Puheenvuoro



Lindbäck Peter, ombudet

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 - Ensimmäinen käsittely (jatkuu)

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä marraskuuta klo 18.00

Teksti:
Värderade fru ordförande, bästa kolleger.

Aluksi viittaan lakivaliokunnan mietintöön jättämäämme eriävään mielipiteeseen, josta muun muassa käy ilmi, että esitämme, ettei kirkkohallituksen esitystä nyt hyväksyttäisi. Syyskauden aikana täällä Turussa käytin joitakin iltoja ja myöskin yön laatiakseni nyt pöydällä olevaan lakiehdotukseen mahdollisen rinnakkaisen mallin, joka mahdollistaisi sen, että seurakunta, joka on vähintään yhden kunnan suuruinen, voisi jatkaa itsenäisenä seurakuntana. Tämä tekemäni työ osoitti, että se olisi ollut mahdollista, mutta vaatinut toisenlaisen valmistelun asialle, eikä ainoastaan sellaista lakiteknistä korjaustyötä, mikä kuuluu valiokunnan työtoimivaltaan. Toisin sanoen, kirkkohallitus olisi ilman suurempaa lisätyötä pystynyt laatimaan sellaisen ehdotuksen, joka toisaalta olisi sisältänyt sen nyt esitetyn seurakuntayhtymämallin lisäksi rinnakkaisen mallin niille seurakunnilla, jotka ovat vähintään kunnan suuruisia, ja jotka haluavat jatkossakin olla itsenäisiä. Jos ottaa huomioon, että kaksi vuotta sitten 48 kirkolliskokouksen jäsentä, siis melkein puolet, äänesti tällaisen vapaaehtoismallin puolesta, niin kyllä se on aika outoa, että kirkkohallitus nyt on laatinut sellaisen lakiehdotuksen, joka mahdollisimman tehokkaasti pyrkii kaikin tavoin estämään valiokuntavaiheessa laatimaa mainittua rinnakkaismallia, joka pohjautuisi vapaaehtoisuuteen. Toisin sanoen, meidän tavoitteemme ei ole jarruttaa kehitystä, mutta kirkkohallitus on tieten tahtoen valmistellut sellaisen lakiehdotuksen, joka ei mahdollista meille rinnakkaisen vapaaehtoismallin kannattajille muuta vaihtoehtoa kuin ehdottaa, että koko lakiehdotuspaketti kaatuisi, niin että kirkkohallitus sitten seuraavassa lakiehdotuksessa mahdollistaisi toivomamme rinnakkaisvaihtoehdon.

Haluan toisena perustana vedota solidaarisuuteen. Maassamme on yhteensä 412 seurakuntaa. Näistä 258 eli 62 % on edelleen itsenäisiä seurakuntia ja 154 seurakuntaa eli 38 % ovat perustaneet nykyisen lain myötä 32 seurakuntayhtymää. Solidaarisuuden nimessä haluaisin vedota näiden seurakuntayhtymien edustajiin, että he antaisivat meille, jotka edustamme itsenäisiä seurakuntia, saman mahdollisuuden kuin heille vuosikymmenten ajan annettu. Toisin sanoen mahdollisuuden itse päättää, koska se aika ja ne olosuhteet ovat tulleet eteen, jotka tekevät seurakuntayhtymään liittymisestä jotakin toivottua ja tarkoituksenmukaista ja mielekästä. Oudolta tuntuisi, että itsenäisiä seurakuntia pakotettaisiin liittymään seurakuntayhtymiin, vaikka perustelut tällaiseen toimenpiteeseen puuttuvat. Jo nykyisestä laista löytyy vaatimus, että kuntaa pienemmän seurakunnan on joko liityttävä toiseen seurakuntaan tai seurakuntayhtymään. Ja sama pätee käytännön syistä, jos seurakunnan talous heikkenee niin, että itsenäisyys ei enää ole toimiva malli. Jätän kertomatta, millainen lopputulos tavallisesti on ollut, kun työkalu on ollut pakko, eikä tahto. Elämänkokemukseni on antanut minulle tämän käsityksen. Tiedän, että myöskin te tiedätte tämän elämän totuuden. Noin 2 000 vuotta sitten apostoli Paulus kierteli ympäri nykyistä Turkkia ja pikkasen muuallakin ja perusti seurakuntia. Hänen etenemistapansa oli, että jokaista seurakuntaa perustettaessa tulisi ottaa huomioon paikalliset olosuhteet ja paikkakunnalla asuvien ihmisten odotuksia ja mielipiteitä ynnä muuta asiaan vaikuttavaa. Toisin sanoen apostoli Paulus näki tärkeänä välttää yhdenlinjaisuutta. Tärkein hänelle oli sopeutuminen ja monipuolisuus. Seurakunta, joka sopisi juuri niille asukkaille, eikä päinvastoin. Näin siis meidän kirkon perusta aikoinaan rakennettiin. Nyt lakivaliokunta ehdottaa päinvastaisen, yhdenlinjaisuutta korostava malli, ottamatta huomioon sen, minkä apostoli Paulus jo 2 000 vuotta sitten oivalsi, että on väärä tie edetä. Jos apostoli Paulus olisi edes voinut aavistaa, että aikoinaan Suomeen rakennetaan nykyistä mallia, niin varmasti olisi jossakin kirjeessä kirjoittanut, että kirkkohallituksen tehtävä on palvella seurakuntia, eikä päinvastoin.

