Puheenvuoro



Sipola Antti, edustaja

Otsikko:
Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkkohallituksen ohjesäännön muuttaminen kirkon henkilöstö- ja taloushallinnon kehittämiseksi (Kirkkohallituksen esitys 2/2010)

Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä toukokuuta 2010 klo 12.45

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat. Edustaja Huovinen melkein tyhjensi pajatson, mutta siitä huolimatta haluan painottaa joitakin asioita. Meidän kirkossamme on ihmisten puheista huolimatta ja yleisen luulon vastaisesti eri puolilla pyritty olemaan hyvin luovia, mm. henkilöstö- ja taloushallinnon ratkaisuissa. Tämä kirkkohallituksen rakentama HeTa-hanke on yksi osoitus siitä, ja siinä kuvataan jotakin näistä luovista hankkeista. Kirkkoneuvos Pihlaja viittasi täällä piispa Huotarin komiteaan ja siitä seuranneisiin tuloksiin Rakenneuudistajan oppaassa. Kun siinä kerrotaan itsenäisten seurakuntien sopimuspohjaisesta yhteistyöstä, sanotaan, että se on rakenneratkaisuista riippumaton nopea, joustava ja paikallisesti muokattavissa oleva yhteistyön muoto. Sopimuspohjaisessa yhteistyössä seurakunnat säilyttävät täyden itsenäisyytensä, mutta sopivat tietyn tehtäväalueen resursseista, kustannusten jakamisesta ja toiminnan järjestelyistä. Sopimuspohjaisesti järjestetään usein seurakuntien talousasioiden hoitoa ja henkilöstöhallintoa. Sama julkaisu nostaa myös rovastikuntien mahdollisuudeksi tuottaa seurakuntien tukipalveluja sopimuspohjaisella yhteistyöllä. Muusta yhteydestä me tiedämme, että seurakuntien taloudesta vastaavat henkilöt ovat jo pitkän aikaa, huolimatta HeTa-hankkeesta, etsineet monenlaisia ratkaisuja seurakunnan talouden väheneviin resursseihin, näiden vähentämisen tilkkeeksi, näistä tukipalvelu- ja yhteistoiminnoista. Olen näistä viime viikkoina kuullut monilta huolestuneilta talousalan ihmisiltä, ja myös oma kokemukseni omalla toimialueellani aikaisemmassa virassa vahvistaa näitä erilaisia yhteistoiminnan muotoja sopimuspohjaisesti. Mutta sitten tulee tähän kohtaan tämä "mutta". Voin sanoa näin, että vain vanhanaikainen, autoritaarinen ja keskusjohtoisuuteen turvautuva yhteisö pyrkii ratkaisemaan vähenevät taloudelliset mahdollisuudet keskittämisellä. Se tekee sen välittämättä lainkaan maksajien enemmistön kannasta. Seurakuntien lausunnot HeTasta ovat surullista luettavaa siksi, ettei niistä ole piitattu. Kerran perustettu keskusjohtoinen hanke, jolle on haettu monenlaista tukea julkisuudesta jo etukäteen ja johon on rahaa käytetty, se näyttää olevan tarpeen viedä loppuun vaikka väkisin. Meille esitetyssä lakiesityksen perustelussa kerrotaan, että vain 45 % seurakuntatalouksista on sitä mieltä, että palvelukeskusmalli on soveltuva niille. Vain 39 % seurakuntatalouksista on halukkaita käyttämään palvelukeskuksen palveluita. Ja vain 36 % pitää lakimuutosehdotusta ja ehdotettua organisaatiomallia hyväksyttävänä. Minusta tämä on hyvin selkeää tekstiä. Ja siksi joudun toteamaan, että te arvostamani kirkkohallituksen täysistunnon jäsenet sitä äsken mainittua yhtä lukuunottamatta esitätte meille hyväksyttäväksi tällaisen keskusjohtoisen, raskaan, kalliin ja pakotetun - ennen kaikkea pakotetun - palvelukeskusmallin. Ja liityn siihen äsken esitettyyn kysymykseen, että minkä tähden tätä eriävää mielipidettä ei ole jaettu kirkolliskokouksen jäsenille. Jos kirkolla ja sen vielä itsenäisillä seurakunnilla on määrättömästi aikaa tukipalveluiden hoitamiseen ja rahaa tehdä asioita raskaimmalla ja monimutkaisimmalla keskusjohtoisella tavalla, on se täysin madollista tietenkin tehdä niin, jos me niin päätämme. Mutta minun käsitykseni, joka tukeutuu monien taloushallinnon ihmisten yhteydenottoihin, perustuu siihen, että siinä ei ole järkeä koska seurakunnilla ei ole siihen rahaa. Siis niillä talouksilla, jotka maksavat tämän hankkeen. Koska vähenevät resurssit antavat mahdollisuuden entistä vähempään, eivät seurakunnat pysty hyväksymään tilannetta, jossa töiden tekemisen tarvitaan enemmän aikaa kuin nykyisin ja kustannukset kasvavat. Tästä on esimerkkinä se, että nämä seurakuntataloudet, joissa ei ole mahdollista siirtää henkilöstöä palvelukeskukseen joutuvat joko irtisanomisten tai näiden eläköitymisten jälkeen jättämään täyttämättä näitä virkoja. Minulle on kerrottu myös, että on talouksia, joissa joudutaan luopumaan toiminnallisten virkojen täyttämisestä, jotta saadaan maksetuksi ne ennakoidut palvelukeskusmaksut. Tämä ei siis tuo keskittämistä, kuten siinä esitteessä mainitaan, mahdollisuutta keskittyä toimintaan, vaan päinvastoin se vie ainakin osassa seurakunnista sieltä resursseja. Seurakuntien talouden- ja henkilöstöhallinnon hoitamisessa tullaan varmuudella entistä nopeammin etenemään yhteistoimintaan. Se on meille kaikille selvä asia. Mutta lakimuutoksella pakottaminen, se on joustamatonta ja vanhanaikaista hallinnointia, olkoonpa siellä taustalla mitkä tahansa kirjanpitolainsäädännön säädökset. Se, että kaikki ohjataan toimimaan samalla tavalla, ei voi olla nykyaikaa. Tulee edetä, kuten tuossa äsken mainitussa tietohallinnon yhteistoiminnassa on edetty, luodaan Kirkkohallituksen toimesta pohja ja hankitaan se yhteinen ohjelma kaikille, jotta saadaan yhteneväinen pohja tälle talouden raportoinnille. Mikään ei estä sitä, vaikka yhteistoiminta tapahtuisi sopimuspohjaisesti alueellisesti. Pakottamisen sijaan on parempi kehittää vapaaehtoisesti lähialueyhteistyötä. Sellaisia toimintoja, joita eri puolilla kirkkoa jo on, jossa seurakunnat itse valitsevat sen, hoitavatko kirjanpitonsa ja palkanlaskentansa itse vai menevätkö mukaan alueelliseen yhteistyöhön. Sanon vähän surullisen asian tähän päätökseksi. Kirkolliskokous ei voi olla kasvattamassa jo sitä aika näkyvästi voimassa olevaa juopaa Kirkkohallituksen ja seurakuntien itsenäisen toimivallan suhteessa. HeTa-hankkeen tulee raueta kirkolliskokouksen päätöksellä ja se raukeaminen, kun se toivon mukaan tapahtuu, olisi merkki siitä, että me täällä uskomme toimintaa mahdollisimman lähellä olevien järkeen ja näkemyksellisyyteen omien asioidensa hoitamisessa.


Paluu