Puheenvuoro



Pihlava Tauno, edustaja

Otsikko:
Kasteopetuksen laajentaminen ja rippikoulun varhentaminen, yleisvaliokunnan mietintö 1/2013 edustaja-aloitteesta 3/2012

Täysistunto:
Tiistaina 14 päivänä toukokuuta 2013 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat. Minä haluan myös puolestani lausua kiitoksen yleisvaliokunnan jäsenille, jotka hyvin perusteellisesti ovat perehtyneet tähän aloitteeseen ja mielestäni myöskin löytänyt uusia ja painavia lisäperusteita tämän suuntaisten tavoitteiden toteuttamiselle. Kantana oli kuitenkin se, että aloitteessa esitetyt sinänsä oikeat tavoitteet tulisi toteuttaa muun toiminnan yhteydessä ja muulla tavalla kuin aloitteessa on esitetty. Ymmärrän resursseihin ja muihin asioihin liittyviä rajoitteita, mutta toivon silti, että tavalla tai toisella Kirkkohallitus ei jättäisi kaste- ja rippikouluopetusta syventämättä ja laajentamatta. Tässä muutama ajatus perusteeksi, ne perustuvat yleisiin Raamatun ajatuksiin. Piispa Luomahan kehotti muutama viikko sitten käyttämään enemmän Raamattua keskusteluissa. Tässä aloitteessa olemme kirkon ja seurakunnan todellisen perustehtävän äärellä. Kuten piispa Häkkinen eilen mainitsi, olemme jokaisessa sukupolvessa lähetettynä julistamaan ja toteuttamaan sitä lähetyskäskyä, jonka Herramme ja Vapahtajamme itse seuraajilleen antoi. Sen tehtävä on ihan samanlainen niin kristityissä kuin muissakin maissa. Mikään sukupolvi ei synny valmiiksi kristittynä, vaan syntisinä armoa ja anteeksiantamusta tarvitsevina. Kasteesta on kiistelty lähes koko kirkon historian ajan. Tulisiko se antaa vasta aikuisena uskoon tultua vai lapsena kristillisen seurakunnan yhteyteen. Molempiin käytäntöihin löydämme perustelut niin Raamatusta kuin vanhan kirkon perinteistäkin. Molempia käytäntöjä näyttää myöskin Jumala siunanneen kirkkojen jäsentilastojen perusteella. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan ole kasteen yhteydessä syntynyt riitaa, nimittäin siitä, että kaste ja opetus kuuluvat yhteen. Ne yhdessä mahdollistivat sen ihmeen, jonka kokivat noin 3 000 ihmistä ensimmäisenä helluntaina, Pyhän Hengen lahjan, uskon ja pelastuksen. Kauan kadoksissa ollut sydänten yhteys Jumalan ja ihmisten välillä oli taas totta.
Yleisvaliokunnan tarkastelussa on viitattu erääseen viimeisimmistä kehityspsykologisista tutkimuksista, jossa todetaan, että lapset pitävät luonnollisina viisaan, kaikkivaltiaan, hyvän ja kuolemattoman Jumalan olemassaoloa. Tähän liittyen on hyvä muistaa Jeesuksen omat neuvot: sallikaa lasten tulla minun tyköni ja toisaalta asettaa lapsen usko meille aikuisillekin uskon esikuvaksi. Opetuksen tärkeyttä korostaisin. Esimerkiksi Paavalin sanat roomalaiskirjeessä hänen todetessaan, että usko tulee kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Ja Jeesus itse kertoi Jumalan sanan merkityksestä vastatessaan sielunviholliselle: Ei ihminen elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. Kysymys ei ole vain kastetoimituksessa tai siinä yhteydessä referoiduista tai luetuista sanoista, vaan Jeesuksen lähetyskäskyn ajatus on "opettaa noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa". Vähän samanlaista kuin roomalaiskatolinen katekumenaatti tai monessa muussa kirkossa tämä lähes vuoden mittainen rippikoulu. Jumalan sana kokonaisuudessaan on hengen ravintoa. Se on tarkoitettu oppaaksi ja voimaksi meidän elämämme varrelle. Viime sunnuntaina oli äitienpäivä. Emme voi kuvitella äitiä, joka synnytettyään lapsen tähän maailmaan ja jättäisi hänet ravinnotta vuosikausiksi. Emme voi myöskään kirkkona toimia niin, että kastamme ja synnytämme Jumalan lapsia tähän maailmaan, mutta jätämme heidät ravinnotta, vaille kristillistä opetusta. Nykyään on tullut tavaksi puhua matalan kynnyksen tai matalan riman kansankirkosta. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, ettei tarvitse käydä välttämättä jumalanpalveluksessa tai hengellisissä tilaisuuksissa tai muutenkaan tutustua kristilliseen oppiin, vaan jokainen harjoittaa "kristillisyyttään" omalla tavallaan. Ajatuksena on, että kristillisyys sisältää vaatimuksia, jotka halutaan riisua pois ja näin vapauttaa ihminen todelliseen elämään. Mutta eivät ne ihmiset jumalanpalveluksiin ja hengellisiin tilaisuuksiin tule vaatimusten pakosta, vaan vapaasta tahdostaan, vaalimaan sydämensä uskonyhteyttä Jumalaansa ja vapahtajaansa ja vahvistumaan yhteisestä uskosta. Useilla kävijöillä tuo uskonyhteys on syntynyt jo lapsuudessa pyhäkoulussa tai onnellisimmissa tapauksissa kodin opetuksesta tai kasvatuksesta. Kun meidän kirkkomme strategisena tavoitteena on lisätä jumalanpalvelusväkeä, tulisi se ehkä aloittaakin kasteopetuksesta, ei välttämättä jumalanpalvelusten muunnoksista, joskin nekin saattavat olla hyviä. Ei seurakuntaan ole tosiasiassa kynnyksiä eikä rimoja, vaan kutsu kääntyä Jumalan puoleen vastaanottamaan apu elämämme kipeimpiin tarpeisiin. Onko niin, että me nykypäivän vastuunkantajat luomme nuo kynnykset ja rimat itseämme varten, ettei tarvitsisi julistaa sitä yksinkertaista ristin evankeliumia, joka ei tänäänkään saa osakseen inhimillisen järjen hyväksyntää eikä kiitosta, pikemminkin arvostelua, häpeää ja karkotusta avaramman opin tiellä. Kuitenkin, vähän vapaammin Paavalia lainaten: Jos me pidämme tuon evankeliumin peitossa, on se peite loppujen lopuksi niiden päällä, jotka ovat kirkossamme meidän vastuullemme annettu. Siksi emme saa väistää vastuutamme. Viime viikon Kotimaa-lehden pääkirjoituksen tehnyt Jussi Rytkönen pohdiskeli kansankirkon olemusta ja esitti vastuullisen kirkon mallia. Luen sen tähän lopuksi: "Tällainen kirkko julistaa ehdoitta evankeliumia, jakaa sakramentteja, opettaa, huolehtii köyhistä ja heikoista, tekee lähetystyötä ja siunaa lopulta kristillisesti maan poveen myös monet niistä kristityistä, jotka ovat sen jättäneet. Kirkko säilyttää uskottavimmilla tavalla asemansa, jos se pysyy uskollisena Kristukselta saamalleen missiolle. Sen ainutlaatuinen tehtäväksianto ei ole tästä maailmasta. Siten se erottuu kaikista muista yhteiskunnan toimijoista, eikä sen tarvitse langeta kiusaukseen, perustella tarpeellisuuttaan esimerkiksi erilaisilla yleishyödyllisillä tehtävillä, jotka lopulta voi yleensä hoitaa joku muukin."



Paluu