Puheenvuoro



Kääriäinen Kimmo ,

Otsikko:
Kirkkohallituksen kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 päivänä marraskuuta 2008 klo 15.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen edustajat. Nostan tässä esille muutamia keskeisiä havaintoja kirkon nelivuotiskertomuksesta. Eilenhän tästä teemasta käytiin jo lähetekeskustelu, mutta siinä yhteydessä nousi esille toive, että vähän seikkaperäisemmin kuvattaisiin tiettyjä keskeisiä havaintoja tästä kertomuksesta. Nelivuotiskertomus pohjautuu hyvin laajaan aineistoon. Paitsi, että siinä on vuosittain kerättävät tilastot väestönmuutoksesta, toiminnasta ja taloudesta, joka neljäs vuosi kerätään tarkemmin tietoja seurakunnista, eri työaloilta. Lisäksi on tehty useita erilliskyselyjä muun muassa kirkollisille lehdille, oppilaitoksille, tuomiokapituleille ja kirkollisille järjestöille. Aivan aluksi haluaisin kiittää kaikkia teitä, jotka olette osallistuneet siihen, että tämä kertomus on saanut sen aineiston, jonka pohjalta tämä on voitu tehdä. Nelivuotiskertomuksessa on käytetty pöytäkirjoja, mietintöjä, toimintakertomuksia, lehdistötiedotteita, tutkimuksia ja Tilastokeskuksen aineistoja, sekä muutamia erityisiä kyselyjä, kuten Gallup Ecclesiastica, suomalaisten uskonnollisuudesta, josta meillä on jo varsin pitkiä aikasarjoja, Kirkkomonitor-tutkimus suomalaisten arvomaailman muutoksista ja lisäksi on käytetty muita kyselytutkimuksia, muun muassa kansainvälistä World Values-tutkimusta, josta on aineistoja aina 1980-luvun alusta lähtien.

Gallup-tutkimus osoittaa, että suomalaisten mielikuvat kirkosta ovat monessa suhteessa muuttuneet myönteisemmäksi. Kirkko koetaan aiempaa enempää luotettavaksi, tarpeelliseksi, rehelliseksi ja vähäosaisia puolustavaksi. Itse asiassa tätä luottamusta kirkkoa kohtaan on tutkittu tässä World Values-tutkimuksessa ja ollaan sellaisessa tilanteessa, että kirkkoon luottavien osuus väestöstä on korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Samalla on kuitenkin nähtävissä, että polarisoituminen mielipiteissä on lisääntynyt. On yhä enemmän niitä, jotka ottavat kantaa puolesta tai vastaan ja nähdään tuolla myös sellaisia palkkeja, jotka vasemmalla puolella osoittavat, että myös kielteiset kannanotot kirkkoa kohtaan ovat paikkapaikoin lisääntyneet.

Suomalaisten arvomaailma on muuttunut jo pidemmän aikaa, ollaan siirrytty traditionaalisista arvoista jälkitraditionaalisiin arvoihin. Traditionaalisia arvoja ovat tottelevaisuus, hyvät tavat, rehellisyys, kova työ ja säästäväisyys. Hyviä arvoja, kirkon näkökulmasta erinomaisia ja vieläpä sellaisia, joiden puolesta kirkko on vuosisatojen aikana puhunut. Tuo aika on takanapäin, on siirrytty jälkitraditionaalisiin arvoihin. Niitä ovat vastuullisuus, itsenäisyys, mielikuvitus, suvaitsevaisuus ja tunne johtajuudesta. Paljolti hyviä arvoja nämäkin, peruslogiikka vain on toisenlainen. Näitä arvoja ei omaksuta sillä tavalla, että joku sinun yläpuoleltasi sanoo, että nämä pitää omaksua, vaan ne omaksutaan, jos omaksutaan. Vaikkapa tuo tunne johtajuudesta, tietty merkittävä asema ei automaattisesti synnytä sitä, että henkilö koetaan auktoriteetiksi, vaan auktoriteettiasema pitää aiempaa enemmän ansaita.

