Puheenvuoro



Keskitalo Jukka, edustaja

Otsikko:
Lakivaliokunnan mietintö 4/2007 kirkkohallituksen esityksestä 2/2006, joka koskee kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2007 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Nyt käsiteltävänä oleva lakivaliokunnan mietintö, joka koskee kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista, on monessa suhteessa tärkeä esitys. Se sisältää monia yksityiskohtia, parannuksia, jotka merkittävästi paitsi selkiyttäisivät kirkon viran- ja toimenhaltijoiden asemaa, myös loisivat parempia edellytyksiä kirkon eri työnantajaviranomaisille henkilöstöhallinnon hoitamiseen. Tällaisten asioiden joukkoon mielestäni kuuluu myös esimerkiksi irtisanomismenettelyn käyttöönottaminen virkasuhteen päättämisen muotona. Tässä suhteessa esimerkiksi minulla suuren työyhteisön esimiehenä on kaikki syy toivottaa esitetyt muutokset pääsääntöisesti tervetulleiksi. Tämä selkiyttäisi johtamista ja esimiestyötä, henkilöstöhallintoa seurakunnissa monelta osin. Näin sanottaessa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota käsittelyssä olevan lakipaketin poikkeuksellisen laajaan alaan ja heijastusvaikutuksiin. Lakiesitystä on perusteltu paitsi muuttuneella perustuslailla, myös valtion ja kunnallisen virkamieslainsäädännön muutoksilla ja tarpeella saattaa kirkon virkamieslainsäädäntö ikään kuin samalle tasolle. Vaikka nyt esityksessä ikään kuin pintatasolla kosketellaan samoja asioita kuin valtion ja kunnan virkamieslainsäädännössä, on kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten muuttaminen tosiasiallisesti laajakantoisempi. Sillä on tosiasiallisesti laajakantoisempia vaikutuksia kuin vastaavilla muutoksilla mainituissa valtion ja kunnan virkamieslaeissa. Tämä johtuu siitä, että kirkon virka, erityisesti kirkon erityinen virka, koskettaa hyvin monia, ellei kaikkia kirkon opin, tunnustuksen ja itseymmärryksen kannalta olennaisia asioita. Tästä johtuen kirkon virkamiesoikeudelliset säännökset koskettavat kirkon elämän ja toiminnan substanssia aivan eri tavalla kuin vastaavat säännökset kunnan ja valtion puolella. Koska siis nyt käsiteltävänä oleva lakipaketti on edellä esittämälläni tavalla kirkon kannalta substanssilaki, olisi odottanut, että lakivaliokunta olisi ottanut hyvin tarkasti huomioon perustevaliokunnan lausunnossaan esittämät näkökohdat. Osittain näin onkin tapahtunut, mutta ei läheskään kattavasti. Mainitsen vain yhtenä esimerkkinä perustevaliokunnan näkemyksen, että lain 25 §:ään olisi tullut lisätä viranhaltijaa koskeva velvollisuus pysyä opetuksissaan ja toimissaan kirkon tunnustuksessa. Siis muitakin kuin pappeja koskien, ainakin ns. hengellisen työn tekijöitä koskien. Näinhän on säädetty laissa ortodoksisesta kirkosta. Lakivaliokunta kyllä perustelee tämän lisäyksen tarpeettomuutta sillä, että jo nyt työsopimuslaista nouseva lojaalisuusvelvollisuus sitoo kirkon työntekijöitä, tosiasiallisesti myöskin tunnustukseen ja kirkon oppiin. Mutta mielestäni tuo aika lyhyt kuittaus lakivaliokunnan puolelta tuohon perustevaliokunnan esitykseen ei aivan ole riittävä, kun on kysymys substanssilaista, ja perustevaliokunnan erityisenä tehtävänä on arvioida näitä asioita kirkon opin ja tunnustuksen näkökulmasta.