Piispa Jari Jolkkosen puhe oli jotenkin nurinpäin. En jaksa ymmärtää, miksi ne seurakunnat, jotka nyt ovat itsenäisinä seurakuntina, mainitun seurakuntayhtymän naapureina, jos lakiehdotus hyväksytään, voivat sitten siirtyä tähän yhtymään. Kai se on mahdollista jo nykyisen lain pohjalta, jos halu olisi löytynyt. Edustaja Rossille viestittäisin mielellään oman kokemukseni pohjalta, että ei se ole se muutoksen pelko, joka on se suurin. Se suurin pelko herää, kun joutuu pakon kynsiin. Koska pakko synnyttää vastarintaa ja passiivisuutta. Ja lopuksi, hyvä ystäväni varapuheenjohtaja Sahille, joka sanoi olevansa maalaispoika, joka on muuttanut Helsinkiin ja siellä oivaltanut yhtä ja toista. Itse olen Helsingissä syntynyt, mutta nuoren oivalsin paeta Ahvenanmaalle ja luulisin, että minulla on aika hyvä kuva siitä, että ehdotettu malli ei sovi, eikä ole myöskään haluttu Ahvenanmaalla seurakuntien keskuudessa. Sahi myöskin esitti huolensa siitä, että kirkko on tekemättä uudistuksia. Minun kokemus, minun ajaltani kirkolliskokouksessa on, että niitä tehdään jatkuvasti. Olemme muun muassa uudistaneet kirkon virkamiesoikeutta, olemme päättäneet KIPA:sta ja Kirjurista, lakivaliokuntaan tulee jatkuvasti lakiehdotuksia koskien sekä isoja, että pieniä uudistushankkeita ja useimmiten ne vähitellen salin kautta päättyvät konkreettisiin uudistuksiin. Jos tältä osalta haluaa olla huolestunut, niin se ei ole uudistuksien määrän osalta, vaan lähinnä siitä, mihin ne tähtäävät. Jatkuvasti teemme työtä sisäänpäin pyrkiviin uudistuksiin. Uudistamme jatkuvasti kirkon organisaatiota, siirrämme laatikoita eri kalvoilla ja jatkuvasti yritämme valmistautua, joten voisimme tehdä sen, miksi me olemme olemassa. Siis kaikin keinoin antaa paras mahdollinen palvelu kirkon jäsenille. Joten tältä osin voin yhtyä Sahin näkemykseen. Ulospäin tähtääviä uudistuksia voisi olla enemmän, mutta kun aika ei riitä mainitun väärän prioriteetin takia. Edustaja Stig Kankkosen puheeseen viitaten, yhdyn ehdotukseen, että tämä asia pantaisiin pöydälle syysistuntoon. Ja toissijaisesti, jos näin ei käy, jos sali ei pöydällepanoa hyväksi, yhdyn esitettyyn ehdotukseen, että lakiehdotus hylättäisiin kokonaisuudessaan. Kiitos puheenvuorosta.


Paluu