Muuttoliike on ollut erittäin vilkasta. Viime vuonna seurakunnasta toiseen muutti 320 000 henkeä ja tämän vuosikymmenen aikana noin 2 milj. suomalaista on muuttanut. Tässä on paljon päällekkäistä muuttoa. Monet ihmiset muuttavat useita kertoja, mutta joka tapauksessa on käynnissä sellainen prosessi, joka hyvin monilla katkaisee siteet kotiseurakuntaan. Uuden seurakuntaidentiteetin rakentaminen vie aina aikansa, erityisen haasteellista se on niiden kohdalla, jotka muuttavat usein. Tästä nousee myös seurakunnille melkoinen haaste siihen, millä tavalla uudet seurakuntalaiset toivotetaan tervetulleeksi. Tältä alueelta on hyvää kerrottavaa siitä mitä on tapahtunut neljän vuoden aikana. Viime nelivuotiskertomuksessa jouduimme kertomaan, että noin sata seurakuntaa ei tehnyt mitään uusien jäsenten tervetulleeksi toivottamiseksi, nyt näitä seurakuntia oli vain muutama. Koska aikaa on vähän, jätän niiden nimet mainitsematta.

Jäsenyys uskonnollisissa yhdyskunnissa. Me näemme tuossa vasemmanpuoleisessa sarakkeessa luterilaiseen kirkkoon kuuluvien prosentuaalisen osuuden aina vuodesta 1920 lähtien. Sehän oli aikaa, jolloin uskonnonvapaus ei vielä ollut voimassa ja sieltä on tultu alaspäin niin, että Tilastokeskuksen lukujen mukaan viime vuonna kirkkoon kuului 81,8 %. Tuossa tuo 0,1 %:n ero kirkon tilastoihin. Tämä johtuu siitä, millä tavalla vuoden lopulla tai vuoden alussa syntyneet kirjataan, missä vaiheessa heidät kastetaan, mutta suuruusluokka on sama. Ortodoksien osuus on pysytellyt yhden ja kahden prosentin välillä, kaikkiin muihin rekisteröityneisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvia on 1,3 % väestöstä. Jos näitä määrällisesti suhteutetaan, niin kyllä Jyväskylän kaupunkiseurakunta yksin ohittaa sekä ortodoksien että näiden kaikkien muiden jäsenmäärät. Se missä on tapahtunut kasvua silloin, kun meidän kirkosta on erottu, on niissä, jotka eivät kuulu mihinkään rekisteröityneeseen uskonnolliseen yhdyskuntaan. Mitä nämä sitten ovat? Ei suinkaan uskonnottomia. 50 000 helluntailaista plus perheenjäsenet. Vaikka meillä on Suomen helluntaikirkko, rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta vuodesta 2002, suurin osa paikallisia helluntaiseurakuntia on jäänyt sen ulkopuolelle ja sen tähden valtaosa helluntailaisista näkyy täällä ryhmässä ei kuulu mihinkään rekisteröityneeseen uskonnolliseen yhdyskuntaan. Luvussa on noin 35 000 muslimia. Meillä on monia rekisteröityneitä islamilaisia yhdyskuntia, mutta niihin kuuluu vain noin 5000 muslimia ja noin 35 000 on niiden ulkopuolella. Luvussa on myös ei rekisteröityneiden uskontokuntien kannattajia. Kun tarkastellaan sitä, minkälainen uskonnollinen identiteetti niillä henkilöillä on, jotka eivät kuulu mihinkään rekisteröityneeseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, 40 % pitää itseään uskonnollisena, noin puolet ei uskonnollisena ja vain 11 % pitää itseään vakaumuksellisena ateistina.

Kun meidän kirkosta kuitenkin on erottu aika vilkkaasti viime vuosina, tämä kaavio osoittaa itse asiassa hyvin huolestuttavalla tavalla sen, miten kirkosta eroaminen kohdistuu eri ikäryhmiin. Ylimpänä sinisellä on tilanne vuonna 1990, sitten 1995, 2000 ja viime vuosi 2007. Me näemme melkoisen notkahduksen nimenomaan nuorten ja nuorten aikuisten kohdalla. Notkahdus tapahtuu sen jälkeen, kun ensin 15-vuotiaissa on melkoinen piikki ylöspäin rippikoulun tähden, jolloin huomattava osa liittyy kirkkoon. Sen jälkeen merkittävä osa näistä nuorista ja nuorista aikuisista eroaa kirkosta. Tämä on sellainen kaavio, johon tulevaisuuden kannalta sisältyy monia kysymyksiä. Nyt me näemme sen, että mitä vanhemmasta henkilöstä on kyse, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän kuuluu kirkkoon. Mutta me emme voi lähteä siitä, että ikä on uskonnollisuusautomaatti, eli että kyllä routa porsaan kotiin ajaa, kun ikää tulee riittävästi, niin sitten kaikki palaavat kirkon helmoihin. Mutta Juha Kauppisen kirkkoon liittymistä koskeva tutkimus kyllä viittaa siihen, että tällä oman terveyden heikkenemisellä, oman kuoleman läheisyydellä on vaikutusta kirkkoon liittymiseen. Tämä on sellainen kokonaisuus, jota on aiheellista pohtia huomattavasti tarkemmin. Se kertoo nyt tämänhetkisen tilanteen ja osoittaa sen, että meillä on erittäin suuri haaste näiden nuorten aikuisten kohdalla.

