Puheenvuoro



Kippo Hannu, edustaja

Otsikko:
Lakivaliokunnan mietintö 4/2007 kirkkohallituksen esityksestä 2/2006, joka koskee kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2007 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Vuosi sitten saimme tämän virkamieslainsäädäntöpaketin, yli satasivuisen ja tiheästi präntätyn täynnä merkityksiä, täynnä uusia tulkintoja olevan. Se tuli edustajille kirkolliskokousviikkoa edeltävänä keskiviikkona. Aikaa siihen perehtymiseen oli niukasti. On kyse suuresta uudistuksesta, joka on kääntämässä kirkkoa suuntaan, jota emme vielä tiedä. Osa voi sen ehkä aavistaa. On kyse erittäin suuresta uudistuksesta. Siihen viittasi myös opetusministeriön kansliapäällikkö maanantain kahvitilaisuudessa.

Lakivaliokunnan mietintö, johon liittyy perustevaliokunnan lausunto oli odottamassa täällä pöydillä edustajien saapumista kokoukseen viime sunnuntaina tai jos joku on tullut maanantaina, niin maanantaina. Lakivaliokunnan mietinnössä on nyt 79 sivua ja siihen liittyvässä edustaja Nummelan eriävässä mielipiteessä 7 sivua. Perustevaliokunnan mietintö on 9 sivun mittainen ja viiden valiokunnan jäsenen jättämä eriävä mielipide sivun mittainen. Sivuja, joilla on todella painavaa asiaa, on nytkin lähes sata. Asia on ollut täällä sekä viime syksynä että viime keväänä lähetekeskustelussa ja sitten näissä kahdessa valiokunnassa. Päällisin puolin voi näyttää siltä, että prosessi on toiminut, mutta kyseessä on niin suuri uudistus, että tälle pitää selvästi ottaa lisäaikaa. Asian valmistelu on myös jollain lailla ollut kirkolle nurinkurinen. Valmistelussa ei tehty teologista pohdintaa lainkaan ennen kuin asia tuli kirkolliskokoukselle. Perustevaliokunnan työskentely oli ikään kuin valmiin annetun paketin pureskelemista ja sivusta ampumista.

Pelkään edelleen, että virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamispaketti hämärtää kirkon erityispiirrettä ja vaikeuttaa tulevaisuudessa Kristuksen julistamista ainoana pelastustienä julkisoikeudellisessa yhteisössä nimeltään Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Syksyllä 2006 aloitetussa yleiskeskustelussa piispa Vikström varoitti paketin lähetekeskustelussa, että nyt ollaan palaamassa jäykkään valtionkirkko-systeemiin. Paketilla sidotaan käsiä asioissa, joissa kirkolla itsellään tulisi olla enemmän liikkumavaraa. Edustaja Santavuori esitti myös etsittäväksi kirkon itsemäärämisoikeuden rajoja kannattaessaan esitystäni asian lähettämisestä perustevaliokuntaan. Keskustelussa todettiin myös ettei kirkon virkaa pidä rinnastaa valtion virkamieslainsäädäntöön, koska kirkon viran alkuperä on jumalallinen. Edustaja Seikko Eskola kirjoittaa sekularisaatiosta, uskonnosta ja politiikasta tämän syksyn Kanava-lehdessä Yhdysvaltain osalta muun muassa näin: "Yhdysvallathan perustettiin valistuksen hengessä, nimenomaan sekulaarina valtiona. Valtio onkin tiukasti sekulaari, mutta takaa vapaan uskonnon harjoituksen. Juuri tämän katsotaan vaikuttaneen uskonnon säilymiseen merkittävänä voimana."

Myös meillä kirkko ja valtio on erotettu toisistaan. Ihmettelenkin miksi kirkko nyt itse yrittää kutoa verkkoja kiinnittääkseen itsensä mahdollisimman tiukasti kaiken mahdollisen valtiollisen lainsäädännön kautta takaisin valtioon. Eivätkä varottavat sanat jotenkin tunnu vaikuttavan missään, vaan verkkoja kudotaan kuin huumassa. En tiedä onko valtion virkamiesstatus jotenkin kirkon kannalta tavoiteltavampi kuin kirkollinen virka, jonka tunnustamme ja tunnistamme omaksemme.

