Puheenvuoro



Rissanen Seppo, edustaja

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen (Edustaja-aloite 8/2008)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä toukokuuta 2008 klo 9.00

Teksti:
Haluan tuoda tämän teeman käsittelyyn kaksi näkökulmaa, joista ensimmäinen on maailmanlähetyksen näkökulma, koska siihen jo täällä viitattiin ja toinen on tällainen paikallinen turkulainen historiasta nouseva näkökulma. Parokiaalijärjestelmä on se mitä vähemmistöasemassa olevat kirkot pitävät kaikkialla maailmassa tavoitteena. Saavuttamisen tehtävä katsotaan olevan kesken siihen saakka. Tämä on kirkkojen lähetystyössä ymmärretty myös hyvin järkeväksi tavoitteeksi, jotta olemassa olevat resurssit voidaan käyttää järkevällä tavalla, jotta asioita voidaan yhteisesti suunnitella, asettaa tavoitteet. Sen vastakohtana henkilöseurakuntamalli, joka nousee lähinnä presbyteerisen kirkkomallin pohjalta ei pysty keskustelemaan tällaisista kysymyksistä. Tuo henkilöseurakuntamalli on kilpailutilanteessa, niin kuin täällä todettiin ja lisäarvoa haetaan sen kautta, että se toisi esiin näitä vahvoja puolia, mutta käytännössä tiedämme sen maailmalla johtavan sellaiseen tilanteeseen, jossa nämä seurakunnat, jotka ovat kilpailutilanteessa, koettavat tavoitella ympäristöstään niitä ihmisiä, jotka ovat onnistuneet taloudellisesti. Sen seurauksena nämä seurakunnan eriytyvät alueensa köyhistä, jotka joutuvat tulemaan toimeen ilman tukea tai etsimään sitä jostain kauempaa. Pidän henkilöseurakuntamallia sellaista yhteiskunnallista eriarvoisuutta lisäävänä tekijänä, mikä ei mielestäni sovi meidän kirkkomme arvomaailmaan. Tulevaisuuden näkökulma tähän yhteyteen. Jos kirkkomme resurssit tulevaisuudessa supistuvat olennaisesti, mikä on täysin mahdollista, olen varma, että parokiaalijärjestelmä on parempi väline sen tilanteen kohtaamiseen, kuin henkilöseurakuntajärjestelmä.

Turkulainen näkökulma liittyy historiaan. Nimittäin tällainen tilanne, jossa rakenteet järkkyvät, ei ole aivan uusi. Edellisen vuosisadan vaihteessa meidän kirkkoamme kohtasi hyvin samanlainen tilanne. Haasteita oli kolmenlaisia ja kohdattiin aivan erityisesti täällä Turussa. Yksi niistä oli se rakennemuutos, jonka aiheutti yhteiskunnan teollistuminen. Maalta lähdettiin hakemaan työtä kaupungista ja kun tästä tultiin Maarian kirkon ohi, ei tunnettu sen kummemmin kaupunkia kuin kirkkoakaan. Ihmiset joutuivat hyvin vaikeaan sosiaaliseen ahdinkoon ja vaille erilaisia turvaverkkoja. On muistettava, että Turku oli aika pieni kylä vielä tuolloin, yksi kirkko, jossa oli yksi kirkkoherra, yksi kappalainen ja kanttori koettivat palvella tätä suurta väkimäärää, vieläpä kahdella kielellä. Tämän lisäksi kirkko joutui kohtaamaan ideologisen paineen. Uudet ideologiat veivät ihmisiä irti uskosta ja kirkon arvoista. Kolmas tekijä, jonka meidän kirkkomme joutui myöskin kohtaamaan nousi sen omasta piiristä tavallaan. Nimittäin erilaiset yhdistykset lisäsivät seurakuntatyön pirstoutumista. Täällä Turussa vahvasti toimi tuolloin kaupunkilähetys, myöskin Hannulan ympärille keräytyi liike, jota voidaan nimittää eräänlaiseksi cityseurakunnaksi. Mutta kaikki eivät pitäneet tätä kehitystä hyvänä, syntyi nuorkirkollisuus, jonka keskeinen periaate oli se, minkä Tapio Luoma tuossa myöskin esitteli, että seurakuntaelämän keskuksena on sittenkin yhteinen kokoontuminen alttarin ääreen, ei erillisiin cityseurakuntiin, samanmielisten joukkoihin, joiden taustana oli joku yhdistys, jossa oli yhteinen idea, jokin muu kuin uskon keskeiset asiat. Nuorkirkollisuus oli itse asiassa se ideologinen pohja, jolle syntyi se kansankirkollinen työ, joka on toiminut hyvin viime vuosisadan ajan. Eräs mielenkiintoinen näkökulma tuosta murroksesta, joka johti uudenlaisen mallin löytymiseen, oli tilanne, joka Turussa seurasi silloisen pastori Kallion tekemää aloitetta seurakunnan jakamisesta. Hän oli nähnyt, tämä kappalainen Kallio, että seurakunta ei pysty tavoittamaan niin suurta väkijoukkoa täällä Turussa, kuin sillä silloin oli yhden seurakunnan puitteissa. Seurakunta jaettiin neljään, syntyi Turun tuomiokirkkoseurakunta, Mikaelin seurakunta, Martin seurakunta ja Åbo svenska församling. Kun kirkkoherrat asetettiin virkaan jumalanpalveluksen jälkeen tuomiorovasti sitten antoi neuvoksi uusille kirkkoherroille, että "hoitakaa virkaanne hyvin, mutta kaupunkilähetys huolehtii sitten seurakuntatyöstä". Tähän kirkkoherra Kallio vastasi yksinkertaisesti, "ei, vaan minä ja kirkkoneuvosto".


Paluu