Mitä tulee jäsenmäärien vähenemiseen, niin meillä menee todella hyvin, jos sitä verrataan eräiden suurimpien puolueiden ja muutamien järjestöjen tilanteeseen. SDP:n jäsenmäärä vuodesta 1980 on noin puolittunut, sama koskee Keskustapuoluetta, Kokoomuksella menee hieman paremmin, mutta silti jäsenmäärässä on huomattava prosentuaalinen lasku. Myös SPR:n jäsenmäärä on merkittävästi vähentynyt, SAK on pysynyt suurin piirtein samassa. MTK on kärsinyt paljon yhteiskunnan rakennemuutoksesta, sen sijaan Akava on siitä hyötynyt, muun muassa ammattikorkeakoulu-uudistuksesta, joka on tuonut paljon uusia potentiaalisia jäseniä, tosin myöskin Akavan rekrytointitoiminta nimenomaan opiskelijoiden keskuudessa on varsin hyvää. Kun tarkastelemme omaa jäsenkehitystä, niin se on syytä kytkeä siihen yleisempään kehitykseen, joka yhteiskunnassa tapahtuu.

Uskontokentässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Edelleen Suomi on uskontokuntiin kuulumisen suhteen poikkeuksellisen homogeeninen, meillä kuitenkin yli 80 % kuuluu valtakirkkoon. Samalla uskonnollinen tarjonta on huomattavasti lisääntynyt. Meillä tutkimuskeskuksella pidetään yllä Uskonnot Suomessa -tietokantaa osoitteessa uskonnot.fi ja siellä on perustiedot yli 800 Suomessa vaikuttavasta uskonnollisesta liikkeestä ja määrä koko ajan lisääntyy, kun löydetään näitä uusia pieniä uskonnollisia yhteisöjä. Maahanmuutto on lisännyt uskonnollista tarjontaa. Aika ajoin kirkkoon kuuluvien laskua pyritään selittämään nimenomaan maahanmuutolla, mutta tässä on huomioitavaa, että kolme neljäsosaa maahanmuuttajista on kristittyjä ja me olemme hyötyneet kaikkein eniten maahanmuuttajista, meillä on yli 47 000 maahanmuuttajataustaista jäsentä.

Kokonaisuudessaan suomalaisten uskonnollisuus on muuttunut niin, että kansanomainen uskonnollisuus säilyy. Suomalaiset uskovat Jumalaan, jonkinlaiseen Jumalaan, joko persoonalliseen tai henkeen tai elämän voimaan, jokseenkin siinä missä ennen (noin 80 % suomalaisista) mutta yhä enemmän omalla persoonallisella tavallaan. Samaan aikaan institutionaalinen uskonnollisuus on heikentynyt, niin kuin näkyi sitoutumisessa uskonnollisiin yhdyskuntiin. Sama muutos on havaittavissa myös perinteisten uskomusten heikkenemisessä ja perinteiseen uskonnolliseen toimintaan osallistumisessa.

Tämä kuvio havainnollistaa nimenomaan heikkenemistä perinteisiin uskonnollisiin uskomuksiin uskovien osuudessa. Tässä tarkastellaan tilannetta vuodesta 1999 lähtien. Niitä jotka uskovat, että Jeesuksen opetukset ja elämänohjeet soveltuvat oman aikamme elämänohjeeksi, on vielä yli 70 %, mutta lasku on aika selvää. Vähenemistä on ollut myös niiden osuudessa, jotka uskovat, että Jeesus on Jumalan Poika ja niissä, jotka uskovat keskeiseen oppiimme siitä, että Jeesus on noussut kuolleista. Niin ikään selvää laskua, on niiden osuudessa, jotka uskovat, että Raamatussa kerrotut ihmeet ovat todella tapahtuneet.

