Puheenvuoro



Pyhäjärvi Pirjo, edustaja

Otsikko:
Lakivaliokunnan mietintö 2/2009 piispainkokouksen esityksestä 1/2008, joka koskee kanttorinviran kelpoisuutta, ja kirkkohallituksen esityksestä 5/2008, joka koskee kirkkolain, kirkkojärjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista

Täysistunto:
Tiistaina 3 päivänä marraskuuta 2009 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Opiskeluaikoina osallistuin säännöllisesti erään kristillisen järjestön opiskelijailtoihin. Tilaisuuden pääpuheenvuoro oli yleensä hyvin asiapitoinen ja opinkin paljon muun muassa luterilaisesta teologiasta. Usein puhujat aloittivat näin: Olen jakanut esitykseni kolmeen osaan. Ajattelin silloin niin kuin nytkin, että onpa mahdollisimman tylsä tapa aloittaa. Nyt siis aloitan näin: Olen jakanut esitykseni kolmeen osaan. Ensiksi käyn lyhyesti läpi kirkkohallituksen esityksen keskeisimmät perustelut. Toiseksi tulee lainsäädäntöteknisiin ratkaisuihin, terminologiaan ja kielellisiin seikkoihin liittyviä kommentteja. Kolmanneksi selostan kirkkohallituksen esityksen sisältöä ja lakivaliokunnan kannanottoja joissakin yksityiskohdissa. Samalla yritän kommentoida muun muassa perustevaliokunnan lausunnossa ja lakivaliokunnan mietinnön eriävässä mielipiteessä esitettyjä näkökohtia. Lopuksi yritän pyöräyttää jonkinlaisen loppulauseen, ilman numerointia. Jotta tämä puheenvuoro ei aivan kohtuuttomasti venyisi, esitän myöhemmin eri puheenvuorossa parin teknisen virheen korjaamista. Koska piispainkokouksen esitys 1/2008 on sisällöllisesti upotettu kirkkohallituksen esitykseen 5/2008, sitä ei erikseen selosteta. Puheenvuoroni seuraamista helpottaa, jos otatte lakivaliokunnan mietinnön lisäksi esiin kirkkohallituksen esityksen.

Lakiehdotuksen keskeinen sisältö on esitetty kirkkohallituksen esityksen sivuilla 17-21 ja tiivistetysti lakivaliokunnan mietinnön sivuilla 2 ja 3. Kaikkein tärkeimmät perustelut ovat seuraavat: Kirkon virkasuhteiden sääntely ei nykyisellään vastaa työelämän tarpeita ja se on muuhun palvelussuhdelainsäädäntöön verrattuna vanhanaikaista. Virkasuhteiden syntymiseen ja lakkaamiseen liittyvä sääntely on sekä sisällöllisesti että menettelyllisesti epäselvää, samoin virkasuhteiden ehtojen määräytyminen. Viranhaltijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien säännösten säädöstaso ei vastaa perustuslain vaatimuksia. Monista asioista, joista perustuslain mukaan tulee säätää lain tasolla, säädetään nykyisin kirkkojärjestyksessä tai määrätään virkasäännössä. Osa nykyisen lain puutteista on siis korjattu siirtämällä säännöksiä alemmalta tasolta lakiin. Mitään uutta ei ole silloin säädetty, pykälien paikkaa on vain muutettu. Ehdotus sisältää toki useita asiallisiakin muutoksia. Tärkeimmät niistä on lueteltu kirkkohallituksen esityksen sivuilla 19 ja 20. Lakivaliokunnan mietinnössä on otettu esiin sellaisia kohtia, joista valiokunta on päätynyt erilaiseen ratkaisuun kuin kirkkohallitus tai joista se muutoin on halunnut sanoa jotakin erityistä. Nyt keskityn lähinnä niihin asioihin, jotka ovat eniten aiheuttaneet päänvaivaa.

