Puheenvuoro



Olkinuora Hilkka, edustaja

Otsikko:
Oikeus tehdä aloitteita hiippakuntavaltuustolle (KL 17 b:1) (Hiippakuntavaltuuston esitys 1/2009)

Täysistunto:
Tiistaina 5 päivänä toukokuuta 2009 klo 10.35

Teksti:
Arvoiset sisaret ja veljet huolessa kirkon tulevaisuudesta. Olemme kolmisäikeisen kysymyksen edessä. Ensinnäkin nuoret. Me puhumme kernaasti ja suopeasti nuorista, mutta mitä teemme, kun nuoret haluavat puhutella meitä? Tämä aloite oli kotona esillä olleista ainoa, joka herätti suurta kiinnostusta kotonamme säännöllisesti kokoontuvan kirkollisen nuorisoväen keskuudessa. Oma tyttäreni on ollut vuosia Porvoon hiippakunnan nuorisopäättäjien joukossa, edustajana Nuorten kirkkopäivillä, Höstdagar -organisaation hallituksessa ja hän on myös toiminut vuosia Tampereen kaupungin nuorisofoorumissa, muun muassa varapuheenjohtajana.

Nuorten kirkkopäivien esille ottamat asiat ovat olleet vakavia, aidosti kirkollisia. Monet vaikutteet seurakunnastamme käsin ovat tulleet juuri tätä kautta ja toteutuneet yhteiseksi hyväksi. Yli 40-vuotias Höstdagar, jota nuoret pyörittävät omin voimin, keräsi viime vuonnakin jälleen yli 800 nuorta. Kysymyksessä ei ole vaan meno ja meininki, niin kuin paikalla ollut piispakin voi varmaan todistaa. Luin juuri eilen lehdestä, että kunnallisella puolella - kymmenen vuoden taistelun jälkeen - nuorisofoorumi on saanut aikaan nuorisokahvilan Tampereelle. Nuoret kertovat yksituumaisesti, että kun he sitten pontevan demokraattisen työskentelyn jälkeen saavat aikaan kannanottoja mielestään tärkeissä asioissa, paikalle tulevat aikuiset, kunnalliset tai kirkolliset päättäjät tai media, jotka kaikki esittävät saman kysymyksen: "Miltä tuntuu olla nuori päättäjä?" Kukaan ei koskaan ole kiinnostunut siitä, mitä he oikeasti ovat päättäneet.

Nyt kun olemme avanneet oven 16-vuotiaille äänestää, olemmeko sitten paiskaamassa oven kiinni niiden sormille, jotka sieltä ovesta todella haluaisivat tulla sisään? Toisekseen ymmärrän, että kysymys on hiippakuntavaltuustojen ja tuomiokapituleiden työn jaosta ja keskinäisestä agendasta. Siltä kannalta tämä epäröivä kanta on tietysti ymmärrettävä. Hiippakuntavaltuustojen rooli on vielä verrattain uusi, osittain hakusessa ja joissain paikoin jopa jännitteinen. Hiippakuntavaltuustot tarjoavat innolla demokratiaa ja kapitulit pelkäävät, että sillä tavalla avataan Pandoran lipas, josta nuorten mukana voi sisään tunkea mitä ehdotusta hyvänsä. Mutta nuorten kanssa toimiminen on aina riski, demokratia on aina riski, uskon varaan heittäytyminen on aina riski. Tämä nyt tehty ehdotus tarjoaisi hiippakuntavaltuustoille mahdollisuuden myös toimia omalta kannaltaan yhä mielekkäämmin.

Kolmas argumentti on se, että järjestelmät ovat liian erilaisia eri hiippakunnissa. Porvoon hiippakunta on onneksi tämän erilaisuuden eturivissä. Erilaisuus ei saisi olla este, päinvastoin, koska juuri moninaisuudenhan niin kauniisti lausumme olevan kirkkomme tulevaisuuden ja elinkelpoisuuden tae. Nyt ehdotettu muotoilu tarjoaa minusta mahdollisuuden siihen, että nuorten innokkuus, hiippakuntavaltuustojen uhkaavasti vähenevä motivaatio ja kirkollinen erilaisuus ja joustavuus voidaan yhdistää. Toivon, että tämä aloite hyväksytään ja että lapsi ei mene pesuveden mukana.


Paluu