vuotiaiden kristillinen kasvatus otettaisiin erityiseksi kehittämisen kohteeksi. Oikein hyvä näin. Muutama evästys ja näkökulma kirkkohallitukselle siihen työhön jota se ryhtyy tämän aloitteen ja valiokunnan mietinnön pohjalta miettimään. Nämä asiat ovat sellaisia, että ne voivat liittyä ehkä laajemminkin myös kirkon yleiseen strategiaan, kun pohditaan näitä kasvatuksen ja lasten ja nuorten asioita.

Ensinnäkin tästä mietinnöstä käy hyvin ilmi se, että lasten ja nuorten kasvatuksen kokonaisuus on kirkossa varsin laaja. Se on toisaalta tietyllä tavalla jakautunut omiin kohderyhmiinsä ja työaloihinsa. Puhutaan lapsityöstä tai varhaiskasvatuksesta, joka on käytännössä alle kouluikäisten toimintaa. Sitten on varhaisnuorisotyötä alakouluikäisille, nuorisotyötä, rippikoulutyötä, perhetyötä. Kaikille näille on omat sinänsä erittäin ansiokkaat kehittämisasiakirjansa. Näille työaloille on omat koulutuksensa. Ne toimivat aika tavalla omina kokonaisuuksinaan ja olen havainnut, että yhteistyötä ja kokonaisajattelua tällä lasten ja nuorten kasvatuksen kentällä on ehkä vieläkin riittämättömästi.

Kokonaisuutta pitäisi tarkastella laajemmin yhtenäisesti lasten ja nuorten kannalta ja myöskin siltä kannalta, että miten erilaisten ammattilaisten osaaminen hyödynnettäisiin mahdollisimman hyvin paikallisesti. Etenkin kun seurakuntien taloudellisetkin voimavarat todennäköisesti ovat vähentymään päin, niin tulevaisuudessa ei varmaan ole mahdollista, että jokaiselle eri alueelle jokaisessa seurakunnassa olisi omat erikoisosaajansa. Tarvittaisiin enemmän lasten ja nuorten kasvatuksen kokonaisuutta tukevaa henkilöstöä, kehittämistyötä ja johtamista.

Kiinnitän huomiota myös yhteen käsitteelliseen asiaan. Kirkossa on totuttu puhumaan ja käytetään hyvin sujuvasti sanaa "varhaisnuorisotyö". Minun täytyy kuitenkin sanoa, että kirkon ulkopuolelta katsottuna, tai en tietysti tässä asemassa kirkon ulkopuolisena, mutta henkilönä, joka ei ole kasvanut tähän varhaisnuorisotyö-käsitteeseen, ja lasten vanhempana minun on vaikea ajatella, että 10-vuotiaat lapseni olisivat varhaisnuoria. Toivoisin, että käsitteitäkin mietittäisiin ja pohdittaisiin. Minkälaisia viestejä halutaan näillä kasvatuksen sanoilla vanhemmille ja kasvattajille antaa? Minun mielestäni nämä 10-14-vuotiaat ovat ensisijaisesti lapsia, tai sitten voidaan puhua toki lapsista ja nuorista. Toivoisin, että varhaisnuoriso-käsitteelle voisi jollain aikavälillä löytyä parempi korvaava nimike, jolla tätä alakouluikäisten ikäryhmää sanotettaisiin ja kutsuttaisiin ja millä siitä keskusteltaisiin kirkon ja seurakuntien toiminnassa. Kuten sanoin, tällä käsitteellä on varmaan hyvin pitkät ja kirkon koulutukseen ja työalojen perinteisiin liittyvät taustat. Mutta nykyajan yhteiskunnassa toivon, että lapsuutta arvostettaisiin myöskin käsitteellä ja niillä viesteillä, jota me näillä työalojen nimikkeillä annamme.

Sitten toinen näkökulma. Tässä mietinnössä pohditaan sitä miten vahvistaisimme lasten hengellistä elämää ennen rippikoulua ja sitä tarkastellaan aika paljon opetusasiana. Mielestäni se on myös hyvin paljon toiminnallinen asia: 10-14-vuotiaita lapsia ei pitäisi nähdä vain kasvatuksen kohteena, vaan myös seurakuntalaisina ja toimijoina. Heidän hengellisen kasvunsa ja hengellisen elämänsä ei pitäisi olla vain kirkon kasvatusammattilaisten asia, vaan se tulisi mieltää kokonaisvaltaisemmin niin, että ajateltaisiin lapsia seurakuntalaisina, pohdittaisiin miten alakouluikäiset voisivat osallistua Yhteisvastuu-keräyksiin, diakoniatyöhön, vanhusten auttamiseen, jumalanpalveluselämään kuten täällä tuli jo esille, ehtoollisen viettämiseen, mutta myös esimerkiksi ehtoollisavustamiseen ja niin edelleen. Näen, että lasten hengellisen elämän vahvistamisen asia pitäisi nähdä yhteydessä lasten seurakuntalaisuuden vahvistamiseen, jota myöskin käsitellään lakivaliokunnassa esillä olleessa lasten kuulemista ja osallistumista seurakunnassa koskevassa lakiesityksessä. Ja olen samaa mieltä edustaja Korolaisen kanssa, että myös alakouluikäiset 10-14-vuotiaat lapset itse pitäisi ottaa mukaan toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin.

Kolmantena näkökulmana vielä se, että myös 10-14-vuotiaiden toiminnassa kannattaa olla mukana vahva yhteys koko perheen yhdessäoloon ja yhdessä tekemiseen. Varhaisnuorisotyö - semmoisena kuin sitä kirkossa kutsutaan - on ollut perinteisesti aika lailla ns. varhaisnuoriin keskittyvä. Se ei ole aina niin hyvin yhteydessä perheen kokonaisuuteen. Se lienee seurausta osittain työalakeskeisyydestä, joka on liiankin vahva meidän kirkossamme. Aikuisten ja lasten vuorovaikutus ja yhteistyö olisi se suunta johon haluaisin myös lasten hengellisen elämän vahvistamista kehittää. Sekä se, että vanhemmat ja perheet ovat mukana tässä toiminnassa niin myös se, että vapaaehtoisia aikuisia saataisiin entistä enemmän ohjaajiksi, olisi erittäin hyvä asia. Kiitoksia.


Paluu