Puheenvuoro



Mäkinen Kari, arkkipiispa

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 marraskuuta 2014 klo 16.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Minulla on tosiaan kaksi kysymystä tässä. Toinen niistä on kohdistettu suoraan minulle, joten vastaan siihen ensin. Edustaja Niiranen kysyy: Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Venäjän ortodoksinen kirkko ovat käyneet teologisia oppikeskusteluja vuodesta 1970 alkaen. Näitä keskusteluja on Suomessa aina arvostettu, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että suomalaista delegaatiota on perinteisesti johtanut arkkipiispa.

Nyt nämä viralliset oppikeskustelut ovat ”keskeytyneet”. Kirkon tiedotuskeskuksen 3.9.2014 julkistaman tiedotteen mukaan syynä on se, että ”Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat eivät nähneet edellytyksiä virallisten oppikeskustelujen jatkamiselle.” Tilanne on hämmentävä, sillä Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole tehnyt mitään sellaista päätöstä, jonka vuoksi Venäjän ortodoksisella kirkolla olisi syytä keskeyttää kirkkojen väliset oppikeskustelut. Asia herättää joukon kysymyksiä:

Miksi nämä oppikeskustelut katkesivat?
Kuka Suomessa teki päätöksen oppikeskustelujen katkaisemisesta, ja millä perusteella tämä päätös tehtiin?
Kirkkolain mukaan kirkolliskokous päättää kirkon suhteista muihin kirkkoihin, uskontokuntiin ja kirkkojen välisiin järjestöihin sekä yhteistyöstä niiden kanssa. Onko virallisten oppikeskustelujen katkaiseminen sellainen asia, joka kuuluu kirkolliskokouksen päätösvaltaan?
Onko oppikeskusteluihin tarkoitus palata, ja jos, niin miten?
KT:n tiedotteen (3.9.2014) mukaan arkkipiispa Kari Mäkisen mielestä oppikeskustelujen keskeytymisessä on kyse on vain ”uusien yhteydenpitomuotojen hakemisesta”. Mitä nämä uudet yhteydenpitomuodot ovat, ja milloin tämä hakuprosessi on tehty, jotta käytännön työ voi alkaa?
Voivatko nämä ”uudet yhteydenpitomuodot” korvata viralliset oppikeskustelut?
Onko Suomessa harkittu mahdollisuutta vaihtaa oppikeskusteluihin osallistuvia henkilöitä?

Edustaja Niirasen kysymyksessä on useita osia. Pyrin vastaamaan sillä tavoin, että ne tulevat kaikki huomioiduksi, mutta en käy niitä kysymyksiä erikseen läpi. Pahoittelen, että vastaukseni näin ollen tulee olemaan hieman tavallista pitempi.

Niin kuin edustaja Niiranen toteaa, niin oppikeskusteluilla Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa on pitkä historia. Niitä on käyty vuodesta 1970, alkuun kahden, sittemmin kolmen vuoden välein, ja ne ovat olleet merkittäviä molempien kirkkojen kannalta. Tämä myöskin todettiin molemmin puolin Moskovassa viime syyskuussa, kun tapasimme patriarkka Kirilin kanssa.

Oman kirkkomme ekumeenisten oppikeskustelujen joukossa nämä oppikeskustelut ovat kuuluneet siihen ryhmään, jossa tavoitteena on oppia tuntemaan toista kirkkoa, tunnistamaan yhteisiä ja eriäviä käsityksiä, ja sillä tavoin pyrkiä selvittämään puolin ja toisin, millaisia kirkkoja me olemme, ja millä perusteella asioita arvioimme, ja tällä tavoin rakentaa kirkkojen välistä yhteyttä. Yhteisymmärryksen lisääntymistä on tässä pitkässä traditiossa tapahtunut, samoin oman identiteetin selkiytymistä. Keskustelujen teemat ovat vaihdelleet, ja vaikka jotkut teemat ovat toistuneet, kyse ei ole ollut sellaisesta etenevästä prosessista, joka aina rakentaisi edellisessä keskustelussa saavutetun päälle, tai jatkaisi edellisiä keskusteluja. Näin ollen nämä ovat aina olleet erillisiä keskustelukokonaisuuksia. Näin ollen myös delegaatiot on aina nimetty kutakin kertaa varten erikseen. Näissä keskusteluissa on ollut sekä opillinen että sosioeettinen ulottuvuus, ja ne ovat perustuneet esitelmiin, joita on pidetty molemmin puolin ennalta sovituista aiheista. Esitelmien pohjalta on käyty keskusteluja, ja keskustelujen tuloksia on koottu loppukommunikean liitteenä olleisiin teeseihin.

