Puheenvuoro



Niskanen Hannu, kenttäpiispa

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 1/2007 edustaja-aloitteesta 2/2006, joka koskee kirkkoherranvaalin muuttamista välilliseksi vaaliksi

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2007 klo 14.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Kirkkoherran valitseminen yleisellä vaalilla on monelle seurakuntalaiselle tärkeä mahdollisuus vaikuttaa oman seurakunnan asioihin. Siitä luopuminen voidaan kokea vakavana puuttumisena seurakuntalaisen perusoikeuksiin. Suoralla kirkkoherranvaalilla on myös melko pitkä perinne. Tosin kirkkohistoriallisesti katsoen yleinen vaali ei ole ollut itsestään selvä tapa valita kirkkoherra. Kirkkoherran on käytännössä voinut valita milloin hallitsija, aateli, piispa ja tuomiokapituli tai kenties joku muu taho. Täydellisenä nykykäytäntö, siis että seurakunta valitsee kirkkoherran suoralla vaalilla, toteutui vasta vuonna 1958, johon asti tuomiorovastin virat täytti maan hallitus. Joka tapauksessa nykyisellä vaalitavalla on kiistattomia etuja. Sitä voidaan hyvin perustella. Kirkkoherrat on saatu valituiksi ja usein lopputulos on seurakunnan kannalta ollut erinomainen. Silti jostain syystä kirkkoherran vaalitapaan ja vaaliprosessiin on kohdistettu jatkuvaa kritiikkiä. Yleisvaliokunnalla on parhaillaankin käsiteltävänä, nyt esillä olevan asian lisäksi, edustaja-aloite, jossa on kysymys kirkkoherranvaalin nopeuttamisesta. Erityisen perusteellisesti papinvaaleja käsiteltiin papinvaalin uudistamiskomiteassa, joka jätti mietintönsä vuonna 1989. Komitean puheenjohtaja oli silloinen tuomiorovasti Jukka Paarma. Papinvaalin uudistamiskomitean mietinnössä ehdotettiin välilliseen vaalitapaan siirtymistä papinvaaleissa. Myöhemmässä käsittelyssä komitean ehdotus toteutui osittain, kun kappalaisen vaali muutettiin välilliseksi vaaliksi. Komitea oli tosin itse todennut, ettei ongelmia voida poistaa osittaisuudistuksilla, mutta tällainen kuitenkin tehtiin. Kirkossamme on siis jo käytännössä välillinen vaali papinvaalitapana. Itse asiassa kirkkoherraa lukuun ottamatta kaikki muut työntekijät valitaan välillisesti. Kappalaisen valitsemisessa välillisellä vaalilla ei ole esiintynyt itse vaalijärjestelmästä johtuvia ongelmia, eikä sen muuttamista takaisin yleiseksi vaaliksi tietääkseni ole esitetty. Kirkkomme perinteen kannalta papinvaalissa on luovuttamatonta seurakunnan oikeus osallistua pappinsa valintaan. Seurakunnan ohella tuomiokapitulilla on keskeinen rooli. Luterilaisissa kirkoissa ei kuitenkaan ole yhtenäistä käytäntöä siitä, miten pappi virkaan valitaan. Ja kuten edellä on jo todettu, omassa kirkossammekin on useampia käytäntöjä. Teologiset syyt eivät estä nykykäytännön säilyttämistä, mutta ne eivät myöskään estä vaalin muuttamista välilliseksi. Itse olen ollut henkilökohtaisesti melkein koko elämäni, tai ainakin niin kauan kun olen ollut pappina, nykymuotoisen kirkkoherranvaalin kannalla. Nyt olen kuitenkin tämän prosessin aikana tarkistanut kantaani. Eriasteista, samansuuntaista kannan tarkistusta lienee tapahtunut valiokunnassa enemmänkin, kun tätä asiaa olemme pohtineet.

