Puheenvuoro



Ylä-Autio Ilmari, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 - Ensimmäinen käsittely

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä toukokuuta 2015 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat! Kannatan lakivaliokunnan mietintöä. Pidän uudistusta hyvänä ja perusteltuna, kun ajattelen seurakuntien tulevaisuutta koko maata ajatellen. Eihän uudistus kaikkien seurakuntien osalta ole välttämätön, mutta en voi lähteä vastustamaan tämän vuoksi. Kokonaisuus ratkaisee. Edustaja Kujala haikaili siirtymäsäännösten perään. Kyllä tämäkin näkökulma oli lakivaliokunnassa esillä, mutta siirtymäsäännösten soveltaminen joidenkin seurakuntien tai alueiden osalta olisi johtanut suuriin oikeudellisiin ongelmiin.

Joudun kiinnittämään huomiota seurakuntien perustehtävän turvaamiseen ja varmistamiseen. Keskustelussa useat puhujat ovat puhuneet seurakunnan perustehtävästä, mutta eivät sitä suoraan nimeltä maininneet. Totta kai jumalanpalveluksen toimittaminen on sitä, mutta sitä on myös diakoniatyö. Jätin lakivaliokuntamietintöön Tapio Yliluoman kanssa eriävän mielipiteen, koska katsoimme, että diakonian virka on säilytettävä jatkossakin seurakunnan pakollisena virkana. Lakivaliokunta keskusteli ajoittain diakonian viran pakollisuudesta mutta yhtyi hallintovaliokunnan ja piispainkokouksen lausuntoihin. Viritin keskustelua, mutta lakivaliokunta katsoi, että yleissäännös on riittävä. Odotin hallintovaliokunnan lausuntoa mielenkiinnolla ja oletin, että diakonia olisi noussut paremmin esille. Petyin kannanottoihin. Uskoin, että piispainkokous viimeistään antaa riittävästi arvoa diakoniatyölle, mutta myös piispainkokous katsoi, että olennaista ei ole virkojen pakollisuus vaan se, että seurakunnissa huolehditaan edelleen diakonian ja kanttorin viroille kuuluvista tehtävistä.

Diakonia on yksi seurakunnan perustehtävistä. Diakonia ilmentää kristillistä lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan. Tämän varmasti kaikki myöntävät. Diakoniatyö on ihmisten rinnalla kulkemista. Seurakunnan diakonia tilkitsee niitä aukkoja, joita yhteiskunnan sosiaalityö tai terveydenhuolto eivät kykene peittämään. Diakonian on tulevaisuudessakin toimittava hyvässä yhteistyössä kuntien sosiaalitoimien kanssa, mutta itsenäisesti toimien omista lähtökohdistaan käsin. Diakonia toimii läheisessä yhteydessä seurakunnan perustehtävän, jumalanpalveluksen kanssa. Vanhusten ja vaikeuksissa elävien perheiden ja yksinäisten ihmisten tukeminen myös taloudellisesti on tässä ajassa entistä tärkeämpää. Diakoniatyö on yksinäisten ihmisten ja perheiden palvelemista erilaisissa elämäntilanteissa ja elämänvaiheissa. Niistä koostuvat myös lähivuosina diakonian vakiintuneet toimintamuodot. Seurakunnan diakonia on avainasemassa, kun luodaan uusia vapaaehtoisverkostoja. Vapaaehtoisten rekrytointi on tärkeää diakoniatyötä. Vapaaehtoisverkostoon on pyrittävä saamaan entistä enemmän ikäihmisiä, joille vapaaehtoistyössä toimiminen antaa elämään mielekkyyttä. Diakonian on löydettävä kanavat myös lapsiperheisiin ja yksinasuviin syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Seurakuntien diakoniatyöhön on ohjattava riittäviä taloudellisia resursseja niin että diakonian kaikki tehtävät voidaan hoitaa ja diakonian asema perustehtävänä turvataan.

Miksi kuitenkin epäilen, että yleissäännös ei turvaa diakonian asemaa, vaikka siihen uskoo lakivaliokunta ja lausunnon antaneet hallintovaliokunta ja piispainkokous? Väljä yleissäännös, johon edellinenkin puhuja viittasi, lähtee siitä, että seurakunta toteuttaa kirkon tehtävää huolehtimalla jumalanpalvelusten pitämisestä, sakramenttien toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniatyöstä, diakoniasta, lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä. Siis hyvin yleisellä tasolla asiasta säädetään.

Kun talous on kireällä, myös seurakuntien hallinto tarkastelee asioita talouden näkökulmasta. Mennään talousnäkökulma edellä. Silloin voidaan säästää myös diakoniasta, kun lakikin lähtee siitä, ettei diakonian virka ole seurakunnassa tarpeellinen. Tähän olen joutunut törmäämään, kun olen saanut toimia julkishallinnon puolella hyvin pitkiä aikoja. Suomessa on nimittäin runsaasti säännöksiä, jotka ovat hyvin yleisluontoisia ja jotka jättävät monia tehtäviä yleissäädöksen varaan. Väljät säännökset eivät kuitenkaan aina toimi. Tarvitaan erikoissäännöksiä, täsmällisiä säännöksiä, joissa on tarkasti sanottu, miten toimitaan ja millaisen uudistuksen tulee olla.

Olen mielenkiinnolla seurannut vanhuspalvelulain soveltamista, ja 4.5. sain Helsingin Sanomista lukea, että nyt jo yli 20 kuntaa ja kuntayhtymää tulee saamaan huomautuksen siitä, että vanhuspalvelulakia ei sovelleta. Liian epätarkka yleissäännös on antanut kunnille mahdollisuuksia jättää tärkeitä uudistuksia niin kotipalvelun osalta kuin terveyskeskuksissakin toteuttamatta. Samaa nyt minä pelkään diakonian osalta, vaikka hyvin väljä yleissääntö siihen velvoittaakin. Mutta säilytettäköön diakonian virka edelleen pakollisena. En halua, että diakoniatyö joutuisi tilanteeseen, jossa yleissäännöksen nojalla diakoniatyön asema ja merkitys heikkenisivät nykyisestä tasosta. Tämä ei ole mikään taloudellisesti suuri kysymys. Kyllä seurakunnat pystyvät diakoniaviran perustamaan. Tulen seuraavassa käsittelyssä tekemään ehdotuksen, joka liittyy kirkkojärjestyksen 6 luvun 1 §:n 2 momenttiin.


Paluu