Puheenvuoro



Harvala Jukka, edustaja

Otsikko:
Kirkon virkaan valmistuvilta edellytettävä missiologian tuntemus (Edustaja-aloite 2/2016)

Täysistunto:
Torstaina 12 päivänä toukokuuta 2016 klo 9:00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät edustajatoverit. Mehän emme olisi tässä salissa ilman sitä, että lähetys on jollakin tavalla tapahtunut, toteutunut kirkossa hyvin raadollisten ihmisten kautta. Oli mielenkiintoista 1980-luvulla, jolloin itse sain erityisen sysäyksen siihen, että myös sitten lähdin lähetettynä liikkeelle, se oli kirkossa käyty keskustelu siitä, miten tärkeää on, että seurakunnat ovat ulospäin suuntautuvia eivätkä samanmielisten keskustelupiirejä, kokoontumistahoja. Silloin puhuttiin tällaisesta outreach-ajattelusta. Näkisin, että tämä aloite mahdollistaa, niin kuin monet muut aloitteet varmaan aikaisemmilla kausilla, tällaisen, että me sanoitamme uudelleen tätä lähetys-missioasiaa. Mutta tähän liittäisin vielä, että miten me saamme seurakuntien luottamushenkilöt tajuamaan tämän asian läpäisevyys, lähetyksen läpäisevyys, mission läpäisevyys kaikissa asioissa. Se on minusta vielä suurempi haaste. Mutta se kuuluu tähän pakettiin, siksi aloite on eteenpäin vietävissä. Lähetyssihteerit, jotka eivät ole kuukausipalkkaisia, eivät ole rakenteessa mukana, niin se viestii kirkon tavasta lähestyä tätä asiaa. Silloin, jos lähetyssihteerit olisivat rakenteissa mukana, se asia olisi painoarvoltaan erilainen. Mutta se tavallaan liittyy myös tähän kokonaiskoulutusideaan, miten varustetaan kirkon virkaan valmistuvia. Haaste on se, että miten saadaan tämä asia ihon alle, ettei se olisi kirjaviisautta.


Paluu