Puheenvuoro



Hautala Jukka, edustaja

Otsikko:
Seurakuntamaksuprosentin alentaminen, talousvaliokunnan mietintö 3/2013 edustaja-aloitteesta 2/2013

Täysistunto:
Torstaina 16 päivänä toukokuuta 2013 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. En myöskään rakasta keskushallintoa missään olosuhteissa, mutta siihen liittyy mielestäni vähän sama asia kuin Peppi Pitkätossussa: jos on suuri niin täytyy olla todella kiltti. Meillä on kuitenkin mahdollisuus valvoa sitä, että minkä kokoista keskushallintoa seurakunnat haluavat ylläpitää ja delegoida sille tiettyjä tehtäviä, eli määritellä se taso. Kun se on sidottu kiinteästi seurakuntamaksuprosenttiin niin se antaa raamin, jossa sekä seurakunnat että keskushallinto joutuvat sopeuttamaan omia toimintojaan. Siinä mielessä yhdyn piispa Wikströmin esittämään näkemykseen, että priorisointia on todellakin tehtävä sen raamin sisällä kirkkohallituksessa niin, että ne tasot, hiippakunta- ja keskushallintotaso pystyvät hoitamaan strategisesti keskeisiä tehtäviä, kun resurssit nähtävästi niukkenevat ja jos lähdetään siitä, että seurakuntia rasitetaan kohtalaisen samalla tasolla tällä seurakuntamaksulla. Eli toisaalta olemme puhuneet täällä siitä, että kirkon pitää keksiä keinoja lähestyä ihmisiä. Viittaan siihen mm. tällä verkkohankkeella. Jos me sanomme samaan aikaan, että siitä voidaan säästää ja toisaalta etsimme keinoa, että millä me kirkkona teemme itsemme jotenkin läsnäolevaksi ja näkyväksi tässä ajassa, niin kyllä se vaatii resursointia. Eli tässä mielessä yhdyn talousvaliokunnan ponsiesitykseen ja vielä sillä tarkennuksella, että jos Wikströmiltä oli esitys tai selvitys priorisoinnista, niin kannatan sitä.


Paluu