Näin ollen siis nämä keskustelut eivät ole kuuluneet siihen ryhmään dialogeja, joitten suorana tavoitteena on yhteinen käsitys ehtoollisesta ja virasta, siis näkyvä ykseys. Sellaisissa neuvotteluissa on kyse pitkästä, jatkuvasta prosessista, ja tällaisia me käymme esimerkiksi roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Lisäksi meillä on oppikeskusteluja niiden kirkkojen kanssa, joitten kanssa meillä jo on ehtoollisen ja viran ykseys. Sellaisia ovat esimerkiksi Porvoon yhteisön anglikaanisten kirkkojen kanssa käytävät keskustelut. Oppikeskusteluja on siis erilaisia eri tavoittein, vaikka niitten suuri taustalla oleva yhteinen tavoite on yhteinen.

Kirkkolain mukaan kirkolliskokous päättää kirkon suhteista muihin kirkkoihin, uskontokuntiin ja kirkkojen välisiin järjestöihin, sekä yhteistyöstä niiden kanssa. Kirkkojärjestyksen perusteella kirkolliskokous on asettanut juuri näiden asioiden valmistelua ja hoitoa varten arkkipiispan johdolla puheenjohdolla toimivan kirkon ulkoasiain neuvoston. Oppikeskustelujen käymisestä päättäminen on ulkoasiain neuvoston asia. Kirkon edustamisesta näissä asioissa puolestaan päättää arkkipiispa yhdessä kirkon ulkoasiain neuvoston kanssa. Ulkoasiain neuvosto sitten toimintakertomuksessaan raportoi kirkolliskokoukselle tästä toiminnasta. Mikäli keskustelut johtavat yhteiseen sopimukseen tai viralliseen kirkkoamme sitovaan asiakirjaan, sen hyväksymisestä päättää kirkolliskokous. Näin tapahtui viimeksi esimerkiksi metodistikirkkojen kanssa tehdyn sopimuksen osalta.

Oppikeskustelun Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa eivät ole olleet sellaisia, joilla olisi ollut nyt tämänkaltaista tavoitetta. Oppikeskustelujen normaalin rytmin mukaisesti ne oli sovittu käytäväksi Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa heidän isännöimänään tämän vuoden syyskuussa. Isännät olivat esittäneet aiheeksi kristillisen antropologian. Kirkon ulkoasiain neuvosto nimesi delegaation, ja myös päätettiin siitä, ketkä pitävät meidän puoleltamme esitelmiä. Esitelmiä valmisteltiin, delegaatio kokoontui, pidimme valmisteluseminaareja. Sitten valmistelujen yhteydessä, kun myöskin oltiin yhteydessä Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, kävi ilmi, että Venäjän ortodoksisen kirkon tavoitteet keskusteluille olivat nyt erilaiset kuin aiemmin ja kuin meidän kirkollamme.

Kesällä muutamat meidän kirkkomme delegaatioon ja asiantuntijoihin kuuluvat tapasivat Venäjän ortodoksisen kirkon edustajia, ja siinä yhteydessä kävi ilmi, että heidän tavoitteensa oli nyt saada etukäteen aikaan yhteinen asiakirja, joka olisi allekirjoitettu keskustelujen yhteydessä. Siis keskustelut olisivat muodostaneet kehyksen tälle. Sellaisen laatimista he pitivät oppikeskustelujen ehtona. Valmistelevaan tapaamiseen osallistuneet totesivat, että tavoite oli nyt erilainen, eikä antanut mahdollisuutta valmisteltujen esitelmien pohjalta käytävään aitoon dialogiin. Se olisi toisin sanoen merkinnyt toista tavoitetta, kuin mikä näihin oppikeskusteluihin on kuulunut, ja jonka pohjalta delegaatiomme oli nimetty. Oli kyseenalaista, olisiko delegaatiolla ollut edes mandaattia tämänkaltaisen asiakirjan valmistelemiseen. Mikäli olisimme edenneet tällä tavoin, mahdollinen asiakirja olisi ollut sen luontoinen, että ajattelen, että sitten olisi ollut syytä arvioida tarkasti, tulisiko sellainen saattaa kirkolliskokouksen käsiteltäväksi.

Tällaisessa tilanteessa olimme siis kesällä, keskellä loma-aikaa, ja neuvoteltuani asiasta muun muassa kirkkoneuvos Kääriäisen ja delegaatioon kuuluneen piispa Matti Revon kanssa, päädyin esittämään Venäjän ortodoksisen kirkon delegaation johtajalle, metropoliitta Hilarionille, että koska näyttää siltä, että tavoitteemme näihin keskusteluihin ovat erilaiset, ennen oppikeskusteluja olisi tarpeen käydä perusteellinen keskustelu ja selvittää se, mihin niillä yhteisesti pyrimme. Koska aika oli niukka, ehdotin oppikeskustelujen siirtämistä myöhemmäksi, ja niille sovittuna ajankohtana tapaamista, jotta voisimme selkiyttää oppikeskustelujen tavoitteita ja sopia niiden jatkamisesta. Tämä sopi Venäjän ortodoksiselle kirkolle metropoliitta Hilarionin vastauksessa.