Aluksi on todettava, että arkikielessä me puhumme seurakunnan työntekijöistä. Juridisesti on kuitenkin kysymys viranhaltijoista ja työntekijöistä, virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta. Virkasuhde on julkisoikeudellinen palvelussuhde, joka syntyy viranomaisen päätöksellä ja josta kirkon tapauksessa säädetään kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Työsopimussuhde puolestaan on yksityisoikeudellinen sopimus, josta säädetään työsopimuslaissa. Tämä ero on syytä pitää mielessä, vaikka vuosien saatossa virkasuhteen ja työsuhteen väliset erot ovat kaventuneet. Esityksen mukaan virkasuhde säilyisi edelleen kirkon palvelussuhteen perusmuotona. Lakipaketti koskee enimmäkseen virkasuhdetta ja vain jossakin erikseen mainitussa tapauksessa myös työsuhdetta. Kirkkohallituksen esityksen pohjana on nykyisen kirkkolain rakenne. On lähdetty siitä, että kirkon virkasuhteeseen liittyvien asioiden tulee olla kirkon omissa säädöksissä. Toinen vaihtoehto olisi säätää kirkkolaissa hyvin suppeasti ja omaksua yleistä lainsäädäntöä viittaustekniikan avulla. Tämä menetelmä lyhentäisi kirkkolakia, mutta edellyttäisi lain soveltajalta, siis esimerkiksi kirkkoherralta, useampien lakien hallitsemista. Valittu kirjoittamistapa lienee käyttäjän kannalta parempi. Lakivaliokunnan mietinnön eriävän mielipiteen mukaan lakiehdotukseen on tarpeettomasti kopioitu yleistä virka- ja työsuhdelainsäädäntöä ja sääntelyn tulisi olla kevyempää. Eriävässä mielipiteessä viitataan ortodoksisesta kirkosta vuonna 2006 annettuun lakiin, joka onkin meidän lakiamme huomattavasti suppeampi. Toisaalta kritisoidaan kirkkohallituksen esitystä siitä, että sitä ei ole riittävästi valmisteltu kirkon omista tarpeista käsin. Tulkitsen asiaa niin, että olisi haluttu enemmän nimenomaan kirkolle sopiviksi räätälöityjä säännöksiä. Minusta vaatimukset ovat tältä osin ainakin osittain keskenään ristiriidassa. Ortodoksisessa kirkossa tullaan toimeen suppeammalla lailla osittain siitä syystä, että siellä on siirrytty kautta linjan käyttämään työsuhteita, siis soveltamaan yleistä työsopimuslakia samassa muodossa kuin sitä muuallakin sovelletaan, ilman mitään räätälöintejä. Ehkä myös luterilaisessa kirkossa joskus siirrytään tähän malliin, mutta luulen, että aika ei ole vielä kypsä siihen, että virkasuhteista luovuttaisiin. Oleellista tässä kuitenkin on, että esimerkiksi suppea kirkkolaki ja työsopimuslain piiriin siirtyminen eivät ratkaisisi niitä kysymyksiä, jotka ovat eriävän mielipiteen taustalla. Eli sitä, miten palvelussuhteita koskeva lainsäädäntö sovitetaan yhteen kirkon hengellisestä luonteesta sekä sen uskosta ja opista mahdollisesti nousevien erityiskysymysten kanssa. Olipa systeemi mikä tahansa, lopulta kuitenkin aina joudutaan siihen, miten säännöksiä on tässä ympäristössä eli kirkollisen palvelussuhteen kohdalla sovellettava ja tulkittava. Mitään lakia ei voi kirjoittaa niin yksityiskohtaisesti, ettei sitä jouduttaisi tulkitsemaan. Tähän liittyy eriävässä mielipiteessä esiin nostettu ajatus siitä, että pitäisi olla jokin mekanismi, jonka kautta voitaisiin yksittäisissä kiistakysymyksissä määritellä kirkon opin ja tunnustuksen sisältö. Hyvä ajatus tämäkin, mutta käytännön toteutuksen hahmottelu ei ole aivan yksinkertaista. Siihen tarvittaisiin niin paljon työtä ja aikaa, ettei näiden käytännön elämän vaatimien uudistusten toteuttamista voida vastaavasti lykätä. Käytettyjen käsitteiden osalta keskustelussa on kritisoitu sitä, että lakiehdotuksessa puhutaan liikkeen luovutuksesta ja kilpailukiellosta, jotka tuntuvat sopivan huonosti kirkolliseen toimintaympäristöön. Olemme kuitenkin säilyttäneet vakiintuneet työoikeudelliset termit, sillä uusien luominen on vaikeaa. Näitä käsitteitä tarvitaan onneksi niin harvoin, ettei haittaa, vaikka niiden sisältö ei aivan ensi lukemalla aukeaisikaan. Suurempia ongelmia syntyy, jos kehitellään uusia termejä, joiden oikeudellista sisältöä joudutaan pitkään testaamaan. Voisin kuvitella, että ainakin teologit ymmärtävät tämän vaikeuden. Käyttäähän moni jumaluusoppinut jopa vierasperäisiä sanoja, vaikka me seurakuntamummot emme aina oikein ymmärrä, mitä eroa on spirituateetilla ja hengellisellä elämällä. Kilpailukiellon sisältö on myös herättänyt aiheetonta levottomuutta. Kielletty kilpaileva toiminta liittyy yleensä taloudelliseen toimintaan. Kiellon tarkoituksena ei esimerkiksi ole puuttua kirkon viranhaltijoiden tavanomaiseen toimintaan kirkollisissa järjestöissä tai kirkon sisällä toimivissa herätysliikkeissä. Tätä asiaa on selvitetty laajemmin valiokunnan mietinnön sivuilla 11 ja 12. Lakivaliokunnan mietinnössä mainitaan useita kertoja kirkkolainsäädännön kodifiointihanke. Kodifiointihan tarkoittaa lain uudelleenkirjoittamista siten, että laki olisi kielellisesti ja systemaattisesti mahdollisimman selvä. Kodifioinnin yhteydessä ei yleensä tehdä mitään merkittäviä sisällöllisiä muutoksia lakiin. Kodifiointihanke on ollut vireillä jo vuosia ja saamme sen tulokset kirkolliskokoukseen toivon mukaan ensi keväänä. Tarkoituksena on, että tämä virkamiesoikeudellinen paketti liitetään aikanaan kodifiointipakettiin. Olette varmaan huomanneet, että lakivaliokunta on tehnyt kirkkohallituksen esitykseen paljon kielellisiä muutoksia. Se ei tarkoita, että kirkkohallituksen esitys olisi huonosti kirjoitettu. Monet muutokset johtuvat vain siitä, että valiokunta on valinnut kodifiointitoimikunnan käyttämän ilmaisutavan, jotta työtä säästyisi myöhemmässä vaiheessa. Kirkkohallituksen esityksen mukaan viranhaltijoiden ja keskeisten työntekijöiden kelpoisuusvaatimuksena olisi kirkon jäsenyys. Perustelut ovat kirkkohallituksen esityksen sivuilla 36 ja 37. Perusteluvaliokunta totesi lausunnossaan, että olisi johdonmukaista edellyttää jumalanpalveluselämään, diakoniaan ja opetukseen liittyviä tehtäviä hoitavilta viranhaltijoilta ja työntekijöiltä lisäksi konfirmaatiota. Lakivaliokunta puolestaan oli sitä mieltä, että johdonmukaista ja myös säännöksen selkeyden kannalta perusteltua olisi, että jos konfirmaatiota edellytetään, sitä edellytetään aina silloin kuin jäsenyyttäkin. Eikö työtehtävien hoitamisen kannalta merkityksellistä ole se, että viranhaltija myös tietää jotain kirkon sanomasta, toiminnasta ja tarkoituksesta. Nämä perustiedot voi saada konfirmaatioon päättyvässä rippikoulussa. Lakivaliokunta päätyi täydentämään jäsenyysvaatimusta konfirmaatiovaatimuksella. Jäsenyyttä ja konfirmaatiota koskeva vaatimus koskisi samalla tavoin toistaiseksi voimassa olevia ja määräaikaisia palvelussuhteita. Poikkeuksena olisi enintään kaksi kuukautta kestävä palvelussuhde. Tarkemmat perustelut ovat mietinnön sivuilla 8-10. Pappien osalta kirkkohallituksen esityksessä on selvennetty käsitteistöä ottamalla lakiin papin, papin viran ja pappisviran määritelmät. Lakivaliokunta on tältä osin täydentänyt ehdotusta kodifiointitoimikunnan esittämällä tavalla. Toimikunnan perustelut ovat ankaran teologis-juridisen työskentelyn tulosta. Asiaa on selostettu mietinnön sivuilla 12-14. Perustevaliokunta on lausunnossaan esittänyt, että seurakuntayhtymän pappeja koskeva säännös kirkkojärjestyksen 6 luvun 1 pykälän 3 momentissa tulisi kirjoittaa siten, että yhtymän virat olisi tarkoitettu vain yhteisten tehtävien hoitamiseen ja varsinaiset seurakuntatyön virat olisivat aina seurakunnan virkoja. Koska tästä asiasta on kentällä hyvin erilaisia käsityksiä, lakivaliokunta ei pitänyt mahdollisena tässä yhteydessä muuttaa säännöstä. Perustelut mietinnön sivulla 25. Perustevaliokunta kiinnitti huomiota myös sotilaspappia koskevaan säännökseen kirkkolain 6 luvun 7 pykälässä. Ongelmana oli, onko sotilaspappi kenttäpiispan alainen papin virassaan vai pappisvirassaan. Sotilaspappien erityisen aseman vuoksi lakivaliokunta päätyi kirkkohallituksen esityksen mukaiseen säännökseen, jota vähän täydennettiin nykyisestä laista otetuilla elementeillä. Perustelut ovat mietinnön sivulla 15 ja kenttäpiispa Niskanen voinee tarvittaessa selvittää tätä asiaa laajemmin.