Osallistuminen kokoavaan toimintaan nelivuotiskaudelta. Myönteisenä viestinä on se, että musiikkitilaisuudet ovat lisänneet suosiotaan. Tarjontaa on lisätty, tilaisuuksien määrä on noussut 10 % ja myös osallistujamäärä 5-6 %. Sen sijaan jumalanpalveluksiin osallistuminen on vähentynyt myös useimpina suosittuina juhlapyhinä. Samoin perinteiseen kokoavaan toimintaan osallistuminen on vähentynyt. Luvut näkyvät tässä graafissa ylimpänä, muut seurakuntatilaisuudet, ja siinä näemme etenkin viime vuosina selvää laskua, sama koskee pääjumalanpalveluksia ja muita jumalanpalveluksia. Tätä graafia katsottaessa on syytä pitää mielessään se, että tuo asteikko on tavattoman armollinen. Pilkkuviivan välissä on aina miljoona. Vaikka lasku näyttää loivalta, niin kun alkaa tarkastella näitä lukuja, muutokset ovat huomattavasti suurempia.

Kirkossa käynti kirkkovuoden suosittuina juhlapyhinä. Tämä on itse asiassa yksi esimerkki siitä, mitä kaikkea tietoa kerätään joka neljäs vuosi. Me saamme vuosittain tiedot siitä, kuinka monta henkeä käy jumalanpalveluksissa, mutta joka neljäs vuosi me saamme tietoon myös näiden tärkeimpien juhlapyhien kävijämäärät. Jouluaatto on lisännyt suosiotaan tällä nelivuotiskaudella. Edellisellä nelivuotiskaudella 1999-2003 osallistujamäärissä oli selvää laskua, nyt lasku on taittunut ja osallistujamäärät ovat kääntyneet selvään nousuun. Jouluyön jumalanpalveluksissa on tapahtunut pientä kasvua, mutta useimpien juhlapyhien kohdalla on valitettavasti laskeva suunta.

Miten suomalaiset sitten osallistuvat julkiseen uskonnolliseen toimintaan. Kirkollisten toimitusten kautta me tavoitamme noin puolet väestöstä vähintään kerran vuodessa. On ihan ymmärrettävää, että kerran kuukaudessa toimituksissa kävijöitä ei ole kovin paljon, ei niitä nyt niin tiuhaan kohdalle satu. Niin ikään jumalanpalvelusten kautta tavoitamme lähes puolet ja 6 % on niitä, jotka käyvät vähintään kerran kuukaudessa. Kirkkokonsertti tai muu hengellinen musiikkitilaisuus kasvaa vuosittain, reilusti yli kolmanneksen suomalaisista, ehtoollisella kävijöitä niin ikään on noin kolmannes väestöstä. Aktiivisempaa toimintaa edellyttävissä työmuodoissa, jäsenten tavoittavuus kokonaisuudessaan on pienempää.

Kysyttiin myös suomalaisten kiinnostusta erilaisia seurakunnan toimintamuotoja kohtaan ja täällä kyllä nämä musiikkitilaisuudet ovat kärjessä, mutta myös jumalanpalveluksen aseman on varsin hyvä. Se mitä myös kaivataan, on samassa elämäntilanteessa oleville ihmisille suunnattu ryhmätoiminta, erilaiset ihmissuhdekurssit ja vapaaehtoistyöhön on varsin vahva kiinnostus. Tosiasiassa niin, että siellä potentiaalia on huomattavasti enemmän kuin mitä me vielä osaamme omassa toiminnassamme käyttää.

