Puheenvuoro



Perret Henrik, ombudet

Otsikko:
Sukupuolisen ja henkilön vakaumukseen perustuvan syrjinnän kieltäminen pappisvihkimyksessä (Edustaja-aloite 5/2006)

Täysistunto:
Keskiviikkona 10 päivänä toukokuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ystävät, gärna vänner. Luen teille aluksi Raamatusta erään tekstin, oikeastaan voisin sanoa, kamalan tekstin, mutta samalla hyvin kauniin tekstin. Ensimmäisen kuninkaiden kirjasta kolme, kuuluisa teksti Salomonin tuomiosta: "Noihin aikoihin kuninkaan puheille tuli kaksi porttoa. He astuivat hänen eteensä ja toinen heistä sanoi: "Herrani kuule minua. Minä ja tuo nainen asumme samassa talossa. Hän oli läsnä kun minä synnytin lapsen ja kun oli kulunut kaksi päivää siitä kun minä synnytin, silloin myös tuo nainen sai lapsen. Me olimme kahden, talossa ei ollut ketään muuta. Tuon naisen poika kuoli yöllä. Hän oli nukkuessaan tukahduttanut sen. Silloin hän nousi keskellä yötä ja otti poikani minun vierestäni. Minä nukuin ja niin hän pani lapsensa viereensä makaamaan ja asetti kuolleen poikansa minun viereeni. Kun aamulla nousin imettämään poikaani, se oli kuollut. Minä tutkin silloin lapsen tarkoin, eikä se ollut minun synnyttämäni poika. Toinen nainen sanoi: "Tuo ei ole totta. Minun poikani elää, sinun poikasi kuoli". Toinen vastasi: "Ei, tuo kuollut on sinun poikasi, minun poikani elää". Näin he riitelivät kuninkaan edessä. Kuningas sanoi: "Tämä nainen väittää, että elävä poika on hänen ja kuollut tuon toisen. Tämä toinen taas sanoo, ettei se ole totta. Kuollut poika on toisen ja elävä hänen. Hakekaa minulle miekka, kuningas sanoi. Miekka tuotiin kuninkaan eteen. Hän antoi käskyn: "Halkaiskaa elävä lapsi kahtia ja antakaa toinen puoli toiselle toinen toiselle". Silloin rakkaus lapseen pani elävän pojan äidin puhumaan ja hän huudahti kuninkaalle: "Herrani, anna lapsi hänelle. Älä anna surmata sitä". Mutta toinen sanoi: "Ei minulle, eikä sinulle, halkaiskaa vain". Silloin kuningas lausui: "Antakaa lapsi tuolle, joka ensin puhui, älkää tappako sitä, hän on lapsen äiti". Kautta koko Israelin levisi tieto tuomiosta, jonka kuningas oli antanut. Kaikki alkoivat kunnioittaa kuningasta, sillä he näkivät nyt, että hän oli saanut Jumalalta viisauden tuomita ja hallita oikein."

Nyt kun luin tämän, niin säikähdin hiukan, että kyse oli kahdesta portosta. En ollut jostain kumman syystä kiinnittänyt siihen huomiota aikaisemmin ja jouduin tarkistamaan alkutekstistä ja "Zanáh" sana todella tarkoittaa prostituoitua. Mutta se ei ollut syy siihen. En sovella sitä kehenkään, en mihinkään. Vaan kertomuksen lukemisella on kaksi muuta syytä. Ensimmäinen syy on siinä, että teksti kertoo eräänlaisesta oikeudenmukaisuudesta, puolet ja puolet. Eikö ole oikein? Oikeudenmukaista, eikö vain? Toinen syy on se, että teksti kertoo kauniisti äitiydestä. Eikö se ole niin, että äitienpäivän alla tekstin senkin vuoksi sopii lukea? Tekstin kaunis scopus, sen kohokohta, paitsi Salomonin tuomiossa, on äidinrakkaus. Aito rakkaus, joka paljasti itsensä ja aitoutensa. Rakkaus, joka välitti elämästä, joka rakasti synnyttämäänsä lasta, niin, että se meni kaiken muun edelle. Älköön kukaan nyt ajatelko, että tarkoitan sitä, että pappisnaisemme luopukoot virastaan ja siirtykööt äideiksi. Monet teistä, heistä olette jo äitejä. En tarkoita sitä ollenkaan.