Sitten kirkkohallituksen esityksestä oli kokonaan jätetty pois säännös, joka koskee mahdollisuutta vihkiä pappeja muun muassa järjestöjen palvelukseen. Säännöksen poisjättämistä ei ollut lainkaan perusteltu, vaikka se olisi merkinnyt huomattavaa muutosta kirkon ja sen piirissä toimivien järjestöjen välisiin suhteisiin. Lakivaliokunta on lisännyt nykyistä kirkkojärjestyksen 6 luvun 57 pykälää vastaavan säännöksen 6 luvun 38 pykäläksi. Perustelut mietinnön sivulla 28. Edelleen kirkkohallituksen esityksen mukaan lehtorin virka olisi lakkautettu. Perustevaliokuntakin kannatti tätä ratkaisua. Lakivaliokunta on kuitenkin jättänyt tässä vaiheessa lehtoreita koskevan sääntelyn nykyiselleen sillä poikkeuksella, että virka olisi nyt mahdollinen molemmille sukupuolille. Perusteluissa mietinnön sivulla 10 todetaan lehtorin viran olevan merkityksellinen erityisesti kristillisille järjestöille. Myös kanttorin viran osalta lakivaliokunta halusi ottaa aikalisän. Kolmiportainen kanttorin virka siis esitetään toistaiseksi säilytettäväksi. Asiaa on perusteltu mietinnön sivulla 10. Asian aikaisemmista vaiheista johtuen kirkkohallituksen esitys ei sisällä syrjintäkieltoa koskevaa säännöstä, mutta asiaan liittyviä näkökohtia on selostettu seikkaperäisesti kirkkohallituksen esityksen sivuilla 8-10. Vaikka kaikki asiantuntijat, eriävien mielipiteiden kirjoittajat, perustevaliokunta ja jopa lakivaliokunta ovat pitäneet syrjintäkiellon sisällyttämistä kirkkolakiin erittäin tärkeänä, sitä ei kuitenkaan tässä vaiheessa ehdoteta siihen lisättäväksi. Säännöksen sisältöön liittyy monenlaisia odotuksia. Osa meistä olisi valmis hyväksymään vastaavanlaisen säännöksen kuin on esimerkiksi kunnallisessa viranhaltijalaissa. Osa haluaisi kirkolle mittatilaustyönä laaditun säännöksen. Tämän johdosta teimmekin lakivaliokunnassa joitakin kirjoitusharjoituksia ja totesimme tehtävän varsin vaikeaksi. Säännöksen poisjättäminen on kauneusvirhe. Se ei kuitenkaan merkitse laittomuuden tilaa, koska yleinen laki tulee sovellettavaksi. Se ei myöskään merkitse mitään muutosta nykyiseen oikeustilaan. Jotta tämä lakipaketti muutoin saataisiin hyväksytyksi, lakivaliokunta esittää, että syrjinnan kieltävä pykälä valmistellaan erikseen omana kokonaisuutenaan ja mahdollisimman pian. Asiaa on käsitelty mietinnön sivuilla 7 ja 8.