Näiden näkökohtien jälkeen haluan vielä kiinnittää huomiota lakiesityksen kahteen yksittäiseen kohtaan. Toinen niistä liittyy kirkkolain 6 luvun 12 §:n kohtaan, joka koskee kirkon viran- ja toimenhaltijalta edellytettävää kirkon jäsenyyttä. Kuitenkin ennen kuin menen siihen, sanon muutaman näkökohdan saman luvun 19 §:stä, joka koskee syrjintäkieltoa. Perustevaliokunta oli edellyttänyt lakivaliokunnan varmistavan, että lakiehdotus ei tule hyväksytyksi muodossa, joka tosiasiallisesti ratkaisee kirkon suhtautumisen homoseksuaalisuuteen ja parisuhteensa rekisteröineisiin työntekijöihinsä. Mielestäni lakivaliokunta on juridisessa mielessä täysin oikeassa todetessaan mietinnön sivulla 8, että "ehdotettu kirkkolain 6 luvun 19 §:n sanamuoto ei ratkaise kirkon suhtautumista homoseksuaalisuuteen tai rekisteröityihin parisuhteisiin." Tämänhän myöskin edustaja Pyhäjärvi äsken totesi. Olen juridisessa katsannossa tästä täysin samaa mieltä. Lakivaliokunnan mukaan tämä asia tullaan päättämään erillisessä teologisessa harkintaprosessissa, kun arvioidaan, nouseeko kirkon opista ja tunnustuksesta hyväksyttävä peruste asettaa parisuhteen rekisteröineet samaa sukupuolta olevat henkilöt eri asemaan työntekijänä tai työhönottotilanteessa. Puhtaasti juridisessa katsannossa tämä asia on mielestäni täysin selvä. Tässä suhteessa arvioin asiaa siis toisin kuin edustaja Nummela eriävässä mielipiteessään. Tämän sanottuani haluaisin kuitenkin vielä kiinnittää huomiota perustevaliokunnan muotoiluun, että lakiesitys ei saa tosiasiallisesti ratkaista mainittua kysymystä. Ja nyt paino on nimenomaan sanalla tosiasiallisesti. Uskon, että kaikki tässä salissa, riippumatta siitä, mitä itse kukin meistä ajattelee tuosta asiasta sinänsä tai mihin lopputulokseen toivoisi kirkon päätyvän, uskon että kaikki meistä toivovat, että piispainkokouksen aloitteesta käynnissä olevalla teologisella harkintaprosessilla, jonka tarkoituksena on selvittää kirkon kanta tähän kysymykseen, olisi riittävästi niin sanoakseni "henkistä tilaa" punnita asiaa eri puolilta. Pohdiskelen siis mielessäni sitä, lisääntyykö vai vähentyykö kirkon käytössä oleva tosiasiallinen "henkinen tila" vapaasti päätyä parhaaksi katsomaansa ratkaisuun mainitussa asiassa, jos nyt hyväksytään laki puheena olevat syrjintäkiellot sisältävässä muodossa. Vai onko parin viikon kuluttua seminaarin muodossa jatkuvalta prosessilta hävinnyt "happi", jos tämä lakimuutos tai lakiesitys hyväksytään tässä muodossa? Tätä kyselen. En rohkene tässä suorastaan väittää tästä mitään, mutta halusin tulla tämän kysymyksen esittämään. Toivoisin kovasti, että episkopaatin edustajat, piispat, jotka ovat olleet käytännössä käynnistämässä kirkon yhtenäisyyden säilyttämiseen tähtäävän teologisen prosessin tämän asian tiimoilta, tekisivät tämän arvion, ja mikäli mahdollista, käyttäisivät asiasta tässä keskustelussa vielä puheenvuoroja. Haluan vielä korostaa sitä, että ottaessani esille tämän kysymyksen en ole halunnut myöskään omalta osaltani lausua kantaani kyseessä olevassa asiassa sinänsä, vaan ainoastaan varmistaa, että kirkolla tosiasiallisesti olisi se sen tarvitsema "henkinen tila" arvioida asiaa oman tunnustuksensa pohjalta.