Ajattelen myöskin siis äitikirkkoa. Olen hyvin huolissani kirkon nykykehityksestä, sanon sen suoraan. Mielestäni olemme joutuneet tilanteeseen, joka muistuttaa Jeesuksen maallisen elämän loppuaikoja. Ja niitä ansoja, joita Jeesukselle tarjottiin. Vaihtoehtoina olivat yleensä umpikujaan johtavat asiat. Esimerkiksi "Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä, mitäs sinä sanot". Tämähän perikooppi löytyy Johanneksen kahdeksannesta luvusta, mutta ajattelen, että se ei kuulu siihen paikkaan. Olen tutkinut sitä perusteellisemmin ja koko intriigi, koko ikään kuin kysymyksen asettelu muistuttaa Jeesuksen viimeisen viikon intreegejä, joissa oli kaksi vaihtoehtoa ja molemmat huonoja. Jos siis Jeesus olisi sanonut, tätä käytän nyt vain esimerkkinä, tehdään niin, kivitetään. Hän olisi joutunut roomalaisten kanssa ristiriitaan, koska niin sanottua eli miekan oikeutta ei ollut. Vertaa mitä sanotaan Pilatukselle, "meidän ei ole lupa ketään tappaa". Jos taas Jeesus olisi sanonut, älä välitä Mooseksesta, toorasta, kyllä se siitä, hän olisi ollut väärä profeetta. Jeesus ei suostunut heidän vaihtoehtoihinsa ja saimmekin kauniin kertomuksen anteeksiannosta, vapauttavasta tuomiosta. Tuomiosta, jossa tuomittu säilyy hengissä. Tämän tekstin aitoudesta on monta näkökohtaa, mutta se tosiasia, että tavattiin itse teosta, eikä miestä otettu mukaan, on merkki siitä, että viis veisattiin Mooseksen laista. Tarkoituksena oli kiusata Jeesusta, niin kuin evankelistakin ilmoittaa.

Nyt kirkon tulisi löytää uusi tie. Siihen voinee edustaja Nummelakin yhtyä. Eli konfrontaation tien sijasta piispa Heikan työryhmän raportin jyrkimmät linjaukset eivät mielestäni johda mihinkään hyvään. En puhu komitean puheenjohtajasta, herra piispasta, vaan niistä ajatuksista, jotka ovat siinä, sanon sen suoraan. "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne", kirjoittaa Paavali Rooman seurakunnalle. Mutta mitä keskinäistä on siinä, että sanotaan mukaudu tai häivy. Olkoonkin, että käytetään kauniimpia synonyymeja, mutta itse asiahan on tuo. Minua ihmetyttää suuresti se, että toisaalta sanotaan, että perinteinen tulkinta ei ole harhaoppi, niin kuin edustaja Nummela totesi. Mutta samalla sanotaan, ettei vakaumus saa näkyä, siitä ei saa edes opettaa. Legitiimi käsitys ei saa näkyä, siitä saattaa seurata sanktioita. Sen sijaan illegitiimi käsitys, kun uskontunnustuskin myydään huutokaupalla. Esimerkiksi kirjoitetaan, julistetaan, Jeesus kuoli turhaan, Jeesus ei kuollut puolestamme vaan kanssamme, Jeesus ei noussut kuolleista, sovitusta ei tarvita jne. Siis ei mistään pikkuasiasta.

Korostan sitä, että ei sellainenkaan ratkaisu minua tyydytä, joka aiheuttaisi pappisnaisillemme ongelmia, joka veisi heiltä työn ilon ja motivaation. Tiedostan ja ymmärrän, että jo se tosiasia, että jotkut eivät ole vakuuttuneita päätöksen raamatullisista perusteista, aiheuttaa tuskaa ja turhautumista. Jos saan sanoa ihan henkilökohtaisesti ajattelen näin. Olen vakuuttunut siitä että sekä mies- että naispappien joukossa on paljon heitä, jotka faktisesti ovat lähteneet liikenteeseen palvellakseen Kristusta ja todella haluavat sitä tehdä. En kyseenalaista heidän uskoaan, heidän sanomaansa. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että onko kirkko antanut heille oikean vaihtoehdon. Mutta itse henkilöihin en halua mitenkään suhtautua kriittisesti. Eikä minua olla koskaan loukattu kenenkään naispastorin tai naispapin taholta. Pyytäisin teitä, tai että ajattelisitte sitä joskus, että tämä vaikeus, tämä tuska, että minun vakaumukseni aiheuttaa toiselle ihmiselle, lähimmäiselleni, joka ei ole tehnyt minulle mitään pahaa, väsymystä, turhautumista, tuskaa. Että se on yhteinen tuska.