Sitten vielä joku sana kurinpitomenettelystä, josta siis ehdotetaan luovuttavaksi. Valtiolla ja kunnilla kurinpitomenettelystä on luovuttu jo 90-luvulla. Myös kirkossa ehdotetaan nyt koko henkilöstöä koskevina palvelussuhteen päättämismuotoina otettavaksi käyttöön virkasuhteen irtisanominen ja purkaminen. Kurinpitomenettelystä luopumisen seurauksia on selvitetty kirkkohallituksen esityksen sivulla 18. Jos haluatte palauttaa mieliin, mistä tässä kurinpitomenettelyssä oikein olikaan kysymys, niin ne kumottavaksi ehdotetut säännökset löytyvät sieltä rinnakkaisteksteistä kirkkolain 23 luvusta. En tiedä, tulkitsenko oikein valiokunnan mietintöön jätettyä eriävää mielipidettä, mutta olen lukevinani siitä ajatuksen, että kurinpitomenettely olisi pitänyt säilyttää ja että se takaisi oikeudenmukaisuuden toteutumisen paremmin kuin irtisanomis- ja purkamismenettely. Ensinnäkin on todettava, että kurinpitomenettely ei ole mikään erityisen kirkollinen instituutio, vaan sekin on aikanaan lainattu muusta virkamiesoikeudesta. Toisin kuin eriävässä mielipiteessä annetaan ymmärtää, myös kurinpitomenettelyn jälkeen asia useimmiten siirtyy tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tällöin ongelmaksi muodostuu prosessin kokonaispituus. Viranhaltija joutuu olemaan niin sanotusti löysässä hirressä huomattavan pitkän aikaa ennen kuin asiassa saadaan lopullinen ratkaisu. Tällainen tilanne ei ole kenenkään etu. Irtisanomis- ja purkamismenettelyyn siirtyminen ei myöskään merkitse hyppyä tuntemattomuuteen, sillä sehän on yleisesti käytössä. Oman työkokemukseni perusteella tiedän, että ainakin kuntapuolella viranhaltijoiden oikeusturva irtisanomis- ja purkuprosesseissa toimii erittäin hyvin. Haluaisin tässä yhteydessä vielä painottaa sitä, että tämä kurinpitomenettely on erittäin raskas, erittäin monivaiheinen. Klassinen esimerkki on päihdeongelmainen kirkkoherra, ja kaikki tiedämme, että esimerkiksi tällaiseen tilanteeseen puuttuminen kurinpitomenettelyn kautta on todella hankalaa. Prosessin monimutkaisuus saattaa myöskin nostaa sitä kynnystä, että ongelmiin ylipäätään puututaan. Sitten kun niihin puututaan, ollaan jo niin pitkällä, että tilanne on täysin riistäytynyt hallinnasta. Myöskään tällaista seikkaa ei voida pitää sen viranhaltijan etuna eikä tietenkään myöskään seurakunnan etuna.

