Puheenvuoro



Junttila Risto, kansliapäällikkö

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2004-2007
Monikasvoinen kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2004-2007 (Kirkkohallituksen esitys 6/2008)

Täysistunto:
Tiistaina 4 päivänä marraskuuta 2008 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, kunnioitetut edustajat. Monikasvoinen kirkko, kirkon nelivuotiskertomuksen otsake jo ilmaisee laajasti, mitä tämä kirja sisältää. On ollut tavattoman mielenkiintoista kaiken sen tutkimustoiminnan ja kaiken sen prosessin keskellä ja jälkeen havaita, kuinka monikasvoinen meidän kirkkomme on. Kirkon nelivuotiskertomus on tehty kirkolliskokouksen toimeksiannosta, valmistelua on toteutettu kirkkohallituksen eri osastojen ja yksiköiden yhteistyönä. Valmistelun koordinoinnista ja kertomuksen kirjoittamisesta on huolehtinut Kirkon tutkimuskeskus. Kirkkohallituksen monet yksiköt ovat laatineet kuvausta ja arviointeja omasta työalastaan sekä antaneet kirjoittajien käytettäväksi omaan työalaansa liittyviä katsauksia. Niin kuin teille lähetetyssä esittelypaperissa näkyy, on käytetty myös lukuisia haastattelumenetelmiä, joissa sekä seurakuntia että seurakuntien jäseniä on haastateltu. Tästä aineistosta on syntynyt Monikasvoinen kirkko ammattilaisten hyvin tekemänä. Siksi haluankin nyt jo tässä vaiheessa kiittää Kirkon tutkimuskeskuksen henkilökuntaa ja sen johtajaa siitä, että tämä suuri työ on saatu tehdyksi näin tasokkaasti ja laadukkaasti.

Kertomuksen tarkoituksena on tarjota kirkon tilanteen ja kehityssuunnan kuvaus ja analyysi, jonka pohjalta on mahdollista tehdä päätöksiä kirkon tulevaisuuden suunnitelmiksi. Kuvauksessa keskitytään toiminnan määrään ja laajuuteen ja niissä tapahtuneisiin muutoksiin. Kirja tukee myös seurakuntien suunnittelu- ja kehittämistoimintaa ja on monessa muussakin yhteydessä erittäin käyttökelpoinen. Vastaavia kertomuksia on tehty Kirkon tutkimuskeskuksessa vuodesta 1967 alkaen. Kirkon toiminnan kehittämistä ovat tukeneet useat strategiat, ja juuri 2000-luvulle on tyypillistä näitten strategioitten tekeminen ja niitten mukaan toimiminen. On tietenkin oma kysymyksensä, kun strategiaa mietitään ja tehdään, miten se todellisuudessa sitten toimii. Luulen, että 2010-luvulla joudutaan tätäkin osiota tarkastelemaan aika kriittisesti. Näissä strategioissa keskeinen dokumentti on ollut marraskuussa 2002 hyväksytty Läsnäolon kirkko -strategia. Läsnäolon kirkko -strategian tekeminen oli oma prosessinsa, ja kun se saatiin valmiiksi, sinne jo kansilehteen kirjoitettiin: tämä strategia koskee kirkkohallituksen ja kirkon hallinnon talouden ja toiminnan suunnittelua ja jos seurakunnilla on tähän tarvetta, tämä on kaikkien käyttöön. Silloin 2002 oli osittain vähän samankaltainen tilanne kuin tänäkin päivänä. Oli jo valmiiksi kirjoitettava, ettei kirkkohallitus ylhäältä päin mitään ohjaa tai sano. Sen takia oli sanottava, että jos seurakunnat näkevät parhaaksi, niin tätä strategiaa voivat kaikki noudattaa. Niin tapahtuikin. Tiedän lukemattomia seurakuntia plus suuria seurakuntayhtymiä, joissa Läsnäolon kirkon ajattelumaailma ja sen päähahmotukset oli otettu omien strategioitten pohjaksi.

