Puheenvuoro



Määttänen Annika, edustaja

Otsikko:
Kirkon ykseyttä moniäänisyyden keskellä vahvistavan työryhmän perustaminen (Edustaja-aloite 2/2011)

Täysistunto:
Tiistaina 3 päivänä toukokuuta 2011 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Mahdollisuus moniäänisyyteen on meidän kirkkomme rikkaus. Kun on kokenut yksiäänisen uskonyhteisön ahtauden, osaa arvostaa avaruutta ja hengittämisen vapautta. Tämän katon alla saa hyvin monimuotoisesti elää uskoaan todeksi. Toki kirkkona eläminen ja varsinkin kirkon johtaminen elämäntapojen ja arvojen kirjon keskellä on erittäin haasteellista, mutta siitäkin huolimatta vastustan kehityskulkua, jossa media ja kirkon äänekkäät ääripäät molemmilla laidoilla yrittävät muovata kirkostamme yksiäänistä.

Luterilaiseen ajatteluun on aina kuulunut tietyn moninaisuuden ja moniäänisyyden hyväksyminen, kuten arkkipiispa Jukka Paarma totesi piispainkokouksen avauspuheessa keväällä 2010. Samoin moniäänisyyttä puolusti arkkipiispa Kari Mäkinen eilen avauspuheessaan. Luterilaisilla kirkoilla ei ole ollut sellaista paavia tai patriarkkaa, joka sanoisi, miten muiden on ajateltava. Ei edes kirkolliskokouksen päätöksiä ole ymmärretty sellaisiksi, että niiden tulisi tukahduttaa kirkossa toisella tavalla ajattelevien äänet. Demokratia toteutuu vain siellä, missä annetaan tilaa erilaiselle ajattelulle ja mielipiteelle. Demokratian täytyy olla moniäänistä.

Kautta kristillisen kirkon historian ykseys on ollut jännitteistä ykseyttä moninaisuudessa. Arkkipiispa Mäkinen sanoi eilen, että kirkon historia on alusta alkaen ollut moniäänisyyden historiaa, ja tähän moniäänisyyteen sisältyvät kirkon kipeimmät haavat ja myös sen voima. Juuri moniäänisenä kirkko on kyennyt kriittisen ja itsekriittisen keskustelun kautta tulkitsemaan uskoaan aina uudessa ympäristössä ja historiallisissa tilanteissa.

Eri tavoin ajattelevien hylkääminen ei siis ole vaihtoehto, jos me otamme Jeesuksen opetukset todesta. Yhteyttä on vaalittava, vaikka se onkin kivuliasta. Avoimuus ja suvaitsevaisuus eivät toteudu siellä, missä keskustelun tarkoitus on vain manipuloida muut keskustelijat oman näkemyksen taakse ja sulkea kaikki eri mieltä olevat ulos yhteydestä. Meillä on paljon opittavaa siinä, että hyväksymme kirkon moniäänisyyden, opimme suvaitsemaan toisella tavalla ajattelevia ja opimme elämään heidän kanssaan samassa kirkossa.

Viime syksyn kirkolliskokouksessa piispa Seppo Häkkinen siteerasi omassa puheenvuorossaan arkkipiispa Martti Simojokea: "On tärkeää, että erilaiset ja toisilleen vastakkaiset mielipiteet vapaasti ja rehellisesti tuodaan esiin ihmisiin katsomatta, mutta niin on tehtävä rakkaudessa, toinen toisensa kunnioittamisessa keskenään kilpaillen." Tällaista sovinnollista ja rakkaudellista moniäänisyyttä ja toistemme kunnioittamista me nyt tarvitsemme. Itselle vieraat kannat on otettava aidosti todesta ja niitä on kunnioitettava. Kirkon tulevaisuuden haasteet ovat niin suuret, että me emme selviä niistä, jos me emme opettele tekemään yhteistyötä eri tavoin uskovien kesken. Kirkon ykseys ei ole samanmielisyyttä vaan samantahtoisuutta. Erilaisista näkemyksistä huolimatta meidän täytyy soutaa samaan suuntaan. Siksi itsehillinnän harjoittaminen ja pelisäännöistä sopiminen on nyt tarpeen tai edessä on vielä vakavampia hajaannuksia. Me tarvitsemme yhteyttä varjelevaa vuoropuhelua. Siksi lämpimästi kannatan Anna-Mari Kaskisen tekemää aloitetta.




Paluu