Puheenvuoro



Kaisanlahti Janne, edustaja

Otsikko:
Kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalitavan muutos (Edustaja-aloite 3/2013)

Täysistunto:
Maanantaina 13 päivänä toukokuuta 2013 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. En ole allekirjoittanut tätä aloitetta mutta satuin nyt nähtävästi ensimmäisenä painamaan nappia, niin tulinpas sitten tähän ensiksi puhumaan. Luin mielenkiinnolla tämän edustaja-aloitteen, on hyvä, että tästä asiasta keskustellaan. Olen itsekin joskus heittänyt ilmaan kysymyksen, olisiko huono asia, jos kirkolliskokous valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Rohkenen tuoda tässä julki muutamia pohdintojani asian tiimoilta. Selvähän on, että suora vaali on aina demokraattisin vaihtoehto, ja olisi yksi punkti lisää siinä kirkon jäsenyyden mukanaan tuomien etujen mainostaulussa: saat äänestää kirkolliskokouksen edustajien vaalissa. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Vaalitavan muuttaminen merkitsisi olennaista muutosta itse vaalien luonteeseen. Jotta ihmiset kiinnostuvat vaaleista, listojen kerääjät alkaisivat hyvin todennäköisesti kerätä ehdokkaaksi esimerkiksi julkisuudesta tuttuja henkilöitä, sanotaan, kuuluisia poliitikkoja tai viihdemaailman nimiä. Toki he voivat olla aivan yhtä hyviä tai jopa parempiakin edustajia kuin me täällä olemme, mutta voisi se johtaa myös siihen kuin esimerkiksi joissakin osuuskauppavaaleissa, joissa mahdollisimman suureen äänisaaliiseen pyrkivät listat ottavat listoilleen niin sanottuja isoja nimiä, jotka eivät sitten ehdi osallistua edes kyseisen osuuskunnan edustajiston kokoukseen. On totta, että kirkolliskokouksen vaalista ei ole aina tarpeeksi valitsijoilla tietoa, ei ainakaan minulla ollut viisi vuotta sitten nuorena kirkkovaltuutettuna, jolloin koin, että kotiseurakunnassani haluttiin olla mahdollisimman hiljaa että ainakaan minä en sitten erehdy tunkemaan itseäni sinne listalle, mutta ähäskutti sain muualta kuulla ja ilmoittauduin. En tullut silloin valituksi, tällä kertaa tulin. Suora vaali toki lisäisi julkista mielenkiintoa ja vaalit olisivat laajemminkin mediassa esillä. Tosin, mikä median asenne on kirkkoon tänä päivänä, tuossa taisi ainakin edustaja Kujalan puheessa jo tulla siihen vähän viittausta, ja sen kyllä allekirjoitan. Ja tällainen vaali, mitä se merkitsisi? Ainakin vaalimainonnan lisääntymistä, ja johtaisi siinä jopa kilpavarusteluun, kun äänioikeutettujen määrä nousisi sadoista satoihin tuhansiin hiippakunnittain. Minkälainen säännöstö luotaisiin kirkolliskokousvaalin vaalirahoituksen osalta? Mediassa usein käytävästä sangen kiihkeästäkin keskustelusta voi päätellä, että monilla kirkon ulkopuolisilla tahoilla olisi varmasti intressiä vaikuttaa vaaleihin. Koska saisimme ensimmäisen kirkon vaalirahaskandaalin?

