Puheenvuoro



Kemppainen Jari, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, piispat ja hyvät edustajakollegat. Ihan ilahduttava esitys, ihan kuin joku olisi käynyt minun tietokoneen kovalevyllä Tampereen IT-keskuksen palvelulla. Viime vuosina seurakuntia on lakkautettu pääsääntöisesti kuntarakenteen muutoksien tähden, ei niinkään seurakuntien tarpeesta. Toki liitoksia on tehty talouden takiakin ja kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan seurakuntia pitäisi tulevaisuudessa lakkauttaa, että siellä ei ole enää jäseniäkään ja toimintakin on täysin hiipunut. Itse olen saanut olla viimeiset kymmenen vuotta mukana konsultaatioprosesseissa, joissa olen joutunut tai saanut olla muutosten rakenteiden jälkisiivouksessa. Pahaa jälkeä on monesti tehty. Ja olen yhdenkin seurakunnan myös lahdannut eli ajanut alas. Harmi ettei tällaisia eväitä ole ollut kymmenen vuoden aikana. Mantran lailla on hoettu, että seurakuntayhtymä on raskas. Ihmettelen, että miksei sille ole tehty mitään. Nyt on mahdollisuus tehdä yhtymä, joka ei ole raskas, yhtymä, joka on seurakunnan palvelija. Yhtymä, joka tuottaa palveluja seurakunnalle.

Hyvää esityksessä on myös yhteisöllisyyden korostus. Seurakuntahan on yhteisö. Sanoman lisäksi se on seurakunnan elämisen elinehto. Se on aivan oikeata konkretiaa. Seurakunnassa seurakuntalaiset tuntevat toisensa, työntekijänsä, ja pappi tuntee seurakuntalaisensa. Ihan tähän tässä ei vielä päästä mutta tavoite on hyvä. Hienoa on myös, että tämä vihdoin viimein antaa pienille seurakunnille olemassaolon oikeutukset, että vain suuri ei ole kaunista, hyvää ja toimivaa, vaan pienessä seurakunnassa voidaan myös elää ja toimia. Kirkon tilastollinen vuosikirja peilaa hyvin numerojen varassa seurakuntien maisemaa. Yhteisöllistä toiminnan tavoittavuutta seurakunnan ja alueen koko sekä paljastaa numeroiden välissä toimintatapoja. Jostain syystä joissakin pienissä seurakunnissa tavoitettavuus on jo lukumääräisesti suurempaa ja kattavampaa kuin suurissa liitosseurakunnissa ja suurissa seurakunnissa. Mistä se johtuu, kannattaisi tutkia. Suuret yksiköt ja liitokset eivät näytä lisäävän seurakuntalaisten osallistumista. Kappelimallikin ja aluemallikin ovat hiukan ongelmallisia. Itsellä on kappeliseurakunta ollut kohta seitsemän vuoden ajan mukana omassa seurakunnassa. Mutta olen oikein ihmetellyt, että mikä se oikein on. Se ei ole perinteinen seurakunta, koska siinähän ei ole jäseniä, koska ketään ei kasteta sen jäseneksi, eikä siihen voi kukaan liittyä, eikä siitä voi kukaan erotakaan. Joku sanoi minulle, että se on toiminnallinen yksikkö. Kun luen tuota kirkon tilastollista vuosikirjaa, en näe siellä mitään toiminnan tilastoja kappeliseurakunnista, ei siellä mitään toimintaa ole. Vaikka kyllä tiedän, että siellä on toimintaa. Itseä kiinnostaisi se, että mitä on tapahtunut, kun toimiva, itsenäinen, seurakunta on muutettu kappeliksi. Mikä esimerkiksi jumalanpalveluksessa käymisen tilanne on ollut, miten se on muuttunut. Siitä ei ole minkäänlaista tietoa. Jostain syystä kaikki toiminta tilastoidaan hallintoyksikköön. On hienoa, että seurakunta on tässä toiminnallinen yksikkö ja hallinto talousyksikkö on aivan joku muu, esimerkiksi rovastikunta tai seurakuntayhtymä. Tai jos joku keksii paremman nimen niin ilahtuisin myös siitä. Tulevaisuuden kirkko toimii entistä enemmin seurakuntalaisten varassa. Työntekijöitä saattaa olla jopa puolet vähemmin kuin nykyään. Ja silloin pienessä yksikössä työntekijöiden rooli valmentaja ja rekrytoijana, yhdessä tekijöinä, voidaan toteuttaa. Sitten on pyydetty ottamaan vielä yksi näkökulma huomioon. Haastaisin myös parokiaalisuuden, parokiaalisuusmallin, henkilöseurakuntamallin. Nimittäin omassa seurakunnassani on toistakymmentä tuhatta kesäasukasta. Ja vapaa-ajan asukkaat, jotka asuvat paikkakunnallani, niin tämä meidän seurakunta on heidän kotiseurakuntansa, ei seurakunta, jossa ovat suuressa kaupungissa kirjoilla. Monet heistä ovat todellisia yhteisömme jäseniä jumalanpalveluksissa, kyläkirkoissa ja toimituksissa. Ja useamman kerran olen kirkkoherranvirastossa ja kylillä kuullut pyynnön: "Voisivatko he liittyä tähän seurakuntaan täällä maalla". Ja monet päätyvät myös paluumuuttajina syntymäkotiseurakuntansa multiin, kun seurakuntayhteyttä ei ole kaupungissa löytynyt. Tämä oli pyyntö kesäasukkailta, välittää tänne tieto. Luulen, että aika tähän ei ole vielä, mutta se on tulevaisuutta. Ajattelen näin, että hienoa, että tällainen esitys on tehty ja sorvaamista valiokunnille tässä. Siihen ei pidä laittaa mitään rajaa, että kuinka suuri seurakunta on. Jossakin on määritelty, että seurakuntayhtymään voi liittyä vain 20 000-30 000 jäsenen yhteisö. Pientenkin, erikokoisten seurakuntien, tulee saada liittyä yhtymään. Hyviä valmisteluita.


Paluu