Puheenvuoro



Ketonen Matti, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010) - Jatkettu lähetekeskustelu

Täysistunto:
Keskiviikkona 5 päivänä toukokuuta 2010 klo 18.28

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Olen syyllistynyt siihen "syntiin", että aikanaan kannatin määrärahan myöntämistä piispainkokouksen selvitystyölle, koskien osaltaan myös homoseksuaalisuutta. Olen edelleen sitä mieltä, että meidän pitäisi pystyä asialliseen ja avoimeen keskusteluun ja pohdintaan asiassa ja siltähän tämä nyt on näyttänytkin. Tätä puheenvuoroa en ole kuitenkaan etukäteen valmistanut. Sen lähtökohtana on ollut täällä pidettyjen puheenvuorojen kuunteleminen. Olen tiedostanut, että asiassa peräänkuulutetaan kirkon taholta armollista, ihmisarvon palauttavaa, jopa asian sellaisenaan hyväksyvää asennetta. Myös tosiasioitten tunnustamista ja johtopäätösten tekoa niistä. Eräs kirkkovaltuuston puheenjohtaja evästi minua tälle istuntomatkalle. Hänen mielestään piispojen selvitys parisuhdeasiassa on hyvä. Sen pitäisi riittää. Pohtiessani asiakokonaisuutta Parisuhdelain seuraukset kirkossa, ensimielikuvani on tämä: Aika vaikea on nähdä, että Jumalan alkuperäinen tarkoitus olisi ollut nyt ympärillämme havaittava homoseksuaalisuuden esiinnousu mittakaavassaan. Ja toinen: jälleen edessäni on yksi asia, joka sekoittaa harmonisen näkymän elämän hyvien ja turvallisten kehysten raamittamisessa. Ihannekuvien ja unelmien säilyminen ovat koetuksella. Minut haastetaan uuteen ajatteluun ja asennemuutokseen, josta ristiriitoja ei puutu. Me sanomme, että armon kohtaaminen eheyttää ihmisen suhteessa Jumalaan. Edelleen, että armahdetuksi tulon koko olemusta koskeva todellisuus kuuluu kaikille erotuksetta ja ehdoitta. Millä tavoin se muovaa ja muuttaa ihmistä, on Jumalan itsensä käsissä. Syyllisyyden se joka tapauksessa poistaa. Parisuhteita tarkastellessamme meidän on toisaalta myönnettävä, että kristittyjen hyväksymät ja oikeaksi näkemät avioliitot parisuhdemuotona, heidän itsensäkin solmimat, voivat joskus olla kovin raadollisia ja aika kaukana hyvää vuorovaikutusta osoittavien tunnusmerkkien ilmauksista. Olemme joutuneet myös sopeutumaan, peräti alistumaan avioerojen todellisuuteen. On kuitenkin hyvä muistaa, että eron täysin kieltävä asenne sisältää ongelmallisen vaatimuksen kyvystä tehdä tähän liittyvä ainutkertainen avioliiton henkilövalinta oikein. Virheisiin ei ole varaa, eikä oikeutta. Jumala sen kieltää. Kuitenkin eroakin pahempi asia on hylkääminen ja juuri tästä taitaa olla ensisijaisesti kysymys, kun kiellosta erota puhutaan. Kristillisen elämän viitekehys ei murru avioeroihin eikä homoseksuaalisuuskysymyksen olemassaoloon. Armo kestää. Jumalan armo luo valoa näihinkin elämän tilanteisiin. Itse suhtaudun tietyllä varovuudella jyrkkien ja yksioikoisten äänenpainojen esittämiseen samaa sukupuolta koskevien parisuhdeasiassa. Muistan tämän: "Älkää tuomitko". En ole aivan varma siitä, onko kirkon tehtävä pystyä määrittämään viimeistä piirtoa myöten, mikä on sen näkemys yksityiskohdissaan tähän asiaan. Kysyn: Jos kirkko on epävarma kannan määrityksessään homoseksuaalisuusasiassa, eikö se voisi olla sitä? Eikö se voisi suoda itselleen riittävää puntarointiaikaa asiassa? Mielestäni kirkko saa joka tapauksessa reilusti olla ja sen tuleekin olla, avioliiton puolesta syyllistymättä syrjintään. Ja lopuksi: Kristuksen edessä ratkeaa niin homoseksuaalin kuin kenen tahansa tavan syntisen kohtalo. Hänen uudistumisensa, eheytymisensä ja kasvunsa ihmisenä, hänen pelastuksensa ja lunastuksensa, hyväksytyksi tulemisen kokemuksensa ja luottamuksensa siihen, ettei Jumala häntä koskaan, eikä mistään syystä hylkää.


Paluu