Puheenvuoro



Rämä Timo, edustaja

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen (Edustaja-aloite 8/2008)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä toukokuuta 2008 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Kuten täällä on painokkaasti todettu ja kuten kaikki tiedämme, elämme kirkkona parhaillaan merkittävän yhteiskunnallisen muutoksen keskellä. Sen takia meillä on tarvetta miettiä perusteellisesti omia rakenteitamme, ja näin on tietysti jo paljolti tehtykin, paljon on vielä tehtävää edessä. Samalla on meneillään voimakas arvojen muutosprosessi, joka mielestäni uhkaa kirkkoa myös sisäisesti. Kyse ei ole vain rakennemuutoksesta, vaan myöskin hyvin laajasta arvomaailman muutosprosessista. Arkkipiispa totesi avajaispuheessaan kirkon arvomaailman usein olevan erilaista kuin muun yhteiskunnan arvot. Tähän liittyy kirkolle myös paine seurata arvomuutoksessa muuta yhteiskuntaa ja yleistä mielipidettä, mukautua. Sen sijaan kirkon pitäisi olla antamassa ihmisille ja yhteiskunnalle Raamattuun perustuvia, kestäviksi ja luotettaviksi osoittautuneita kristillisiä arvoja. Meidän tulisi olla, kuten on myöskin todettu, suunnannäyttäjiä, ei tuuliviirejä. Tähän muutosprosessiin liittyy osaltaan myös nuoren sukupolven irtautuminen perinteisistä instituutioista. Kun tehtävässäni vierailen usein eri seurakunnissa kaikkialla maassamme, olen yhä enemmän havainnut varsinkin nuorten aikuisten ja nuorten perheiden sidoksen kirkon jäsenyyteen olevan olennaisesti heikentynyt. Enkä nyt tarkoita sitä yleisesti tunnettua asiaa, että on paljon niitä, jotka ovat jo jättäneet kirkon tai jättämässä, kenties koska muutenkin ovat jo vieraantuneet kristillisestä uskosta. Puhun vahvasti kristilliseen uskoon ja kasvatukseen sitoutuneista, joille hengellinen yhteisö ja yhteisöön kuuluminen ovat merkittäviä arvoja. Heille myös sanan ja sakramenttien osallisuus on tärkeää. Tästä huolimatta he eivät ole löytäneet hengellistä kotipaikkaa suoraan niistä seurakunnista, joihin he asuinpaikkansa perusteella kuuluvat. Tietysti perinteisesti meidän kirkossamme herätysliikkeet ovat tavallaan tähän hengelliseen kodittomuuteen pyrkineet tuomaan vastausta ja antaneet apuaan. Mutta tästä syystä maahamme on viime vuosina tunnetusti jo syntynyt, sekä kirkkomme sisällä että sen liepeillä, lähellä sitä ja kokonaan siitä riippumatta, yhteisöjä, jotka enemmän tai vähemmän pitävät itseään seurakuntina, tai ainakin vastaavat yhteisöllisesti ajatusta seurakunnasta. Huomatkaa, että tällaisia yhteisöjä ovat muodostaneet hyvinkin eri tavoin ajattelevat kirkkomme jäsenet. Ei siis suinkaan välttämättä ole kyse samanmielisten yhteisöistä.

Mielestäni kehitys näyttää nyt sellaiselta, että meidän kirkkona tulisi puuttua vakavasti ja kiireellisesti tähän asiaan tekemällä muodollisesti ja virallisesti mahdollisiksi kirkkomme rakenteissa tällaiset uudet yhteisöt. Ne tulisi voida liittää osaksi kirkon virallista seurakuntarakennetta. Muutoin pelkään, että kehitys ja aika ajavat auttamattomasti meidän ohitsemme, ja kirkkona joudumme ennemmin tai myöhemmin tunnustamaan tosiasiat, jolloin asioiden korjaaminen ja kansankirkon ykseyden vaaliminen voi olla jopa myöhäistä, tai ainakin paljon entistä vaikeampaa. Vaarana näen nykytilanteessa sen, että kirkkomme entisestään pirstoutuu, ja tilanne ajautuu vaiheeseen, jota ei enää kyetä hallitsemaan. Nyt on aika toimia käsillä olevan aloitteen suuntaisesti. Se todellakin palvelisi harvinaisen laajaa ja erilaista kirkkomme jäsenkuntaa. Tässä prosessissa on rohkeasti kyseenalaistettava parokiaaliseen seurakuntarakenteeseen liittyviä perinteisiä ajatusrakenteita, kuten tutkija Valdemar Kallunki Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian laitokselta teki maaliskuisessa Helsingin Sanomien artikkelissaan, hyvin rohkeasti, nuori tutkija. Minusta myöskään tämä Kotimaan puheenvuoro, jonka rovasti Olli Valtonen on sinne kirjoittanut, ei aiheuttanut minussa näitä kylmäämisen tunteita niin kuin Pauliina Kainulaisessa, vaan pikemminkin kovasti lämmitti, vaikka en nyt välttämättä kaikkeen sellaisenaan ehkä voi yhtyä. Mutta suosittelen lämpimästi, että huolellisesti kaikki luette tämän puheenvuoron. Ja pidän myöskin omalta osaltani tärkeänä, kuten edustaja Vesti äsken totesi, että tässä aloitteessa ei suinkaan esitetä kansankirkkoperinteeseen kuuluvan parokiaalijärjestelmän romuttamista tai siitä luopumista, vaan sen kehittämistä. Sen sisällä ja sen rinnalla voisi ajatella muunkinlaisia rakenteita. Nykyajassa seurakunnan tulisi kyetä tarjoamaan luterilaiseen uskoon sitoutuville jäsenilleen sellaista yhteisöllisyyttä, jota he kaipaavat. Toisin sanoen jollain tavoin tulisi mahdollistaa se, että kirkon jäsen voi itse valita seurakuntansa niin halutessaan. Varmaankin asian yhtenä ratkaisuna voisi olla paikalliset olosuhteet huomioon ottavia erilaisia toimintamalleja ja yhtenä ratkaisuna todellakin tämä edustaja Keskitalon aiemmin esittämä alueseurakuntamalli. Mielestäni tässä ei pidä nyt kärjistää asioita ja asettaa niitä vastakkain, vaan pyrkiä löytämään rakentavia ratkaisuja, jotka ovat sisäkkäisiä. Uskoakseni aloitteen hyväksyminen ja sen toteuttaminen voisi parhaassa tapauksessa ratkaista useita kirkkoamme nyt vaivaavia muitakin kipeitä kysymyksiä. Ennen kaikkea se voisi mielestäni vahvistaa kirkon jäsenyyttä ja hillitä kirkosta eroamista ja kirkkomme pirstoutumista. Tiedän, että vastaavia aloitteita on kirkolliskokouksessa tehty useita aiemmin. Nyt aloitetta ei pitäisi torjua, vaan asia on syytä perusteellisesti ja ennakkoluulottomasti selvittää.


Paluu