Puheenvuoro



Ojalehto Hannu, edustaja

Otsikko:
Seurakuntatyön kehittämishankkeista päättäminen (Edustaja-aloite 5/2005)

Täysistunto:
Tiistaina 10 päivänä toukokuuta 2005 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Viime marraskuussa me hyväksyimme Kirkon keskusrahaston talousarvion vuodelle 2005 ja toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2005-2007. Kohdan Avustukset alla käsittelimme sanoisinko melko kirjavan joukon erilaisia avustuskohteita. Niihin sisältyi myös erilaisia seurakuntatyön kehittämishankkeita, joista tässä aloitteessa on kysymys. Anottujen avustussummien eurohaarukka oli huomattava. Avustettavat kohteet olivat muutenkin hyvin erimitallisia. Niukahkosta esittelytekstistä en aina saanut kovin hyvää kuvaa, mihin rahat lopulta on tarkoitus käyttää. Sanoisinko, että ensikertalaisena edustajana tunsinkin lievää kompetenssivajetta arvioidessani kuinka tarpeellisena tai merkittävänä kirkkomme toiminnan kannalta kutakin avustettavaksi esitettyä kohdetta olisi pidettävä. Niinpä omat ajatukseni ovat käyneet hyvin yksiin sen kanssa, mitä edustaja Huttusen aloitteessa esitetään. Itse asiassa olimme Jukan kanssa sopineet, että olisin myös aloitteen allekirjoittaja, mutta meille tuli teknisiä kommunikaatio-ongelmia ja niinpä lupasinkin, että käytän sitten täällä lähetekeskustelussa aloitetta tukevan puheenvuoron.

Hyväksyessämme viime marraskuussa mainitun toiminta- ja taloussuunnitelman siinä oli kirjattuna avustustoiminnan yhdeksi toimintatavoitteeksi vuosille 2005-2007 avustusjärjestelmän jatkuva kehittäminen. Mielestäni tämä edustaja-aloite on täysin linjassa tämän päätöksemme kanssa. Samalla se linjaa oivallisella tavalla mihin suuntaan tuota kehittämistä tulisi viedä. Kuten tuossa edustaja-aloitteessa todetaan, kirkolliskokouksen tulisi tällaisissa asioissa keskittyä strategisiin kysymyksiin. Silloin meidän tulisi mielestäni käydä keskustelua nimenomaan siitä, mihin painopisteet kirkon työtä ajatellen on asetettava ja millaisia taloudellisia resursseja kokonaiskirkko näihin painopisteisiin suuntaa. Tällainen keskustelu on sitäkin tarpeellisempaa, koska resurssimme kuten varsin hyvin tiedämme kaiken aikaa niukkenevat. Sen jälkeen, kun olemme päättäneet mihin suunnataan ja minkä verran annetaan euroja käytettäväksi, meillä on kyllä kirkossa toimielimet, jotka osaavat valmistella ja päättää näiden linjausten pohjalta yksittäisten kehittämishankkeiden toteuttamisesta. Aloitteessa kiinnitetään huomio myös seurannan ongelmaan. Nykykäytännössä kirkolliskokouksen on mahdotonta arvioida näiden avustuspäätöstensä vaikuttavuutta. Järjestelmää kehitettäessä tulisikin luoda toimiva seurantaraportointi, joka antaisi myös kirkolliskokoukselle materiaalia jatkuvaan, johdonmukaiseen kehittämistyöhön. Saanen tässä yhteydessä lyhyesti mainita, että tällaista menettelytapaa olemme harjoitelleet meillä mm. Oulun seurakuntayhtymän päätöksenteossa. Valtuusto on linjannut kehittämisen painopisteet ja osoittanut niihin projektimäärärahan, jota sitten on käytetty yksittäisiin hankkeisiin yhteisen kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvostojen ohjauksessa ja kokemukset tällaisesta käytännöstä ovat mielestäni olleet yksinomaan myönteiset. Odotankin, että jatkossa käsitellessämme Kirkon keskusrahaston toiminta- ja taloussuunnitelmaa se on kehittynyt näiltä osin aloitteessa viitoitetulla tiellä.


Paluu