Puheenvuoro



Hiilamo Kirsi, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 3/2014) - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2014 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Mielessäni on joukko kysymyksiä, joihin toivon lakivaliokunnan kiinnittävän huomiota laatiessaan mietinnön, jonka pohjalta me sitten päätämme tämän uudistuksen lopullisesta sisällöstä. Edustaja Tähtinen toi hyvin osuvasti esille sen, että miten muutokset ovat usein hyvin vahvoja ja tunneperäisiä kokemuksia. Tutkimukset ja kaikki kokemukset organisaatiouudistuksista kertovat tätä. Ihmiset käyttäytyvät muutoksissakin irrationaalisesti. Seurakuntien rakennemuutos on työläs, aikaavievä, voimia vaativa toimenpide, jonka lopputulosta on vaikea etukäteen arvioida. Miten muutoksen tuki hoidetaan? On erinomaista, että muutoksen tukena on kirkkohallituksen valtakunnallinen ohjausryhmä tai työryhmä, joka sitten tekee yhteistyötä hiippakunnallisten ohjausryhmien kanssa. Vastuu ilmeisesti oman alueen muutosprosessin johtamisesta on nimenomaan hiippakunnilla, tuomiokapituleilla. Kokonaiskirkon tasolla osa vastuusta lienee tällä muutoksen tuen ohjausryhmällä. Millaisia työkaluja on tarjolla rakenneuudistuksen vision toteuttamiseksi? Muutoksen tukeen tarvitaan riittävästi voimavaroja ja resursseja. Miten nämä osoitetaan, miten budjetoidaan? Näitä kysymyksiä varmaan näissä ohjausryhmissä on pohdittu. Seurakunnat ovat luoneet vuosikymmenien, jopa vuosisatojen ajan ihan omanlaista organisaatiokulttuuria. Lainsäädäntöäkin merkittävämmät ratkaisut tehdään silloin kun neuvotellaan näistä paikallisista ratkaisuista. Onko riittävästi kiinnitetty huomiota siihen, miten uudet seurakuntayhtymät, miten ne syntyvät? Viehätyin eilen edustaja Mäkisen ajatukseen seurakuntauudistuksesta eräänlaisena solidaarisuusmallina, jossa vahvemmat seurakunnat tukevat yhdessä heikompia seurakuntia. Se oli erittäin hyvä. Mutta jos muutoksissa ei ole riittävää ohjausta eikä tukea, silloin voi käydä niin, että esimerkiksi kaksi köyhää seurakuntaa ovat yhdessä, eikä tapahdu mitään solidaarista jakamista. Ei ole mistä jakaa. Entä mikä on yhteisten työmuotojen tilanne uudistuksessa? Mitä tapahtuu yhteisille työmuodoille kuten erityisryhmien diakoniapalvelut, päihde- ja vammaistyö, perheneuvonta, sairaalasielunhoito? Millä tavalla hiippakunnat voivat olla heti alkuun vahvasti seurakuntayhtymien synnyttämisessä mukana, muullakin tavalla kuin koordinoimassa sitä? Kirkkohallitus on ymmärtääkseni tässä prosessissa mukana muutoksen tuen työryhmällään, joka tekee yhteistyötä hiippakunnallisten ohjausryhmien kanssa. Pystyykö tämä työryhmä ottamaan vastuulleen vastuun muutosprosessista ja eritoten sen tukemisesta? Jos esimerkiksi isoa seurakuntaa puretaan ja muutetaan yhtymäksi pelkästään siksi, että täytetään lain kirjain, niin aidosti uusia seurakuntayhtymiä ei synny. Miten seurakuntayhtymiä syntyy keskuskaupunkien ulkopuolelle, ympäristökunnissa, kaupunkien läheisyydessä maaseudussa, ja kuten piispa Salmi peräsi tätä, harvaan asutulla seudulla? Jos ei ole selkeää valtakunnallista ohjausta, pelkään että menetetään uudistuksen tavoitteet. Lievä versio ei muuta mitään. Saavutetaanko uudistuksella muutoksia, jotka ovat tavoitteena? Millä aikavälillä näitä arvioidaan? Ja jos käy niin, että tavoitteita ei saavuteta, niin miten sitten toimitaan? Entäpä miten seurakuntalaiset? Miten seurakuntalaiset osallistetaan prosessiin, jossa synnytetään uusia seurakuntayhtymiä? Uudistus palvelee ennen muuta seurakuntalaisia, ja seurakuntalaiset ovat tässä prosessin omistajia. Puhe menee niin helposti vahvaan hallintopuheeseen ylhäältä alaspäin. Seurakuntalaiset eivät ole hallintoalamaisia, joita siirretään itsenäisten seurakuntien asemasta ikään kuin pelinappuloina yhdestä kohdasta toiseen yhtymän seurakuntien jäseniksi. Uudistus voi jostain kulmasta katsottuna vaikuttaa hyvin viranhaltijakeskeiseltä. Voisiko sitä tarkastella myös niin, että seurakuntalaiset voivat kokea olevansa tässä prosessissa mukana? Ja vielä, millä tavalla uudistuksessa tietojärjestelmät integroidaan toisiinsa, ja miten ne palvelevat parhaiten seurakuntalaisia? On tietenkin tärkeää, että paikallisissa olosuhteissa uudistus toteutuu ja sen tavoitteet toteutuvat. Mutta miten uudistuksen arviointi on tarkoitus toteuttaa, miten palautetta kerätään ja miten sitä analysoidaan? Toivon, että Saarnaajan kirjan sanat olisivat totta tässä tärkeässä työssä: "Älä kysele, miksi asiat ennen olivat paremmin kuin nyt, sillä et sinä sitä viisauttasi kysy."


Paluu