Edustaja-aloitteessa esitystä on perusteltu muun muassa presidentinvaaleissa tehdyllä vaalitavan muutoksella, eli sillä että valitsijamiesvaalista luovuttiin vuonna '87. Aloitteen perusteluissa kirjoitetaan: "Presidentinvaalin vaalitavan muutos edisti merkittävästi osallistumisaktiivisuutta." Tähän näkemykseen ainakin minun on vähän hankala yhtyä tilastojen pohjalta. Vuoden '82 presidentin valitsijamiesvaaleissa äänestysprosentti oli 86,8 %, ja vuonna '88 se oli 82,3 %. Ensimmäisissä suorissa vaaleissa '94 äänestysaktiivisuus oli lähestulkoon sama kuin noissa edellisissä valitsijamiesjärjestelmän pohjalta käydyissä presidentinvaaleissa. Sen jälkeen näissä suorissa kansanvaaleissa äänestysvilkkaus on vaali vaalien jälkeen pudonnut. Viime vuoden presidentinvaaleissa nähtiin vieläpä sellainen erikoisuus, että kun aiemmin äänestysprosentti on noussut toisella äänestyskierroksella, nyt se putosi, peräti alle 70 %:iin. Vuoden '78 vaaleissa äänestysvilkkaus oli toki vain 69,9 %, mutta siihen syynä oli se, että kuusi suurinta puoluetta oli asettanut ehdokkaakseen saman henkilön, kunnioitetun presidentti Urho Kekkosen, ja vaalin tulos oli käytännössä jo selvä ennen vaalien suorittamista. Sotia edeltävien vaalien presidentinvaalien prosentit eivät nekään ole vertailukelpoisia, sillä vaalit käytiin tammikuun pakkasilla ja maatalousvaltaisessa huonojen kulkuyhteyksien maassa. Suuren osan kansaa oli siis hyvin vaikea päästä fyysisesti äänestyspaikoille. Muutoinkin presidentinvaali soveltuu hieman vaikeasti kirkolliskokouksen vaalin vertailukohteeksi.

Henkilövaalina presidentinvaali rinnastuisi kirkon sisällä paremmin esimerkiksi kirkkoherranvaaliin seurakunnittain. Tällä viikollahan, muistaakseni huomenna, eduskunta käsittelee kirkkolain muutosta, että kirkolliskokouksen aiemman päätöksen mukaisesti kirkkovaltuusto voisi pyytää kirkkoherran vaalin suorittamista välillisenä. Ymmärtääkseni tätä perusteltiin juuri äänestysvilkkauden mataluudella, mutta ainakin tuolla pohjoisessa seurakuntalaiset haluavat pitää kiinni oikeudestaan valita itse oma kirkkoherransa. Kirkkoherran vaalin viemistä pois seurakuntalaisilta pidän kirkkohallinnon demokratiakatteen kannalta paljon ongelmallisempana kuin sitä, että kirkolliskokous valitaan niin sanotulla välillisellä vaalilla. Samoin sitä, että seurakuntayhtymän valtuuston valinta ollaan viemässä pois seurakuntalaisilta, tai sitä että arkkipiispan vaalissa valitsijat eivät edusta tasapuolisesti koko kirkkoa. Nykyisessä välillisessä vaalissa äänestysvilkkaus on maallikkovaalien osalta ollut eri hiippakunnissa ymmärtääkseni vähintään 80 - 90 % tietämillä. Jos tästä vaalista tulisi suora kansanvaali, prosentti tulisi putoamaan hyvin todennäköisesti samoihin lukemiin kuin mitä se on seurakuntavaaleissa nyt. Sekin meidän kannattaa tiedostaa. Tosin katsoin esimerkiksi tuolta kirkon internet-sivuilta, että Helsingin hiippakunnassa pappisedustajien äänestysprosentti olisi ollut viimeksi 66,9. Siis kolmasosa papeista olisi jättänyt äänestämättä näin tärkeässä asiassa. En tiedä, voiko tämä olla edes totta, vai oliko siellä luku kirjoitettu väärin. Lopuksi on muistettava kirkolliskokouksen tehtävät kirkon uskoon ja oppiin liittyvissä kysymyksissä. Niitä ei päätetä kansanäänestyksellä vaan toivoakseni Raamattua lukien ja rukouksessa kolmiyhteisen Jumalan johdatusta pyytäen. Ja kuten tiedämme, kirkolliskokous käsittelee myös kirkon rakenteisiin ja hallintoon liittyviä suuria kysymyksiä. Tällaisiin tehtäviin henkilöitä valittaessa voi pitää perusteltuna, että valinnan suorittavat papit ja kirkkovaltuutetut, joilla pitäisi olla melko syvällinen kokemus ja ymmärrys kirkon työstä ja seurakuntien toiminnasta.


Paluu