Puheenvuoro



Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2014 klo 14.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Edustaja Toivio on jättänyt seuraavan kysymyksen: Jumalanpalveluselämän kehittämishanke Tiellä - På väg toteutettiin vuosina 2011 - 2013. Hanke nosti esille muun muassa jumalanpalveluselämän suuren riippuvaisuuden kirkkoherran roolista. Päädyttiin pohtimaan muun muassa seuraavia kysymyksiä: 1. Mitä on jumalanpalvelusyhteisön johtaminen? 2. Millä tavalla eri työalat liittyvät jumalanpalveluselämään, ovat esillä siinä ja mukana sen toteuttamisessa? 3. Kuinka seurakunnan toiminta organisoidaan siten että mahdollisimman monella työntekijällä ja seurakuntalaisella on mahdollisuus olla mukana jumalanpalveluselämän suunnittelussa ja toteuttamisessa? Kuinka jumalanpalveluselämän suunnitteluun luodaan sellainen pysyvä rakenne, ettei se ole sidoksissa yksittäisen työntekijän osaamiseen? 4. Millä tavalla jumalanpalveluselämän näkökulma on esillä seurakunnan hallinnossa? 5. Mikä on kirkkoherran rooli työntekijöiden hengellisen elämän tukemisessa? Jumalanpalveluselämän kehittämishankkeen käynnistäneessä kirkolliskokouksen edustaja-aloitteessa toivottiin uutta, modernia, luterilaista messukäytäntöä ja mahdollisimman monia ihmisiä tavoittavaa messukokonaisuutta. Painotus muuttui käsikirjavaliokunnan mietinnössä. "Valiokunta katsoo, että jumalanpalveluselämän tulee olla rikasta ja monipuolista. Nykyisen pääjumalanpalveluksen kaltaista messua tarvitaan, se on tärkeä monille seurakuntalaisille. Ei ole syytä rakentaa vastakkainasettelua pääjumalanpalveluksen ja muiden jumalanpalvelusten eikä myöskään perinteisten ja vaihtoehtoisten, uusimuotoisten jumalanpalvelusten välille." Tämä oli siis valiokunnan mietinnöstä.

Kun hanke konkreettisesti käynnistettiin, haluttiin korostaa seurakuntia kehittämisen subjekteina ja oman seurakuntansa jumalanpalveluselämän asiantuntijoina. Seurakunnissa nousi esille tarve vahvistaa ajatusta jumalanpalveluksesta seurakuntaelämän keskuksena. Kehittämisen suunta oli takaisin ytimeen. Seurakuntien kehittämishankkeessa haluttiin panostaa erityisesti sunnuntain yhteisen (kello 10) messun kehittämiseen. Taustalla oli kokemus siitä, että monesti nk. erityismessuissa, Tuomas-messu, Taizé-messu, nuortenmessut, perhekirkot, toteutui se, mitä hyvältä jumalanpalvelukselta toivottiin. Seurakuntien hankkeissa erilaiset jumalanpalvelukset ja niiden muodot eivät olleet toisiaan pois sulkevia, vaan ne ovat vaikuttaneet toisiinsa. Seurakunnat ovat hakeneet tapaa viettää messua, jossa kaikenlaiset ja kaikenikäiset ihmiset kokisivat tuttuutta ja kodikkuutta. Onko kirkkohallituksella suunnitelmia alkuperäisen kirkolliskokouksen edustaja-aloitteen 9/2008 toteuttamiseksi? Tarkoitus oli etsiä uutta, modernia luterilaista messukäytäntöä ja mahdollisimman monenlaisia ihmisiä tavoittavaa messukokonaisuutta. Nyt näin ei ole toimittu. Kysyn edelleen, miten konkreettisesti on ajateltu edettävän Tiellä-hankkeen nostamien kysymysten käsittelyssä. Yllämainitut 5 kysymystä ovat vain osa niistä. Heikki Toivio, kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan jäsen, Hämeenlinnan Vanajan alueen kehityskappalainen, Tampereen pappisasessori, jumalanpalveluselämän kehittämishankkeeseen osallistuneen seurakunnan Forssan ja sen kehittämishankkeen työryhmän jäsen.

Vastauksena tähän kysymykseen totean ensinnäkin, että kun täällä kysytään, että miten aiotaan toimia edustaja-aloitteen toteuttamiseksi, kun näin ei ole toimittu, niin kirkkohallituksessa on toimittu kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti, joka on muodostunut valiokunnan kannan pohjalta. Joten nähdäkseni edustaja-aloitteeseen on reagoitu sillä tavalla kuin täällä salissa on päätetty. Mutta muuten todettakoon, että kolmivuotisen jumalanpalveluselämän kehittämishankkeen käynnistänyt edustaja-aloitehan siis toivoi uutta, modernia luterilaista messukäytäntöä, joka tavoittaisi mahdollisimman monenlaisia ihmisiä. Käsikirjavaliokunnan mietinnössä tämä tavoite säilyi, mutta samalla se muuttui monipuolisemmaksi ja avarammaksi. Mietinnön ensisijainen tavoite oli, että seurakuntien viettämät messut tavoittaisivat mahdollisimman monenlaisia ihmisiä, ei niinkään jumalanpalveluksen tietty muoto tai kaava. Käsikirjavaliokunta piti mahdollisena, että edustaja-aloitteen esille nostamat asiat voivat toteutua nykyisen käsikirjan puitteissa sekä sisällöllisesti että jumalanpalvelusrakenteen puolesta. Kirkolliskokous hyväksyi tämän, siis hankkeen lähtökohdaksi, kuten edustaja Toivio sen toteaakin.

