Puheenvuoro



Perret Henrik, ombudet

Otsikko:
Kirkkoherranvaalia koskevien kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 6/2011)

Täysistunto:
Maanantaina 2 päivänä toukokuuta 2011 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, ärade ordförande. Hyvät ystävät. Tuntuu siltä, että aivoissa on enemmän typpeä kuin happea tällä hetkellä, ja te tulette varmaankin sen huomaamaan. Kuitenkin ajattelen, että tämä ei ole mikään vähäpätöinen kysymys. Se on äärimäisen tärkeä ja pidän seurakuntalaisen perusoikeutena, että hän saa valita kirkkoherransa seurakuntaan. Yhdyn edellisiin puhujiin, jotka ovat korostaneet, että ensisijaisesti ja pääsääntöisesti tulisi käyttää välitöntä vaalitapaa ja vasta sitten perustelluista anomuksista voitaisiin myöntää välillinen vaalitapa. Minusta näitä suurten ja ylisuurten seurakuntien vaikeita kirkkoherranvirkoja varten voidaan asettaa lisäehtoja. Vaikkapa vaikeampi kakkoskurssi, josta suoriutuminen pätevöittää ja auttaa näkemään, että kyseinen hakija on pätevä hoitamaan myöskin hallinnollisesti haastavia tehtäviä.

Täytyy sanoa, että kirkkohallituksen virkamiehet ovat tehneet hyvin uutterasti töitä. Samalla katson vähän konkarin näkökulmasta tätä kirkolliskokousta ja ajattelen, että yhä enemmän parlamentarismi on tavallaan uhattuna. Saamme samalle päivälle joukon isoja kysymyksiä, joihin pitää ottaa nopeasti kantaa. Sen sijaan virkamiehet istuvat päivä- ja viikkokaupalla - siis en moiti tätä vaan totean - ja voivat paneutua asioihin. Me olemme hyvin pitkälle virkamiesten selvitysten varassa. Toivon, ettei käsitetä väärin kun sanon, että minusta kirkkoneuvoksen esitys tästä asiasta oli vähän yksipuolinen. Se oli selkeästi välillistä systeemiä ihannoiva, vaikka mielestäni pitäisi pikemminkin puhua välittömän järjestelmän kehittämisestä, että tavallaan katsottaisiin, mihin nämä mallit johtavat. Eli pitkittämättä tätä korostan, että mielestäni kirkolliskokoukselle tulisi antaa riittävästi aikaa kuunnella keskusteluja, pohtia asioita ja vasta sen perusteella päättää. Ei voi olla niin tavattoman kova kiire, että saman viikon aikana, puhumattakaan parista päivästä, joutuu ottamaan kantaa suuriin kysymyksiin. Se tavallaan nostaa keskustelut ja kysymykset ulos kirkolliskokouksen kokoontumisista. En pidä sitä hyvänä kehityksenä. Kaikki tunnustus niille, jotka ovat suurella vaivalla panostaneet, satsanneet ja yrittäneet, mutta mielestäni pitäisi jättää päätökset kirkolliskokoukselle ja myös noudattaa päätöstä ja toimeksiantoa, joka on annettu.

Korostan sitä, että voitaisiin ajatella kahta vaalitapaa, mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että välitön vaalitapa on ensisijainen. Ajattelen niin, että jossain seurakunnassa saattaa olla johtoportaassa jonkinlainen klikki. Se voi olla poliittinen ryhmä, herätysliike tai jokin sellainen, johon seurakuntalaiset haluaisivat muutosta tai täydennystä. Mielestäni tässä on tavallaan koko ajan kaksi mallia seurakunnasta. Toinen on se, että seurakuntaneuvosto / kirkkoneuvosto ikään kuin johtaa tätä ja kirkkoherra on esittelijä. Mutta kun samassa seurakuntaneuvostossa on piispan ja tuomiokapitulin alaisena oleva pappi ja samalla seurakunnan muut jäsenet ovat ikään kuin seurakunnan valitsemia, on tässä kahden systeemin sekoittamista. Voidaan tietysti ajatella, että kirkolliskokouksessa olisi maallikkopuheenjohtaja ja piispat olisivat asiantuntijoita, hiippakunnassa olisi hiippakuntahallitus, jonka puheenjohtaja olisi maallikko ja piispa olisi asiantuntija ja toimisi paimenena, mutta ei siis päättäjänä, seurakunnassa olisi seurakuntaneuvosto, jonka puheenjohtajana olisi maallikko ja kirkkoherra ja muut papit olisi asiantuntijoita. Mutta meillä on perinteisesti ja perustellusti ollut kaksi linjaa. Pidän sitä huonona, että seurakuntaneuvosto valitsisi puheenjohtajansa, joka ei kuitenkaan olisi seurakuntaneuvoston vaan piispan ja tuomiokapitulin alainen. Eli lyhyesti ja ehkä vähän sekavasti sanottuna, tässä on niin paljon asioita, että olisin kyllä palauttamassa tämän uutta valmistelua varten kirkkohallitukselle. Ja kun se tulee, riittävästi aikaa harkittujen päätösten tekemiseen.




Paluu