Yksi tämän nelivuotiskertomuksen tavoitteista on arvioida sitä, miten asetettuihin tavoitteisiin on päästy, missä ovat kirkon vahvuudet ja missä puolestaan erityiset kehittämisalueet. Tämä arviointi tapahtuu koko kirkon ja hiippakuntien tasolla, yksittäisten seurakuntien tilanteet tässä arvioinnissa voivat poiketa toisistaan hyvinkin suuresti. Tästä kertomuksesta me havaitsemme, että lukuisia muutoksia on tapahtunut niin kirkon toimintaympäristössä kuin kirkossakin. Yleiset yhteiskunnassa vallitsevat asenteet, arvot ja elämäntavat ovat muuttuneet voimakkaasti 2000-luvulla. Kuntarakenteen muutokset muuttivat seurakuntien rakenteita ja muuttavat niitä edelleenkin. Muuttoliike oli vilkkaampaa kuin koskaan aikaisemmin. On aika hämmästyttävää tietää, että uuteen seurakuntaan muutti tänä aikana 1,35 miljoonaa ihmistä. Toisen maailmansodan aikanakaan muuttoaalto ei ollut näin suuri kuin tänä aikana on ollut. Suomeen tuli huomattava määrä maahanmuuttajia ja uskonnollinen kirjo kasvoi. Kirkon jäsenmäärä kääntyi laskuun kirkosta eroamisen lisääntymisen vuoksi. Tänä päivänä on varmaan perusteltua keskittyä johtopäätöksiin ja tulevaisuuden haasteisiin, mikäli mahdollista. Tapahtuneet muutokset haastavat kirkon pohtimaan omaa kykyään vastata kaikkeen siihen muutokseen ja murrokseen, jonka keskellä me elämme. Ne edellyttävät meiltä muutosvalmiutta ja joustavuutta uudenlaisten toimintamuotojen kehittämisessä. Olemme aktiivisesti viimeisten kahdeksan vuoden ajan pyrkineet selvittämään koko kirkon tarpeita yhteisen hallinnon, talouden ja toiminnan kehittämiseksi ja uudistamiseksi siten, että kirkko voisi toimia tulevaisuudessakin oman tehtävänsä mukaisesti niin tässä yhteiskunnassa kuin maailmanlaajuisestikin. Siksi on aivan aiheellista käydä keskustelua niistä keskeisistä tehtävistä ja kehityshankkeista, jotka ovat täällä nyt käsittelyssä koko kirkon näkökulmasta, Meidän kirkko 2015, strategian jalkauttaminen, seurakuntien rakennemuutoksien tukeminen, hengellinen elämä verkossa, kirkon jäsentietojärjestelmä ja henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus. Näitten kaikkien hankkeitten yhtenä ytimenä on, että vuonna 2010 ja senkin jälkeen seurakunnat todella voisivat tehdä perustehtäväänsä niissä muuttuneissa olosuhteissa, joita kohti me olemme voimakkaasti menossa. Seurakunnat itse ovat myös suurten haasteiden edessä kirkon jäsenyyden tukemisessa erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Tämä on meille kaikille varmaankin aivan selvä asia. On merkittävää huomata, että kirkollisissa toimituksissa kirkko kohtaa jäsenensä heille itselleen tärkeissä elämän taitekohdissa. Oman papin urani aikana olen lukemattomia kertoja kohdannut aika etääntyneitäkin seurakuntani jäseniä, jotka juuri näissä elämän taitekohdissa ovat olleet kiitollisia siitä, että pappi on paikalla, että seurakunta antaa heille sitä tukea, jota he ovat kaivanneet. Kirkolta odotetaan apua kriiseissä ja elämän vaikeuksissa. On kysyttävä, onko meillä valmiuksia. On huomattava myös, että rakennemuutokset jostakin näkökulmasta katsottuna ovat vasta alussa, rakennemuutokset tulevat koskettamaan seurakuntia 2011-2015 osiolla yhtä voimakkaasti ellei voimakkaammin kuin nyt. Siihen on siis varauduttava. Rakenneuudistuksissa ei saisi olla kyseessä vain hallinnollisista muutoksista, vaan edellytysten turvaamisesta yksittäisten seurakuntalaisten hengelliselle elämälle. Painopiste on siis seurakuntalaisten hengellinen elämä, sen tukeminen, sen vahvistaminen. Seurakunnassa tarvitaan uusia, dynaamisia toimintarakenteita ja yhteistyömuotoja, jotka tukevat hengellistä elämää ja toivottavat seurakuntalaiset luontevissa elämän yhteyksissä tervetulleiksi. Rakennemuutoksen tärkein kysymys on: millaisella hallinto- ja toimintarakenteella voidaan parhaiten tukea seurakuntalaisten uskoa ja elämää kristittyinä. Kaikista näistä näkökulmista seuraa, että meidän on mietittävä, meidän on suunniteltava, mutta meidän on myös tehtävä päätöksiä, jotka rakentavat.


Paluu