Hankkeen painopiste suunnattiin seurakuntiin, joissa jumalanpalveluselämä aina ensisijaisesti toteutuu. Tähän oli ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin viimeisin jumalanpalvelusuudistus korosti sekä kirkon traditiota että jumalanpalveluksen paikallisuutta. Voidaan ajatella, että käsikirja edustaa traditiota, mutta messun toteutuksen monipuoliset ja vaihtoehtoiset toteutustavat antavat tilaa paikallisuudelle. Valiokunnan mietinnössä todettiin, että nimenomaan tätä paikallisuutta ei ollut vielä riittävästi otettu käyttöön. Toisekseen hankkeen käynnistysvaiheessa sen konkreettisissa valmisteluissa tuli vahvasti esille, että seurakuntien todellisuus on hyvin erilainen eri puolilla Suomea. Hankkeen tavoitteeksi asetettiin jumalanpalveluselämä, joka on monipuolista, eli siis että se tavoittaa erilaisia ihmisiä ja että se on myös rikasta, sisältää sekä inhimillistä lämpöä että hengellistä syvyyttä. Ja tämä toteutuu eri tavalla eri puolilla Suomea. Kysymykset Puolangalla ovat erilaisia kuin Hakunilassa tai Pirkkalassa. Hankkeessa haluttiin siis kysyä seurakunnilta itseltään, mikä on tilanteenne nyt, ja minkälaisilla konkreettisilla asioilla on mahdollista päästä kohti tavoitetta. Hankkeessa mukana olevat seurakunnat kokivat tämän loppuraportin mukaan hyvänä ja heitä kunnioittavana lähestymistapana. Ja kun seurakunnilta kysyttiin, niin valtaosin seurakunnissa kehittämistarpeet kohdistuivat sunnuntain kello 10 jumalanpalvelukseen, kuten Toiviokin toteaa. Seurakunnat tavoittelivat sellaista messua, joka olisi yhteinen monenlaisille ihmisille. Tämä liittyy jälleen alkuperäisen edustaja-aloitteen toiveisiin. Samalla seurakunnat katsoivat jumalanpalveluselämäänsä kokonaisuutena, josta muodostui erilaisia ihmisiä palveleva, tavoittava kokonaisuus. Muutamassa seurakunnassa kehittäminen kanavoitui uuden viikkomessupohjaisen messun rakentamiseen ja kehittämiseen, jossa seurakuntalaisten osuus oli vahva. Tästä esimerkkinä on vaikkapa Kauhajoen seurakunnan sunnuntai-iltapäivänä toteutettava Ilme-messu. Tämä on ehkä lähinnä sitä, mitä alkuperäisessä edustaja-aloitteessa toivottiin uudesta, modernista luterilaisesta messukäytännöstä. Hankkeen puitteissa oli siis mahdollista tehdä niin, mikäli seurakunta koki sen auttavan heitä kehittämään omaa jumalanpalveluselämäänsä.

Edustaja Toivio kysyy, kuinka hänen esille ottamansa asiat konkreettisesti otetaan huomioon. Hankkeen jälkeen sen monet löydöt esimerkiksi yhteisöllisyyden merkityksestä, moniammatillisuudesta ja seurakuntalaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä otetaan huomioon kaikessa kirkkohallituksen järjestämässä jumalanpalveluskoulutuksessa. Se näkyy koulutuksen sisällöissä mutta myös siinä, kenelle ne on tarkoitettu. Sen lisäksi kiinnitetään huomiota siihen, millainen kuva jumalanpalveluksesta seurakunnassa välittyy. Asia liittyy siis viestintään, kysymys on jossain määrin myös brändistä ja sen rakentamisesta. Jumalanpalveluselämää kehitetään ja sen sisältöjä ja rakenteita suunnitellaan myös yhteistyössä hiippakuntien kanssa. Ylipäänsä yhteistyötä tehdään hankkeen jälkeen aiempaa laajemmin. Kirkkotilaan liittyvissä kysymyksissä kirkkohallituksen eri osastojen välinen yhteistyö on vahvistunut, myös yhteys Museovirastoon on tiivistynyt. Hanketta lähdettiin siis toteuttamaan seurakuntien tarpeita ja paikallisuutta kunnioittaen. Kirkkohallitus jatkaa edelleen osana normaalia toimintaansa hankkeen hyvien löytöjen esillä pitämistä. Yhteenvetona on kuitenkin sanottava, että jumalanpalveluselämän kehittämisessä avainasemassa ovat kuitenkin aina seurakunnat. Nyt hankkeessa mukana olleet seurakunnat kiinnittivät huomiota messun sisältöön ja tekemisen tapaan jumalanpalveluksen muotojen ja rakenteiden sijasta. Hankkeen loppuraportti on luettavissa Sakastin sivuilta.


Paluu