Kirkollisista toimituksista. Ne ovat kaikkein keskeisimpiä kirkkoon kuulumisen syitä, mahdollisuus saada kirkollinen hautaan siunaaminen, mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen, mahdollisuus saada lapselle kristillinen kaste tai mahdollisuus toimia kummina. On tietysti ymmärrettävää, että eri-ikäisille suomalaisille näiden tärkeys vaihtelee. Mutta mitä sitten näiden suosiolle on tapahtunut. Me näemme, että kastettujen osuus on aika lailla seurannut kirkkoon kuuluvien osuutta niin, että kun kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut, myös kastettujen osuus on laskenut, kuitenkin niin, että kastettujen osuus on kaiken aikaa jonkin verran korkeammalla kuin kirkkoon kuuluvien osuus. Sen sijaan kirkollisesti vihittyjen prosentuaalinen osuus on viime vuosien aikana romahtanut 20 % alaspäin vajaan 10 vuoden aikana. Mikä tätä selittää? Yksi syy on tietysti se, että nuoret aikuiset ovat niitä, jotka ennen kaikkea kirkosta eroavat eli on yhä enemmän niitä, joilla ei ole oikeutta kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Toinen selittävä tekijä voi olla se, että samaan aikaan maistraattien vihkimispalvelut ovat huomattavasti parantuneet eli sieltä voi saada henkilön sinne pihakoivun alle, eikä tarvitse mennä johonkin vähän kylmän tuntuiseen tilaisuuteen maistraattiin. Yksi syy voi olla myös mielikuva siitä, että kirkkohäät ovat aina jotakin tavattoman upeaa, jossa on hirveästi porukkaa, oikeat prinsessahäät, jotka maksavat tavattomasti. Sehän ei pidä paikkaansa, että kirkkohäiden pitäisi aina olla sellaisia, mutta tämän tyyppinen mielikuva kyllä elää. Yksi kysymys liittyy siihen, että kun nuoret aikuiset lähtevät miettimään omia häitään, niin he eivät mene kirkkoherranvirastoon, vaan he menevät nettiin ja silloin voi kysyä, kuinka hyvin me näymme siellä, kun mennään Googleen. Eivät ne nuoret mene evl.fi-sivuille, tuskin niistä hirveästi tietävätkään, vaan hakukoneiden kautta tietysti hakevat tätä tietoa ja silloin meillä täytyy olla riittävästi omaa informaatiotamme netissä. Se myös näkyy selvästi, että on eroa siinä onko kyse ensimmäisestä, toisesta vai kolmannesta avioliitosta, ensimmäisessä kirkollisesti vihittyjen osuus on vielä 65 %, toisessa 55 % ja kolmannessa enää 45 %.

Hautaan siunaaminen. Viime vuonna me toimitimme 96 % kaikista hautaan siunaamisista. Laskua edellisestä kertomuskaudesta oli kaksi prosenttiyksikköä, mutta tässä on sellainen alue, jolla volyymit kasvaa tavattomasti. Kun yhteiskunnassa keskustellaan ikääntymisestä, niin puhutaan hoivapalvelujen tarpeesta, terveyspalvelujen tarpeesta, mietitään miten meidän huoltosuhde kestää. Mutta ilmeisestikin on poliittisesti epäkorrektia sanoa mitä ikääntymisestä seuraa, kuolema. Meille ne ihmiset tulevat. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan parinkymmenen vuoden päästä meillä on vuosittain 10 000 kuollutta enemmän kuin nyt, siis viidennes lisää. Tässä on seurakunnalle tavattoman laaja kosketuspinta omiin jäseniinsä ja myös suureen osaan kirkkoon kuulumattomista. Tämä on sellaista tulevaisuuden pohdintaa, joka täytyy ennakoida hyvissä ajoin, että meillä on oikeanlainen työntekijärakenne ja myös riittävästi kappeleita ja paikkoja, jossa ihmiset voivat viimeisen leposijansa saada ja myös sillä tavalla henkilövoimavaroja, että me voimme hoitaa nämä toimitukset jatkossakin niiden arvon vaatimalla tavalla.