Kiinnitän sitten vielä huomiota 12 §:ään kirkkolain 6 luvussa. Lakivaliokunnan mukaan ei ole olemassa valtiosääntöoikeudellisia esteitä sille, että kirkko edellyttäisi kirkkoon kuulumista kaikilta työntekijöiltään. Tätä lakivaliokunta ei kuitenkaan esitä. Miksi ei? "Työvoiman saatavuuden turvaamiseksi." Näin kuuluu päällimmäinen peruste. Sanoisin, että melko pragmaattinen perustelu. Ehkä jotakin tämänkaltaista perustevaliokunta tarkoitti sanoessaan, että kirkkohallituksen esityksestä ja nyt myös lakivaliokunnan mietinnöstä puuttuvat teologiset perustelut. Mikäli esitetty muotoilu hyväksytään, seuraa siitä käsittääkseni, että esim. työsopimussuhteessa olevan haudankaivajan tai hautausmaan hoitajan ei tarvitsisi olla kirkon jäsen. Heijastuuko tässä linjauksessa sellainen käsitys tästä työstä, että olisi erotettavissa tällainen työ kirkon perustehtävästä? Kuitenkin vaikkapa tämä haudankaivaja ns. lapiohommien lisäksi kohtaa ihmisiä hyvinkin syvällisesti ja sielunhoidollisesti. Myöskään kirkkoherranviraston työsopimussuhteisen toimistovirkailijan ei käsittääkseni tarvitsisi olla kirkon jäsen, mikäli tuo muotoilu hyväksytään. No, olen nyt kuullut käytäväkeskusteluissa, että tosiasiallisesti työhönottotilanteessa työnantaja voisi asettaa kirkon jäsenyyden jollakin tavalla painavaksi asiaksi rekrytointitilanteessa. Mutta tämä ei kuitenkaan ratkaise esimerkiksi sitä kysymystä, jos joku vaikkapa mainitsemistani työntekijöistä virka- tai työsopimussuhteessa ollessaan haluaa erota kirkon jäsenyydestä. Humoristisesti voisi näinä aikoina kysyä, että jos työntekijä tympäännyttyään esimiehensä kantaan palkkauskeskusteluissa eroaisi kirkosta, mitä tekee kirkko, jos tämä laki on voimassa? Mielestäni ainakin tässä asiassa kirkolla on sen opista ja tunnustuksesta nousevat hyväksyttävät perusteet asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan edellyttämällä kaikilta työntekijöiltään kirkon jäsenyyttä. Tämä olisi linjassa kaiken sen kanssa, mitä kirkko on toistelemalla toistellut viime vuosina kirkon jäsenyyden vahvistamisesta. Nyt tässä mietinnössä tehtäväksi esitettävä linjaus olisi voimakas irtiotto kaikesta siitä, mitä olemme viime aikoina puhuneet kirkon jäsenyyden vahvistamisesta. Valitettavasti minulle ei riitä perusteluksi kirkon rekrytointipohjan turvaaminen. Olen kyllä tiennyt, että kirkolla on monia haasteita, mutta en tiennyt, että olemme näin pulassa. Tätä hyväksyttävää perustetta, josta olen puhunut, ei tee tyhjäksi tai tarpeettomaksi työntekijällä oleva työsopimuslaista nouseva yleinen lojaliteettivelvoite työnantajaansa kohtaan. Se on hyvä asia, mutta ei nyt korvaa kuitenkaan tätä käsittelemääni asiaa. Liityn vielä tähän asiaan myöskin siinä mielessä, että lakivaliokunnan puheenjohtaja sanoi, että tämä muotoilu tähtää siihen, että nykyisen kirkkolain linjaus pysyisi voimassa; että siihen ei tapahtuisi muutosta. Kuitenkin kun todellisuus ympärillä muuttuu, toisin sanoen kun kirkosta eroaminen voimakkaasti lisääntyy, tilanne ei pysy samana, vaikka lakipykälät pysyisivät samana.

Arvoisa puheenjohtaja, tulen yksityiskohtaisessa käsittelyssä tekemään esityksen, että kaikilta kirkon työntekijöiltä edellytetään kirkon jäsenyyttä. Jätän lakivaliokunnan harkittavaksi, miten tulisi järjestää mahdollinen voimaantulosäännös tai siirtymäsäännös näiltä osin, mikäli esittämäni muutos hyväksyttäisiin.


Paluu