Puheenvuoro



Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2011 klo 15.30

Teksti:
Kiitos, edustaja Uusitalo on kysynyt: "Kuinka toiminnallisella osastolla organisaatiomyllerryksessä vähenevien "henkilöresurssien" alla pystytään ennakoimaan (olemaan proaktiivinen) ja vaikuttamaan yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutoksiin erityisesti sairaalasielunhoidossa, eettisissä kysymyksissä." Kirkkohallituksen toiminnallisessa osastossa on tosiaan uudistustyö menossa. Sen yhteydessä myös sairaalasielunhoidon osalta tapahtuu muutoksia. Haluan kuitenkin heti aluksi todeta, että resursseja ei ole vähennetty, enkä oikein tunnista tuon termin "myllerrys" kuvaavan sitä työtä, jota olemme tekemässä. Mitä resursseihin tulee, niin pikemminkin niitä on hieman terästetty ja päivitetty. Sairaalasielunhoito on jatkossa osa sielunhoidon kokonaisuutta ja näin uuden laajemman kirkon diakonia ja sielunhoito-yksikön sielunhoitoon liittyvät resurssit tulevat antamaan myös ennakoivalle työlle synergiaetuja. Sairaalasielunhoito liittyy siinä mm. vankilasielunhoitoon, seurakuntadiakonin sielunhoito-osaamiseen ja muuhun työhön, jota ihmisten auttamiseksi tällä saralla tehdään. Uudessa kirkon diakonia ja sielunhoito-yksikössä on varattu aikaa ja resursseja juuri sille, mihin kysyjä viittaa, eli ennakoivalle otteelle ja etiikan kysymyksille. Koko sairaalasielunhoidon valtakunnallista kenttää on varustettu kohtaamaan toimintaympäristön muutokset, jotka niin kuin tiedetään ovat terveydenhuollon kentässä olleet varsin mittavia. Eräs osoitus siitä on se, että kirkkohallitus on täysistunnossaan elokuussa tänä vuonna hyväksynyt uudet sairaalasielunhoidon periaatteet, jotka on päivitetty vastaamaan, ei vain tämän päivän tilannetta, vaan myös tulevia muutoksia. Samalla on huomattu tarve uudistaa sairaalasielunhoidon erikoistumiskoulutusta. Sitä on vahvistettu, erityisesti psykoterapiaan valmistavilla 30 opintopisteen laajuisella kokonaisuudella. Piispainkokous on tästä asiasta tehnyt tänä syksynä päätöksen ja uusi koulutus alkaa ensi vuoden syyskuussa. Tuo koulutus tulee olemaan noin kolmen vuoden kestoinen. Tästä koulutusuudistuksesta on nyt saatu jo terveydenhuollon puolelta myönteisiä kommentteja. Lisäksi aivan yksittäisiin asioihin liittyen haluan mainita, että sairaalasielunhoidon yksikössä oleva kouluttajan virka on täytetty niin, että 1.1.2012 alkaen sitä tulee hoitamaan kahden vuoden määräajaksi psykoterapeutti, sairaalapastori Sirkku Tukiainen Lahdesta. Lisäksi nyt kirkolliskokouksen käsittelyssä olevassa toiminta- ja taloussuunnitelmassa tuleville vuosille on varattu 30.000 euroa sairaalasielunhoidon erikoistumiskoulutuksen laajentamiseksi Terapeia-säätiön kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Yhteistyö on muutenkin sairaalasielunhoidossa, niin kuin monella muullakin työalalla keskeinen tärkeä metodi. Kysyjän mainitsemista eettisistä kysymyksistä juuri nyt ovat olleet ajankohtaisia esimerkiksi eutanasia, (kuoleman auttaminen, palliatiivinen hoito) ja tämän tapaiset kysymykset. Bioetiikan kysymyksistä viime aikoina on pohdittu myöhäistetyn abortin, kantasolututkimuksen ja geenimanipulaation kysymyksiä. Nämä ovat tulleet vahvasti esille niissä yhteydenotoissa, joita kirkon suuntaan on esitetty. Bioetiikkaan liittyy läheisesti myös lääketieteen etiikka, jossa kirkon kantoja myös kysellään. Soveltavan etiikan kysymykset ovat merkittävästi työn kokonaisuuksissa ja myös koulutuksessa esillä. Uskallan siis todeta, että sairaalasielunhoidossa tapahtuu muutoksia, mutta resursseja ei ole vähennetty ja työ jatkuu.


Paluu