Syynä on ensisijaisesti ymmärtääkseni se, että kirkkoherran virka on uusien haasteiden edessä. Hallinnon osuus tehtäväkuvassa on jatkuvasti lisääntynyt. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa työn suunnittelujärjestelmien kehittyminen erilaisten toimintalinjausten ja strategioiden myötä, työnjohdollisten tehtävien lisääntyminen vuosittaisine kehityskeskusteluineen, palkkausjärjestelmän muutos, seurakunnan sisäisen työpaikkaorganisaation kehittyminen sekä seurakunnan verkostoituminen yhteistyökumppaneiden ja seurakuntien yhteistyön kasvaessa. Kunta- ja palvelurakenteen muutos johtaa osaltaan lähivuosina entistä kookkaampien seurakuntien muodostumiseen. Pidetään todennäköisenä, että kuntien määrä vähenee; jos ei kolmanneksella, niin ainakin neljänneksellä. Tämä asettaa kirkkoherran johtamistaidoille, erityisesti henkilöstöjohtamiselle, lisääntyviä vaatimuksia. Johtajuuden ja johtamistaidon merkityksen kasvu saattaa edellyttää valitsijoilta paljon parempaa ehdokkaiden testaamista kuin mihin kansanvaalissa on edes teoriassa mahdollisuus. Merkittäviä johtajapaikkoja täytettäessä muualla yhteiskunnassa täyttöprosessiin kuuluvat monet haastattelut, asiantuntijakonsulttien testit, arviot ja ennusteet siitä, miten asianomainen soveltuu juuri tämän organisaation johtajaksi sekä miten organisaatio ja johtaja kykenevät työskentelemään yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja toimimaan yhteistyössä. Monien ja edelleen kasvavien haasteiden edessä on tärkeää, että seurakuntien johtoon rekrytoituisi paras mahdollinen johtaja-aines.

Kirkkoherran tehtävistä säädetään kirkkojärjestyksessä. Sen perusteella voidaan todeta, että kirkkoherran toimenkuva on kahtalainen. Hän on seurakunnan hengellinen johtaja, jonka vastuulla ovat jumalanpalveluselämä, sakramenttien hoito, sielunhoito ja muu seurakuntatyö seurakunnassa. Mutta kirkkoherra on myös hallinnollinen johtaja; usein melkoisen työntekijäjoukon esimies. Hän on vastuussa muun muassa seurakunnan yleishallinnosta ja kirkkoneuvoston päätösten laillisuudesta. Kun olen edellä puhunut kirkkoherrasta erityisesti hallinnollisena johtajana, tarkoitus ei ole ollut vähätellä kirkkoherran hengellistä tehtävää. Se pysyy, mutta kirkkoherraan hallinnollisena johtajana kohdistetaan kasvavia osaamisvaatimuksia, ja juuri tällä valiokunta on nähnyt olevan yhteyden kirkkoherran vaalitapaan. Totean vielä, että koska vaalissa on tärkeää myös tuomiokapitulin osuus, niin välillinen vaali korostaisi tuomiokapitulin asiantuntijaroolia, kun sen arvioinnit hakijoista voitaisiin paremmin ottaa huomioon. Myös viran hakijoiden asema paranisi, jos luovuttaisiin nykyisestä ehdollepanosta. Ajattelen niitä, joita pyydetään ylimääräiselle ehdokassijalle ja josta käytännössä on hyvin vaikeaa tulla valituksi. Kaikki pätevät hakijat tulisivat ikään kuin samalle viivalle.

Keskustelussa on ollut esillä myös ajatus kahdesta rinnakkaisesta vaalitavasta, ja ainakin itseäni se aluksi innosti kovasti. Esimerkiksi seurakunnan väkiluvun mukaan voitaisiin määrätä, että tietyn kokoisissa seurakunnissa vaali olisi nykymuotoinen, toisissa taas välillinen. Esimerkiksi 3 000 jäsenen seurakunnassa tai sitä pienemmässä seurakunnassa voisi olla nykyinen vaalitapa ja isommissa välillinen. Toinen ajatus on ollut se, että seurakunta itse vaalin alla päättäisi, kumpaa vaalitapaa käytettäisiin. Harkittuaan tätä ja kuultuaan myös asiantuntijoita valiokunta ei esitä edellä kuvattua käytäntöä eikä sen selvittämistä. Seurakunnat ovat erilaisia ja vaalitavan määrääminen seurakunnan väkiluvun mukaan on liian kaavamainen ratkaisu. Jos seurakunta itse päättää vaalitavasta, se entisestään pidentäisi vaaleja ja antaisi myös mahdollisuuden uudenlaiseen taktikointiin. Oma kysymyksensä on sekin, onko hyvä, että samassa kirkossa on erilaisia kirkkoherran vaalitapoja. Arvoisat kirkolliskokouksen edustajat, yleisvaliokunta siis esittää, että edustaja-aloite 2/2006, joka koskee kirkkoherranvaalin muuttamista välilliseksi vaaliksi, lähetetään kirkkohallitukselle valmisteltavaksi ja toimenpiteitä varten.


Paluu