Me olemme täällä kirkon edustajina päättämässä kristillisen kirkon toiminnan ja tarkoituksen turvaavista asioista, mutta uskallammeko me tehdä niin. Me emme ole täällä ensisijaisesti valtiollisen lainsäädännön edustajina. Meidän on paneuduttava täällä ollessamme ja päätöksiä tehdessämme rohkeasti omiin juuriimme, ilmoituksen sanaan, Pyhään Raamattuun ja kirkkomme tunnustuskirjoihin.

Kirkkohallituksen esityksessä todetaan, että se on laadittu huomioon ottaen perustuslain säädökset sekä muun virkamieslainsäädännön kehitys. Nyt on hyvä kysyä, onko valmistelussa ja kirkolliskokouksen jatkotyöskentelyssä otettu huomioon myös perustuslain yhdennentoista pykälän toisen momentin loppu, jossa todetaan, ettei kukaan ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Perustuslaissa ja sen tulkintaoppaassa Lainlaatijan perustuslakiopas 2006, joka on opetusministeriön julkaisu, sivulla 20 tämä säännös luokitellaan ehdottomaksi kielloksi, oikeutta ei voida edes lailla rajoittaa. Virkamieslainsäädäntöpakettimme ei taida olla tämän säädöksen kanssa linjassa. Tohtori Pekka Leino on todennut Yhdenvertaisuus- ja kirkko-seminaarissa viime vuoden marraskuussa. Tämä teksti löytyy Espoon hiippakunnan sivuilta lakimiehen ikkunasta, muun muassa näin: "Myös niiden perusoikeudet on turvattava, joiden perusoikeuksia ei kovin mieluusti haluttaisi turvata. Julkinen valta ei voi olla puolueellinen turvaamisissaan, koska jokaisella on oikeus perustuslain mukaisiin perusoikeuksiin." Edelleen Leino on sanonut: "Perusoikeusjuridiikan osalta naispappeusasiassa on enää kysymys tehdyn ratkaisun vaikutusten hoitamisesta. Kysymys ei ole siitä, mitä mieltä kukin on naispappeuskysymyksestä tai siitä, kuka siinä kysymyksessä on oikeassa ja kuka väärässä. Kysymys on jokaisen perusoikeuksien turvaamisesta. Näin ollen eri osapuolten perusoikeuksien joutuessa vastakkain, on tavoitteena molempien perusoikeuksien mahdollisimman täysimääräinen samanaikainen toteuttaminen." Hänen mukaansa "ongelmana on ollut se, että vaatimuksia on esitetty yksipuolisesti vain jommankumman tahon perusoikeuksien turvaamiseksi. Tarkastelua on vaivannut tietty realismin puute. Tosiasiat olisi otettava huomioon. Kirkko on avannut papinviran naisille, pappeudesta on kirkossa naispappeuden osalta kaksi erilaista pappisvirkakäsitystä". Näin siis Pekka Leino. Nyt kysynkin, että eikö laintasolla myös tässä virkamiespaketissa tule määritellä se, mitä kirkko itse pitää uskonnon harjoittamisena. Emmehän voi niin kuin täällä vähän lakivaliokunnan puheenjohtaja siihen suuntaan viittaili, emmehän voi antaa maallisen oikeuslaitoksen sitä määritellä. Myös tältä osin mietintö on mielestäni ratkaisevasti puutteellinen. Kun asiaa jatkossa selkeytetään, niin uskonnon harjoituksen piiriin tulee mielestäni sisältyä myös kaikenlaisten jumalanpalvelus-, opetus- ja julistustoimintaan valittavien vaalit ja valinnat. Näin kirkko voi ainakin osittain välttää ne miinat, jotka nyt käsillä oleva lakipaketti sisältää.

Koska tässä on näin paljon avoimia kysymyksiä olen edustaja Reinikaisen kanssa samaa mieltä, että asia ei ole kypsä päätettäväksi. Eikä sitä pidä missään tapauksessa hyväksyä tässä muodossa, joka meillä nyt on edessämme. Jos perustuslaki vaatii joltakin osin uudistuksia, on niihin paneuduttava kirkon viran ja tunnustuksen näkökulmasta ja kristillisen tunnustuksellisen luterilaisen toiminnan häiriöttömän turvaamisen näkökulmasta. Kehotan kaikkia lukemaan myös tarkasti edustaja Nummelan eriävän mielipiteen, jossa hän osoittaa lakipaketin selvästi vaarantavan kristillisen avioliittokäsityksen ja perhekäsityksen, ja raivaavan tilaa Raamatun ja tunnustuksemme vastaiselle parisuhdekäsitykselle kirkossa. Se on erittäin painavaa ja loogisesti argumentoitua tekstiä.