Nyt seuraa sitten se odotettu loppulause. Valiokunta siis ehdottaa muutamissa asioissa tuumaustaukoa. Lehtorin ja kanttorin virat ehdotetaan jätettäväksi toistaiseksi ennalleen. Syrjintäkielto esitetään lisättäväksi lakiin myöhemmin. Olisi tietysti käytännöllistä, jos yhdellä kertaa voitaisiin hyväksyä kaikki mahdolliset uudistukset, jolloin säästyttäisiin jatkuvilta lain muutoksilta. Lakivaliokunta tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei ole viisasta haukata isompaa palaa kuin kerralla kykenee nielemään. Valiokunnan kokouksessa todettiin hauskasti, että tästä täytekakusta jää muutama herkullinen leivos vielä myöhemminkin syötäväksi. Viranhaltijoiden perusoikeuksien kannalta on nyt tärkeintä, että virkasuhdetta koskevat säännökset saadaan perustuslain edellyttämälle säädöstasolle. Tärkeää on, että ehdotetut uudistukset edellä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta saadaan eteenpäin ja monet käytännön elämässä tärkeät säännökset, joiden voimaan saattamiseen ei liity erityistä dramatiikkaa, saadaan ajan tasalle. Kodifiointihankkeen etenemisen vuoksi olisi myös tärkeää, että tämä paketti saataisiin hyväksytyksi, jolloin se voidaan sujuvasti liittää kodifiointiin. Kirkolliskokouksella on vastuu siitä, että kirkon palvelussuhteita koskevat säädökset ovat ajan tasalla.


Paluu