Tämän tilanteen esittelimme kirkkoneuvos Kääriäisen kanssa kirkon ulkoasiain neuvostolle, ja valitulle delegaatiolle ennen kuin lähdimme Moskovaan. Tapaaminen metropoliitta Hilarionin ja patriarkka Kirillin kanssa oli kaikin tavoin asiallinen. Esitin oman kirkkomme puolesta kaksi vaihtoehtoa keskustelujen jatkamiselle. Joko niin, että pysyttäydymme sovitussa aiheessa, mutta valmistelemme keskusteluja huolellisesti, ja tämän oppikeskustelutradition mukaisesti pyrkimättä yhteiseen viralliseen julkilausumaan, vaan tunnistamaan ja ymmärtämään kirkkojemme yhteiset ja eriävät näkemykset. Sille vaihtoehtona esitin, että oppikeskusteluja jatkettaisiin toisesta aiheesta, mutta samoin tavoittein kuin aikaisemmat keskustelut.

Patriarkka Kiril kuitenkin ilmoitti, että Venäjän ortodoksinen kirkko ei nähnyt näin mahdolliseksi virallisten oppikeskustelujen jatkamista. Hän katsoi, että erityisesti kirkkomme päätös vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta asettaa kirkkomme sellaiseen asemaan, että he eivät voi käydä virallisia oppikeskusteluja meidän kanssamme. Siitä syystä, että meidän kirkkomme päätös ei määrittele rukouksen sisältöä selkeästi homoseksuaalisuuden synniksi torjuvaksi. He siis eivät katsoneet voivansa edetä tämän johdosta virallisten oppikeskustelujen reittiä. Patriarkka Kiril totesi, että tässä vaiheessa jatkamiselle ei ole edellytyksiä. Yhteisesti totesimme, että pidämme tätä valitettavana, ja että tämä ei silti merkitse kirkkojemme välisten suhteiden katkeamista, vaan niiden jatkumista muilla tavoin. Totesimme, että tällaista on muun muassa lähialueyhteistyö, johon sisältyy stipendivaihtoa ja vierailuja puolin ja toisin, osallistuminen monenvälisiin yhteistyörakenteisiin kuten Barentsin alueen kirkkojen neuvostoon ja Itämeren alueen Theobalt-verkostoon. Sovimme uutena mahdollisuutena oppikysymyksiä koskevien asiantuntijatason seminaarien järjestämisestä. Niissä voitaisiin syventää toinen toisensa tuntemusta, ilman että kyse on virallisista oppikeskusteluista.

Tästä matkan jälkeen raportoimme Kirkon ulkoasiain neuvostolle, ja Kirkon ulkoasiain neuvosto ei nähnyt esteitä sille, että jatkettaisiin ja yritettäisiin etsiä tämänkaltaista uutta tietä. Näin ollen tulen olemaan yhteydessä lähiaikoina metropoliitta Hilarioniin ja ehdottamaan tällaista seminaaria aiheesta, jonka olisi pitänyt olla oppikeskustelujen aihe, eli kristillisestä antropologiasta. Tulen esittämään kutsun, että sellainen, mikäli se heille sopii, voitaisiin pitää Suomessa.

Oli siis kysymys siitä, että oppikeskusteluja tällä kertaa ei pidetty, eikä niiden jatkosta sellaisenaan sovittu. Ei siis siitä, ja tämän haluan sanoa, koska siitä on ollut varmasti virheellisiä mielikuvia, että olisi istuttu oppikeskusteluissa ja ne olisivat siinä kesken kaiken katkenneet. Se, että tilanne on nyt tämä, on ilman muuta ekumeenisten suhteiden kannalta taka-askel. Me olemme tässä suhteessa samassa tilanteessa suhteessa Venäjän ortodoksiseen kirkkoon kuin esimerkiksi Saksan evankeliset kirkot ja Englannin anglikaaninen kirkko. Se, että nyt on tällainen tilanne, ei vähennä tähän asti käytyjen oppikeskustelujen merkitystä. Koska suhteet eivät ole katkenneet, ja molemmin puolin on halu etsiä toisenlaisia etenemistapoja, ajattelen, että on toki mahdollista, että myöhemmässä vaiheessa myös tällä tasolla, siis virallisten oppikeskustelujen tasolla, keskusteluihin palataan. Näin toivon vastanneeni Niirasen kysymyksiin.


Paluu