Kasvatus- ja nuorisotyöstä. Tässä näkyy päiväkerho- ja pyhäkoululaisten osuuksia ikäryhmistä, näitä on vaikeata verrata suoraan toisiinsa, koska juuri kertomuskaudella on tapahtunut pientä tilastointitavan muutosta siinä, minkä ikäisiä tässä kirjataan. Kuitenkin esimerkiksi päiväkerhon kohdalla pidemmän aikaa on tapahtunut niin, että siellä on ollut laskua. 1980-luvulla oltiin vielä selkeästi yli 60 %:ssa 4-6 vuotiaista, mutta esiopetuksen laajeneminen ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon ovat vaikuttaneet siihen, että päiväkerhoon tulevien osuus on vähentynyt. Mutta se mikä näkyy vahvasti, on rippikoulu nuorisotyön, kulmakivenä ja se on säilyttänyt hämmästyttävän hyvin asemansa. Edelleen noin 90 % 15-vuotiaista käy rippikoulun. Tällä alueella Ruotsi-Suomi-maaottelussa me menestymme suorastaan liian hyvin, naapuria käy jopa sääliksi. Vuonna 1970 Suomen ja Ruotsin kävijöiden osuudessa oli vajaan 20 %:n ero, nyt se ero on suunnattoman suuri. Meillä rippikoulun käy lähes 90 %, Ruotsissa reilu 30 %. Meillä rippikoulu-uudistus on toteutettu ennakkoluulottomasti, taitavasti, käyttäjien tarpeet huomioon ottaen ja leirimuotoisuus toimii erittäin hyvin. Palaute rippikoulusta sekä rippikoululaisista että heidän vanhemmiltaan on erittäin myönteistä. Murheellista on tietenkin se, että sen jälkeen kun rippikoulun käy se 90 %, isoskoulutuksessa on vielä noin kolmannes ikäluokasta, mutta sitten kokoavaan nuorisotyöhön osallistuvien nuorten osuus on jo selkeästi 10 %:n alapuolella.

Kirkko on yhä kysytympi kuuntelijana ja sielunhoitajana. Perheneuvonnassa elämme koko ajan sellaisessa tilanteessa, että kysyntä on huomattavasti suurempaa kuin mitä me pystymme tarjoamaan. Monilla paikkakunnilla perheneuvontaa joudutaan odottamaan kohtuuttoman pitkään. Täällä asiakaskunnassa monikulttuuriset avioliitot ja perheet ovat lisääntyneet, eilen jo kuulimme, että miesten osuus asiakkaista on tuo 40 %. Sen voisi nähdä myös myönteisenä signaalina, eli myös miehet rohkenevat lähteä liikkeelle ja hakea ihmissuhdeongelmiin apua. Diakonia- ja yhteiskunnallisessa työssä apua on haettu erityisesti taloudellisiin ongelmiin, moniongelmaisuus on lisääntynyt. Tämän kertomuskauden aikana kirkon aktiivisuus ympäristökysymyksissä lisääntyi ja kirkon kriisivalmius osoittautui hyväksi. Se oli myös eri tutkimusten mukaan kansalaisten arvostamaa, eilen tästä teemasta käytiin jo keskustelua. Yhteisvastuukeräys on säilyttänyt asemansa Suomen suurimpana vuosittain järjestettävänä kansalaiskeräyksenä.

Mitä seurakunnat tekevät työttömien tukemiseksi ja mitä tällä saralla on tapahtunut. Henkilökohtainen keskusteluapu työttömien kanssa on säilyttänyt edelleen vahvan asemansa, myös velkaneuvonta, mutta monenlainen kokoava toiminta työttömille on vähentynyt. Onko tämä hyvä vai paha? Kertomuskauden aikana työttömyys laski merkittävästi, talous kasvoi tavattoman nopeasti, jolloin tarve väheni. Näyttää siltä, että kun seuraavaa nelivuotiskertomusta kirjoitetaan, niin palkit ovat aikalailla toisenlaisia. Se, että seurakunnat aktivoituivat tähän työhön työttömien tukemiseksi laman aikana osoitti seurakuntien joustavuutta, valmiutta nähdä ympärillä tapahtuvat muutokset ja nyt vastaavasti joustavuutta voimavarojen siirtämisessä toisaalle ja tätä joustavuutta varmasti nyt tulevina vuosina vaaditaan.

Viestintä. Verkkoviestinnän merkitys on erittäin nopeasti kasvanut. Slogan, jota ei oikeastaan voi liikaa toistaa on se, että verkko on kirkolle toimintaympäristö eikä pelkkä väline ja erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamisessa tämä on keskeistä. Samalla myös perinteiset viestinnän välineet tavoittavat laajasti. Esimerkiksi televisiojumalanpalvelukset, niiden katsojamäärät on keskimäärin 150 000-190 000, vain jouluaattona on kirkossa enemmän väkeä kuin kotisohvalla, kun tulee TV-jumalanpalvelus. Aivan sama koskee radiojumalanpalveluksia, joissa kuuntelijamäärät ovat päälle 200 000. Myös seurakuntalehdillä on edelleen laaja tavoittavuus. Väestön ikääntyminen lienee syytä ottaa huomioon ajatellessa näitä televisio- ja radiojumalanpalveluksia, sillä meillä on yhä enemmän niitä, jotka eivät oikein kykene siirtymään kirkkoon jumalanpalvelukseen.

