Puheenvuoro



Perret Henrik, ombudet

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010) - Jatkettu lähetekeskustelu

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 päivänä toukokuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, bästa ordförande, kärä vänner, hyvät ystävät. Edelliseen puheenvuoroon on helppo yhtyä. Siunausta edustajalle ja hänen uudelle elämälleen myös. Kävin hiljattain katsomassa Heini Junkkaalan kirjoittaman näytelmän "Kristuksen morsian". Kaikki tämän kevään näytökset on muuten myyty loppuun. Oma pohja on Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Syksyllä kuulemma esitykset alkavat taas ja käykää ihmeessä katsomassa. Se kertoo kirkon vaikeista kysymyksistä, homoseksuaalisuudesta, naispappeudesta, konservatiivisuudesta. Siinä on Simon-yhteisö, joka ilmeisesti liittyy jotenkin Luther-säätiöön tai vastaaviin, ja Heini pistää kyllä kaikki ihmiset miettimään omaa kantaansa ja monta kertaa käännytään ympäri ja ämpäri siinä hänen näytelmässään. Mutta mieleeni jäi loistavasti lesboaktivisti Lepeä näytelleen Hanna Raiskinmäen protestihuuto: "Kristus kuoli heterojen puolesta". Kristus kuoli heterojen puolesta. Olen nimittäin varma siitä, ettei se pidä paikkaansa. Kristus kuoli kaikkien ihmisten puolesta, siitä olen varma Jumalan sanan perusteella, olen myös varma siitä, ettei kirjoittaja Heini Junkkaala ole sitä mieltä, että Kristus kuoli vain heteroiden puolesta. Mutta hän halusi sanoa, kirjoittaa ja huutaa meille kirkossa, miten sanomamme luetaan, miten se kuullaan ja otetaan vastaan. Kirkko ei ole meitä varten, kuka ei kuulu joukkoon, me emme kuulu joukkoon, moni saattaa ajatella. Tunsin kipua ja tunnen edelleen monesta syystä. Lähipiirin takia, hyvän ystävän tyttären takia, joka ilmeisesti on kilvoitellut kovasti ja tilittää oman elämänsä historiaa tässä näytelmässä. Jos joku olisi pistänyt ilmoituksen lehteen, että nyt pidetään esitelmä naispappeudesta, homoudesta, konservatiivisuudesta, liberaalisuudesta ja näin, niin montako ihmistä olisi saatu kasaan? Nyt näyttää siltä, että kaikki, jotka vain saavat lipun, lähtevät sinne ja keskustellaan ahkerasti. Muistan toisenkin tapahtuman, se liittyy meidän arkkipiispaamme. Kun työryhmämietintö luovutettiin kirkkohallituksen tiloissa, niin tietenkin tiedotusvälineiden edustajat kävivät kimppuun ja muistan karkeasti, nyt en vastaa sanamuodoista, että arkkipiispalta muistaakseni kysyttiin näin, että nyt on istuttu lähes kahdeksan vuotta tai kuusi-seitsemän vuotta, eikä mitään saatu aikaan. Miksi kirkko empii, miksi kirkko ei voi tehdä mitään kunnon päätöstä? Muistini mukaan arkkipiispa vastasi, että kun Raamattu suhtautuu siihen niin kielteisesti. Sitten arkkipiispa jatkoi, hän modifioi, hän selitti ja yritti ikään kuin osoittaa, kuinka kirkko on yrittänyt etsiä ja kunnioittaa ja kuunnella. Sitten kun se uutisissa tuli ulos, niin katkaistiin heti tuon ensimmäisen puheenvuoron osuuden jälkeen, niin että sanomaksi jäi siten uutisissa vain tuo. Mutta tiesin ja tiedän, että sanottiin enemmän ja harkitusti enemmän. Mielestäni nämä kaksi tapahtumaa tai muistikuvaa liittyvät tähän kysymykseen. Toisaalta tämä koskettava näytelmä ja tämä huuto, josta en pääse eroon, Kristus kuoli heterojen puolesta, ja toisaalta, miksi kirkko ei osaa päättää, miksi kirkko empii, miksi ei tapahdu mitään, niin kuin Raamattu on sitä mieltä kuin se on.

