Puheenvuoro
Repo Matti
,
piispa
Otsikko:
Kirkon keskushallintoa koskevan sääntelyn muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 4/2013)
Täysistunto:
Maanantaina 4 päivänä marraskuuta 2013 klo 13.00
Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Olen tässä asiassa sen aikaisemmissa vaiheissa jo monen vuoden matkalta käyttänyt useita puheenvuoroja ja tavallisimmin samoista asioista. Ja nyt tässä viimeisessä vaiheessa olen osallistunut lausunnon antamiseen piispainkokouksessa, ulkoasiain neuvostossa, Tampereen tuomiokapitulissa, Suomen lähetysseurassa ja ajattelin vielä kerran kerrata, mitä sanottavaa minulla tässä on. Minun huomioni koskevat teologisia ja ekumeenisia suhteita. Siihen olen kiinnittänyt huomiota aiemmissa puheenvuoroissani, koska se on yksi kirkon ulkoasiain neuvoston alaisia asioita. En puutu niihin muihin tärkeisiin alueisiin, joita täällä on tänään mainittu.
Näen periaatteessa parannuksen tässä nykyisessä Kirkkohallituksen esityksessä edelliseen nähden, kun piispainkokouksen vastuuta on korostettu teologisissa ja ekumeenisissa kysymyksissä. Samoin kuin lähetyksen ja uskontodialogin asioissa. Kuitenkaan en aivan näe, millä tavoin tämä uusi esitys keventää hallintoa ja poistaa yhden tason asioiden käsittelyssä, kuten esittelyssä kuultiin ja kuten tässä esityksessä mainitaan. Se pitänee paikkansa, jos tätä vertaa siihen edelliseen ehdotukseen, jossa ajatuksena oli, että ulkoasiain osasto olisi Kirkkohallituksen alainen ja Kirkkohallitus voisi nimittää neuvottelevaksi elimeksi ulkoasiain neuvoston, joka kenties sitten vielä suuressa viisaudessaan nimittäisi toimikuntia. Siinä syntyy jo monta porrasta. Jos siihen malliin vertaa, niin tämä poistaa yhden. Mutta se poistaa sen nyt vain virtuaalisesti eikä nykyisestä asiaintilasta. On totta, että siis sillä tavalla, että näitä ekumeenisia asioita käsittelisi piispainkokous, mutta en ymmärrä, miten ulkoasiain neuvoston poistaminen poistaa yhden tason, kun asiat siirtyvät piispainkokoukseen. On totta, että nykyisellään kirkon ulkoasiain neuvosto ei voi tehdä aloitteita kirkolliskokoukselle. Sellaisia asioita varten sen on pitänyt ensin lähettää asia joko piispainkokoukseen tai kirkkohallitukseen, joka sitten tekee asiasta esityksen kirkolliskokoukselle. Mutta tällaisia asioita on kuitenkin kirkon ulkoasiain neuvoston käsittelyssä kovin harvoin. Ne ovat käytännössä niitä sopimuksia, joita meidän kirkkomme tekee toisten kirkkojen kanssa ja jotka kirkon lainsäädäntö määrää kirkolliskokouksen tehtäväksi. Viimeksi joitain vuosia sitten tällainen asia oli ekumeeninen sopimus metodistikirkkojen kanssa sekä hieman vähemmän aikaa sitten yhteistyösopimus eteläisen Afrikan evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Tällaisia asioita, joita kirkon ulkoasiain neuvosto ei ole voinut itse päättää, tulee vastaan hyvin harvoin. Ehkä sellaisissa asioissa hallinto siis kevenisi mutta parhaimmillaankin vain parin vuoden välein.
Enin osa kirkon ulkoasiain neuvoston hoitamista tehtävistä on sen omissa käsissä eikä niiden siirtäminen piispainkokoukselle tai Kirkkohallitukselle nähdäkseni lyhennä yhtään asioiden käsittelyn ketjua. Sen sijaan se asettaa paineita vaikkapa piispainkokoukselle laajentaa omaa toimintaansa esimerkiksi lausuntojen antamiseen ekumeenisille yhteistyöjärjestöille, kuten Luterilaiselle maailmanliitolle tai Kirkkojen maailmanneuvostolle. Lausuntoja, jotka koskevat joitain noiden järjestöjen asiakirjoja, valmistelee ulkoasiain neuvoston asettama teologisten asiain toimikunta. Kirkon kannan ilmaisuina, niitä antaa nyt kirkon ulkoasiain neuvosto. Tämä siirtyisi siis ilmeisesti piispainkokouksen tehtäväksi. Mutta niiden sälyttäminen piispainkokoukselle ei minun nähdäkseni lisää joustavuutta, tuskin myöskään vähentää työmäärää ja kustannuksia. Kaaviokuvissa asia varmaankin näyttää selkeämmältä, koska on yksi laatikko vähemmän. Mutta tarkoituksenmukaisuus ei ole ihan yhtä selvästi havaittavissa.
Paluu