Kysyimme kirkollisten viestimien seuraamisesta, joko päivittäin, vähintään kerran viikossa, vähintään kerran kuukaudessa ja näimme, että hengellisiä ohjelmia radiosta vähintään satunnaisesti seuraavia on enemmän kuin puolet väestöstä, seurakuntalehtien tavoittavuus vielä suurempaa ja myös hengellisten ohjelmien seuraaminen televisiossa. Uskontoon liittyvillä internet-sivuilla kävijöiden määrä on, etenkin, jotka käyvät säännöllisesti, varsin pieni, mutta miten tämä mielletään. Jos ajatellaan uskontoon liittyviä internet-sivuja, eli joitain erityisiä areenoita, nimenomaan uskontoa koskevaa keskustelua, siellä käydään harvoin, mutta me kuulimme kuinka suunnattomat määrät ylipäänsä ovat eri yhteyksissä netissä, nimenomaan näistä nuorista ja nuorista aikuisista. Uskonnosta keskustellaan paljon muualla, kuin nimenomaan uskontoon liittyvillä internet-sivuilla ja siellä meidän tietysti täytyy olla läsnä.

Seurakuntarakenteiden muutokset ovat olleet hyvin merkittävä tekijä tämän kertomuskauden aikana. Tämä piispa Huotarin johtaman työryhmän mietinnössä ollut ilmaus "seurakuntien hallinnon ja toiminnan rakenteen ovat laajamittaisen historiansa nopeimman muutoksen kourissa", siinä on vahvaa ilmausta, sitä on syytä toistaa, koska se pitää paikkansa. Seurakuntien määrä väheni kertomuskauden aikana 65:llä. Taustalla oli osittain seurakuntien omat tarpeet, mutta myös kuntaliitokset. Kun kysyimme seurakunnilta sitä, mitä on joko tapahtunut, tapahtumassa tai tulee jatkossa tapahtumaan (liitos on toteutunut taikka se on käynnissä taikka se on suunnitteilla) osoittautui, että tämä prosessi koskettaa yli puolta kaikista seurakunnista tavalla tai toisella. Tämä graafi kertoo nykyisen tilanteen, seuraavaa nelivuotiskertomusta varten tuota skaalaa täytyy merkittävästi jatkaa siinä miten seurakuntien määrä vähenee.

Nyt meillä on nelivuotiskertomus kädessä. Jonkin verran eilen keskusteltiin jo siitä, miten tästä eteenpäin. Nelivuotiskertomushan tarjoaa perustiedot toimintaympäristön muutoksista, koko kirkon kehityssuunnista ja siellä on myös paljon hiippakunnallisia tunnuslukuja. Nyt on erityisen tärkeää kysyä, "entäs meillä?" Miten meidän seurakuntayhtymässä? Miten meidän seurakunnassa? Silloin sellaiset paikalliset pohdinnat tai hiippakunnalliset pohdinnat, samaan tapaan minkä piispa Björkstrand nosti eilen esiin, Swot-analyysi omasta hiippakunnasta, Swot-analyysi omasta seurakunnasta niin, että rinnalla käytetään myös oman seurakunnan tunnuslukuja, auttaa hyödyntämään tämän nelivuotiskertomuksen tietoja, sillä tavalla, että tästä ikään kuin palautuu hyötyä niille kaikille seurakunnille, jotka ovat osallistuneet tämän kertomuksen laatimiseen. Nelivuotiskertomus on myös hyvin tukena seurakuntien strategiaprosesseissa, se kertoo missä me nyt olemme, miten me tähän tilanteeseen olemme tulleet ja parhaimmillaan auttaa sillä tavalla tässä strategiaprosessissa, että strategian osalla toteutuu se, "älä anna tulla yllätetyksi". Kiitos.


Paluu