Olen miettinyt vaihtoehtoja. Joskus ovat vanhat sanaparit tulleet vastaan, faith and order sekä life and work, ja olen ajatellut sitä, että ellei heti löydetä yhteistä uskon kieltä, opillista kieltä, ehkä jotain löytyy elämän ja työn puolelta. Ei rangaisten, ei pakkotoimilla, ei uusilla pykälillä, vaan niin, että annetaan aikaa. Että toimitaan aina, kun voi, eikä määrätä, vaan yritetään. Edesmennyt asianajaja Matti Wuori on eräässä haastattelussa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 32/2004 sanonut, että "nykyisin moraaliset ongelmat on turhan usein tyhmennetty lakikysymyksiksi". Olipa hyvin sanottu. Monelle näyttää riittävän, että päätös naispappeuden puolesta on lainmukainen. Ymmärtääkseni legaliteetin ja legitimiteetin ero on siinä, että legitimiteettiin liittyy muitakin kriteereitä, arvoja, kuin lainmukaisuus. Siis kysymys siitä, että onko asia päätetty lainmukaisessa järjestyksessä. Ilman muuta naispappeuspäätös on lainmukainen ja lainvoimainen. Se on laillisessa järjestyksessä syntynyt päätös.

On puhuttu ponnen merkityksestä. On etsitty erilaisia ratkaisumalleja. Muistan nuo keskustelut hyvin itse mukana olleena. Ja väitän, ettei ponnen tarkoitus ollut pakottaa yhteistyöhön vaan, että meillä on yhteinen vastuu keskinäisestä yhteistyöstä ja yhteyden säilymisestä. Jokaisella on ilman ponttakin oikeus ajatella sydämessään mitä ajattelee siitä päätöksestä. Eihän siihen pontta tarvita. Nyt tilanne vaatii muutakin kuin lakipykäliä ja sanktioita. Muuten tässä tapahtuu muutettavat muuttaen juuri se moraalin tyhmentäminen lakikysymykseksi, josta asianajaja Matti Wuori Helsingin Sanomien nyt liitteen "Wuorisaarnassa" varoitti.

Tämän sanotun perusteella en tiedä miten minun pitäisi suhtautua nyt kyseessä olevaan aloitteeseen. Vaikka sen intentioita pidän hyvinä ja yhteistä hyvää tarkoittavina. Mielessäni ovat usein Gamalielin sanat, "jos tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa, mutta jos se on Jumalasta, niin ette voi heitä kukistaa. Varokaa ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan". Tämä sana koskettaa meitä kaikkia. Aika sen näyttää ja aika sen näyttää kaikille. Mielestäni voisimme edetä niin, että soisimme toisillemme tilaa kirkossamme. Emme pakottaisi ketään tekemään mitään sellaista, mitä joku ei omantunnon syystä voisi tehdä. Mutta samalla huolehtisimme siitä, että enemmistön kanta aina olisi etuoikeutettu ja joka ikään kuin tulee kolmion takaa, joutuisi aina väistämään. Emmekä myöskään määrittäisi rajoja, vaan antaisimme tilanteen kellua, dynaamisesti, muutoksia mahdollistaen. Kysyn siis, mitä menetettävää meillä sellaisessa ratkaisussa olisi? Olemme yrittäneet toimia näin ja jos tutkimustuloksiin on uskomista, varsinaisia ongelmaseurakuntia on alle 2 %:a. En kiellä sitä enkä hyväksy sitä. Siis hyväksyn, että on muitakin seurakuntia, joissa on ongelmia, mutta niitä ongelmia haluan poistaa ja niihin haluan vaikuttaa. Siis puuttukaamme ongelmiin. Yhdessä. Tarvitaanko uusia pykäliä vai onko suurin tarve uusi henki?


Paluu