Kirkkojärjestyksen 1 pykälän mukaan sanotaan, että "kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan". Tässä ei puhuta omastatunnosta, vaan Jumalan sanasta. Nyt eteen tullut kysymys ja mietinnöt, kannanotot, keskustelut ovat kirkon oppia ja uskoa koskevia kysymyksiä. Se liittyy ihmiskäsitykseen, mitä kirkko opettaa synnistä, ihmisenä olemisesta ja luomisesta. On sanottu, että kirkon pitää elää kahden vastakkaisen näkemyksen kanssa. Jään erään kirkolliskokousedustajan kanssa kysymään, että onko kirkon vastaus nyt tässä se, että "se on syntiä" ja "se ei ole syntiä". Mitä ihmisen pitäisi ajatella, kun hän hakee vastauksia? Koko mietintö, eli piispainkokouksen esitys, sehän ei ehkä ole esityskään, antaa ihmeellisen kuvan. Se vaikuttaa kompromissiesitykseltä, on todella etsitty sellaista sanamuotoa, johon kaikki, mahdollisimman laaja joukko, voisi yhtyä ja siinähän tietenkin sitä on kunnioitettava, mutta rajansa kaikella. Nimittäin ei luvata liittoa, vaikka eduskunnassa sukupuolineutraaliin avioliittolainsäädäntöön tähtäävä aloite on vireillä, tässä se on. Oras Tynkkysen vihreiden, Tanja Karpelan keskustan, Harri Jaskarin kokoomuksen ja Christina Gestrin RKP-edustajan allekirjoittama lakialoite 31/2009 vp. Kohta meillä on edessä samaa keskustelua, jota on käyty Ruotsissa. Kun kysytään, että siunataanko, kirkko vastaa, että ei nyt ihan siunatakaan. No, onko rukoushetki, no ehkä ei ihan rukoushetki, mutta rukousta kyllä. Tämä mielestäni jo kielii siitä, että tämä on asia, joka ei ole askel uskosta, vaan askel, josta ollaan hyvin epävarmoja ja syystäkin.

På 1960-talet gav biskoparna ut ett sexualbrev, om jag minns rätt så skrev inte biskop Karl-Erik Forssell under det, där man säger att homosexualiteten är synd. På 1970-talet fick en ungdomsarbetare i en församling i Helsingfors avsked med hänvisning till att han hade kommit ut ur skåpet och sagt att han var homosexuell. Då var det en enhetlig kyrka med biskopen i spetsen, kyrkoherden, förtroendevalda och föräldrarna som krävde att man inte kan ha en homosexuell anställd som arbetar bland växande ungdomar. På 1980-talet kom ett nytt sexualbrev, där man inte längre säger att homosexualitet eller utövad homosexualitet är synd, men där man säger, om jag nu minns rätt, det måste kontrolleras, att en kyrklig anställd inte kan leva i ett homosexuellt parförhållande. På 1990-talet blev dåvarande ärkebiskopen anmäld av någon, var han från Huittinen kanske, för villolära eller något motsvarande, för att man tänkte, att dåvarande ärkebiskopen hade uttryckt sig för frispråkigt gentemot de homosexuella. På 2000-talet har vi fått då "kärlekens gåva", ett brev om kärleken, och vi har fått dessa betänkanden. Tämähän tarkoittaa sitä, en rupea kaikkea toistamaan, että kirkon kanta on muuttunut 180 astetta muutamassa kymmenessä vuodessa. Ja sitten samalla mietitään, että mikä on muuttunut ratkaisevasti. Minä väitän, että ulkoa tuleva painostus on muuttunut ratkaisevasti. Yhteiskunnan kanta on kääntynyt ratkaisevasti. Ja onko se riittävä kriteeri? Joudumme sitä kysymään. Kun esitys sivulla 124 esittää tämän, siinä otsikko 9:n jälkeen tulee muistaakseni kuusi vaihtoehtoista ehdotusta, niin neljännen ehdotuksen kohdalla sanotaan, että päätös voitaneen tehdä yksinkertaisella enemmistöllä. Kysyn, että miten on ymmärrettävä kirkkolain 20 luvun 7 §:n maininta sekä 10 §:n säädökset määräenemmistöstä. Katson, että se on kirkon uskoa ja oppia koskeva asia. Vaikka tämä ei ole mitenkään minun ikään kuin päänäkökohtani tässä. Kun se liittyy kirkon uskoon ja oppiin, se on myös raamattukysymys. Meidän on keskusteltava siitä, mitä Jumalan Sana sanoo. Jokainen meistä joutuu katsomaan ja lukemaan ja rukoilemaan, että mitä Jumala pyhässä Sanassaan meille sanoo.