Tuosta kilpailevasta toiminnasta. Alkuperäisissä perusteluissa, jotka siis viime syksynä saimme, sanotaan: "Tehtävänsä nojalla piispalla ja tuomiokapitulilla on oikeus ja velvollisuus puuttua sellaisen papin toimintaan taikka jumalanpalvelusten tai kirkollisten toimitusten hoitoon, joka ei ole kirkon järjestyksen mukaista. Tällaista voisi olla esimerkiksi jumalanpalvelusten pitäminen ja kirkollisten toimitusten järjestäminen yritystoimintana tai seurakuntien kanssa kilpailevana yhdistyksen tai muun yhteisön toimintana, johon pappi osallistuu."

Nyt tuo varsinainen lakiteksti, tai perustelutkaan eivät avaa tuota asiaa yhtään lisää. Jos nyt hyväksymme sen tällaisena, niin arvelen, että vieressäni istuvat Juntuset eivät ole oikein onnellisen näköisiä tämän paketin hyväksymisen jälkeen. Yhdistyksen toimintana, ei enempää Herättäjäyhdistyksen kuin Rauhanyhdistyksen, puhumattakaan tietysti Evankeliumiyhdistyksestä.

Samoin en voi ymmärtää, miksi tällä lakipaketilla yritetään lopettaa lehtorin virka kirkossamme. Edustaja Siukonen sanoi täällä, eilenköhän se oli, kun äänestysikärajaa alennettiin, että "kirkon tulee tehdä omat ratkaisunsa muusta yhteiskunnasta riippumatta". Äänestysikärajan alentamisesta meillä ei ollut ilmoitusta. Se ratkaisu oli tehtävä oman harkintamme varassa. Tämän lakipaketin vaikutuksesta, esimerkiksi homoseksuaalisuuden osalta tai tunnustuksen pitämisen osalta meillä on ilmoitus. Tästä voimme siis sanoa perustellummin kuin edustaja Siukonen täällä, että kirkon on kuljettava omaa tietään muusta yhteiskunnasta riippumatta, koska laki rajoittaa kirkon opin ja uskon mukaista elämää, jos sen tässä muodossa hyväksymme.

Sain käydä lokakuussa yhdellä kirkkomme lähetyskentällä Sambiassa, missä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys toimii työyhteydessä Afrikan luterilaisen kirkon kanssa. Kirkon pappien palkka on noin 60 euroa kuukaudessa. Noin 70 % Sambian asukkaista on HIV-positiivisia, maassa on noin 700 000 AIDS-orpoa. Siellä vaikeuksien keskellä tapasin kristillisen kirkon menestyksestä huolta kantavia kutsumustietoisia pappeja ja evankelistoja. He tuntuivat paneutuvan teologiaan suurella innolla ja tarkkuudella, asiat piti kyetä perustelemaan Raamatulla. Tuo tuore kokemus sisimmässäni mietin, että sanat "viimeiset tulevat ensimmäisiksi" tulee meitä lähelle, jos me tämän lain hyväksymme. Nykyisin puhutaan usein siitä, että Eurooppa on lähetyskenttä, johon lähetyssaarnaajat tulevat pian Afrikasta. Sitä palavaa intoa toivoisin myös meille tänne ja tähän maahan. Sitä ei synnytetä vaaleilla ja liian tiukasti kirkkoa maallisiin lakeihin sitovalla virkamieslainsäädäntöpaketilla. Se syntyy evankeliumin omistamisen riemusta ja siitä nousevasta veren evankeliumin julistamisen halusta ja ennen kaikkea julistuksesta ja evankeliumin mukaisesta sakramenttien toimittamisesta.

Ettei jäisi vaikutelma, etten löytänyt täältä mitään positiivista, niin löysin, montakin positiivista asiaa. Kuudennen luvun 66 §:ssä sanotaan, että viranhaltijalla on oikeus kuulua yhdistykseen. Se olisi ollut hyvä pykälä, mutta sitten se jatkuu, että viranhaltijalla on niin ikään vapaus olla kuulumatta edellä tarkoitettuun yhdistykseen.
Show details for MuutoshistoriaMuutoshistoria



Paluu