Puheenvuoro
Niskanen Hannu
,
kenttäpiispa
Otsikko:
Kirkon keskushallintoa koskevien kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 9/2008)
Täysistunto:
Torstaina 6 päivänä marraskuuta 2008 klo 15.00
Teksti:
Herra puheenjohtaja, arvoisat edustajat. Kirkkohallituksen esityksen keskeinen asia piispainkokouksen osalta todellakin on, että jatkossa piispainkokouksen jäseninä ovat vain hiippakuntien piispat. Tätä muutosta perustellaan piispainkokouksen tehtäväkuvan pohjalta. Muutos olisi merkittävä siinä mielessä, että piispainkokoukseen on alusta pitäen kuulunut piispojen lisäksi yksi asessori jokaisesta tuomiokapitulista. Sittemmin kokoonpanoon on liittynyt myös kenttäpiispa, tarkkaan ottaen ei kylläkään marsalkka Mannerheimin suoran toiminnan seurauksena vaan presidentti Rytin nimittämänä. Kun presidentti Ryti nimitti puolustusvoimien kirkollisen työn johtajan kenttäpiispaksi ja antoi hänelle kenttäpiispan arvonimen, kirkko itse omilla päätöksillään syyskuun 1941 ylimääräisessä kirkolliskokouksessa teki tätä koskevat sovellutukset, muun muassa päätti sen, että kenttäpiispa kuuluu piispainkokoukseen. Kirkko itse on sen päättänyt. Toinen asia on se, että piispat voimakkaasti vastustivat sitä. Tässä yhteydessä en sattuneesta syystä käsittele enempää kenttäpiispan asemaa piispainkokouksessa.
Piispainkokouksella on alusta lähtien ollut vahva neuvottelevan elimen rooli, mutta sillä on ollut myös valmistelu- ja täytäntöönpanotehtäviä. Nyt käsiteltävässä esityksessä supistuvalle piispainkokoukselle jäisi edelleen päätösvalta eräissä asioissa ja sillä säilyisi aloiteoikeus kirkolliskokoukseen. Samalla piispainkokouksen roolia terävöitettäisiin ja sen toimivaltaa täsmennettäisiin kirkon opin ja uskon tulkintaa koskevissa asioissa. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Kun piispainkokouksen tehtävänä nyt on käsitellä kirkon uskoa, julistusta ja työtä sekä hiippakuntien hallintoa ja hoitoa koskevia asioita, se ehdotuksen mukaan tulevaisuudessa käsittelisi kirkon uskoa, opetusta ja tehtävää ja hiippakuntien hallintoa ja toimintaa koskevia asioita. Merkittävää terävöittämistä siis. Lisäksi piispainkokoukselle annettaisiin aikaisempaa suurempi rooli kirkon ulkoasioissa toteuttamalla nykyistä laajempi lausuntomenettely.
Ensisijaisesti kirkkohallitus haluaa siis muuttaa piispainkokouksen kokoonpanoa. Tätä perustellaan sillä, tähän ovat muutkin jo kiinnittäneet huomiota, että piispainkokous voisi hoitaa tehtäväänsä tehokkaammin, nopeammin ja joustavammin. Se voisi kokoontua nykyistä useammin, jolloin piispainkokouksen mahdollisuus reagoida nopeasti ajankohtaisiin haasteisiin ja ottaa kantaa kirkon uskoa ja oppia koskeviin kysymyksiin tehostuisi.
Tehtäköön tässä asiassa nyt miten tahansa, niin oma kysymykseni on, että mitä ihmeen tekemistä näillä perusteluilla on piispainkokouksen kokoonpanon kanssa. Ehdotettu kokoonpano pienentäisi piispainkokouksen jäsenten määrän 20:stä kymmeneen. Ei siis nykyisinkään ole kyse erityisen suuresta ja raskaasta organisaatiosta, joista kyllä niistäkin löytyisi kirkosta esimerkkejä. Nykykokoonpanoinen piispainkokous voitaisiin aivan yhtä hyvin kuin ehdotettukin saada toimimaan tehokkaasti, nopeasti, joustavasti ja ajankohtaisiin haasteisiin reagoivaksi, sekä uskon ja opin kysymyksiin kantaa ottavaksi, jos vain tahdotaan. Asia voitaisiin ratkaista piispainkokouksen työjärjestystä ja työtapoja kehittämällä. Arvostelen näitä uloslausuttuja perusteluita. En ymmärrä sitä, että hallintoelimen pienentäminen sinänsä olisi joku erityisen merkittävä saavutus kirkossa. On hyvä, että kirkkohallitus on halunnut muutosta perustella, mutta nämä perustelut vaikuttavat kovin haetuilta. Arvelen, että todellisten syiden täytyy olla joitain aivan muita. On edelleen vaikea uskoa, että kokoonpanomuutoksella voitaisiin terävöittää ja vahvistaa kirkkomme episkopaalista elementtiä. Asessorien läsnäolo tuo piispainkokoukseen monenlaista osaamista ja tietämystä, kirkkohallituksen esityksessä argumenttina vähätellyn seurakuntatyön tuntemuksen lisäksi. Itse en sitä tahtoisi vähätellä. Kirkkohallitus toteaa esityksessään, että episkopaalisella hallintoperiaatteella tarkoitetaan usein viran näkökulman ja läsnäolon painottamista yleisesti kaikilla hallinnon tasoilla. Keskushallinnossa piispainkokous on se hallintoelin, joka selvimmin edustaa hengellisen viran erityistä omaa näkökulmaa. Näin siis kirkkohallitus. Eikö tämä anna myös teologisen perustan nykymuotoiselle piispainkokoukselle? Eikö asessorien läsnäolo merkitse episkopaalisen elementin vahvempaa läsnäoloa kirkkomme keskushallinnossa kuin mitä ehdotettu kokoonpano merkitsisi? Mutta ehkäpä juuri sitä ei haluta.
Paluu