Kun Raamatun teksteihin tutustutaan, voidaan todeta, että yksimielinen kristikunta on vastannut läpi vuosisatojen samalla tavalla. On torjuttu, on pysytty avioliittokonseptissa. Sekä teesinä että ikään kuin antiteesinä, sekä Vanhan testamentin tekstien mukaan että Uuden testamentin mukaan. Sekä VT:ssa että UT:ssa on teesinä avioliitto ja antiteesinä siitä poikkeavat ratkaisumallit. Avoliitot, esimerkiksi Joh. 4. puhuu kyllä siitä, ja monet muut tekstit. Raamatun takia kirkot eivät ole lähteneet kehittämään muita malleja. Professori Antti Laato sanoo näin, että "yleisesti voidaan sanoa, että jos kirkot päätyisivät lopputulokseen, jonka mukaan Raamatun sana "ei" muutetaan sanaksi "kyllä", niin koko Raamatun hermeneutiikka ajautuisi täydelliseen ekumeeniseen kriisiin. Raamatussa ei tämän jälkeen voisi olla mitään asiaa tai yksityiskohtaa, jota ei haluttaessa voitaisi muuttaa vastaavalla hermeneuttisella argumentoinnilla. Juuri tämän vuoksi kirkkojen on maailmanlaajuisesti ollut kovin vaikeaa hyväksyä homoseksuaalista elämäntapaa kristillisen avioliittonäkemyksen rinnalle". En näe mitään mahdollisuutta edetä sallivaan suuntaan. Kyse ei ole siitä, onko kaava vai ei, vaan itse asia on Jumalan Sanassa ymmärtääkseni torjuttu. Luther puhuu tästä asiasta. Hän puhuu, jos luette siitä Manna-kirjasta, hän puhuu valkoisesta perkeleestä. En nyt lainaa Lutheria, mutta hän lähtee siitä, että niin kauan kuin Aatamilla ja Eevalla oli ulkonainen sana, he pystyivät torjumaan kiusaajan, paholaisen. Mutta sitten kun ajateltiin näin, että ehkä siinä on jotain, mitä Aatami ja Eeva ovat sanomassa, ehkä siinä on jotain perää, ja he hylkäsivät sanan, ja sen takia he lankesivat. Ja sanotaan, että valkoinen perkele on se, joka houkuttelee meitä niin, että me hylkäämme, hän ottaa, riistää meiltä meidän kalleimman aarteemme eli Jumalan Sanan. Sanon nyt varmuuden vuoksi, että en puhu niistä, jotka ovat minun kanssani eri mieltä, että he edustavat sitä valkoisen perkeleen joukkoa, vaan että valkoinen perkele kiusaa ja houkuttelee meitä kaikkia hylkäämään Jumalan Sanan. Se on jatkuva kilvoitus.

Luin muutama päivä sitten katolisen kirkon nettisivuilta että piispa Teemu Sippo kirjoitti, että "yleismaailmallinen katolinen kirkko on viimeisten vuosikymmenten aikana joutunut toistuvasti puolustamaan ihmisen arvokkuutta ja vaatimaan ihmispersoonan kunnioittamista, mikä perustuu siihen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihminen on siis myös osallinen muuttumattoman Jumalan totuudesta ja rakkaudesta. Jokaista ihmistä, myös erehtyvää ja syntiä tekevää, on kunnioitettava, vaikka hänen syntejään tai erehdyksiään ei voikaan hyväksyä". Maailmankuulu teologi Wolfhart Pannenberg on varoittanut kirkkoja hyväksymästä tätä asiaa, koska hän sanoo että se on ratkaiseva askel pois kristillisestä perinteestä ja ulos kristillisestä traditiosta. Katolinen kirkko Suomessa ilmaisee myös, sanoo, että mikäli nämä ajatukset hyväksytään, katolinen kirkko on syvästi huolestunut, seuraa huolestuneena, voitte katsoa www.katolinen.net, mitä siinä sanotaan. Jeesus sanoo: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä." Siihen parantajaa tarvitsevaan joukkoon kuulumme kaikki. Meillä on erilaiset ja samanlaiset kiusaukset, kilvoituksemme voi joskus tarkoittaa eri asioita, mutta periaatteessa on kysymys samasta asiasta: Jeesuksen seuraamisesta ja siitä, että meidän täytyy kuunnella Hyvän Paimenen äänen sanoja, mitä hän meille sanoo. Jään siis kysymään sitä, että ajattelemmeko me, että meidän oma hyvyytemme on Jumalan hyvyyttä suurempi ja oikeampi. Ajattelemmeko näin, että Kristus hyväksyi ja valitsi apostolit, mutta meillä on oikeus hylätä apostolien sanat? Ajattelemmeko me, että me tiedämme paremmin, mikä on ihmiselle parasta, kuin se, mitä Jumalan Sanassa Luojamme ja Vapahtajamme on sanonut?


Paluu