Puheenvuoro



Alasalmi Aila, edustaja

Otsikko:
Uutta diakonivirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen (Kirkkohallituksen esitys 1/2015)

Täysistunto:
Tiistaina 5 päivänä toukokuuta 2015 klo 10.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja kaikki edustajat. Tuossa Huokuna esitteli asian hyvin seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi, ja viisastuin vielä siinäkin kohtaa, vaikka olen tätä koettanut opiskella pitkin talvea. Oivalsin, että todellakin sen, mitä me nyt päätämme, pitää olla pitkälle tulevaisuutta katsovaa ja nähdä näitä ongelmia oikealla tavalla. Mutta kun. Olen saanut tällaista palautetta diakoneilta ihan lähiseurakunnistakin, että se on hyvin hämmentävää, että aletaan puhua diakonaattina näitä nuoriso-ohjaajia, lastenohjaajia ja lähetyssihteereitä. Ja siksi olen itse muodostanut kannan, että diakoniavirkaa pitää vahvistaa, ja tuo hyvä koulutus, mikä tuolla todettiin, se on kaikki paikallaan, mutta että se olisi edelleen diakonaatti. Eli en pysty sulattamaan tätä näin suurena päätöksenä, kaikesta huolimatta. Sitten vielä tuo, mikä tuli Perttulankin puheenvuorossa, me maallikot. Luen itseni maallikoksi, kun olen saanut kirkkoherralta luvan saarnata ja avustaa ehtoollisella. Pikkuisen narahtaa korvaan, että kun meilläkin on jo tuo lupa, niin sitä korostetaan nyt tässä uudessa virassa vähän väärin. Kiitos.


Paluu