Puheenvuoro



Pihlaja Pirjo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kirkkoherranvaalia koskevien kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 6/2011)

Täysistunto:
Maanantaina 2 päivänä toukokuuta 2011 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Käydään ihan lyhyt historiakatsaus siitä, mikä on johtanut tähän nykyiseen esitykseen. Tämä nyt esillä oleva lainsäädäntöhanke alkoi vuonna 2006 tehdystä edustaja-aloitteesta, jossa ehdotettiin, että kirkkoherran vaalissa siirryttäisiin välilliseen vaalitapaan. Tuon edustaja-aloitteen pohjalta kirkolliskokous päätti toukokuussa 2007 lähettää asian kirkkohallitukselle valmisteltavaksi ja toimenpiteitä varten. Toimeksiannon pohjalta kirkkohallitus teki keväällä 2009 kirkolliskokoukselle esityksen, jossa ehdotettiin kirkkoherranvaalia muutettavaksi siten että kansanvaalista luovuttaisiin ja kirkkoherra valittaisiin välillisellä vaalilla kirkkovaltuustossa tai, seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa, seurakuntaneuvostossa. Kirkolliskokous päätti kuitenkin vuosi sitten jättää tämän esityksen raukeamaan ja antoi samalla kirkkohallitukselle tehtäväksi valmistella asia uudelleen kahden vaalitavan pohjalta ottaen huomioon lakivaliokunnan mietinnön ja perustevaliokunnan lausunnon ja niissä esiin tulleet näkökohdat. Sekä lakivaliokunnan mietinnössä että perustevaliokunnan lausunnossa on lähdetty kahden vaalitavan mallista. Ne molemmat kuitenkin jättivät osittain auki sen, miten mallit tulisi toteuttaa. Kirkkohallituksessa käydyn linjaratkaisukeskustelun jälkeen asetettiin asiaa valmistelemaan työryhmä, jonka mietintöön tämä esitys nyt pohjautuu. Lain valmistelun yhteydessä kerättiin hiippakunnittain tietoja viime vuosina käydyistä vaaleista, eli vuosilta 2007 - 2010. Tilasto kattaa siis neljä viime vuoden aikana käytyä kirkkoherran vaalia. Yhteensä haettavana on ollut 139 virkaa, joita haki yhteensä 393 henkilöä, eli keskiarvo valtakunnan tasolla on ollut 2,8 hakijaa virkaa kohden. Hakijamäärä kuitenkin vaihtelee huomattavasti hiippakunnittain, ja esimerkiksi Porvoon ja Oulun hiippakunnissa noin puolet viroista täytettiin ainoalla hakijalla. Vuosien aikana järjestettiin loppujen lopuksi 89 vaalia, joista 9 vaalissa oli mukana ylimääräinen ehdokas. Kun kaikkiaan valintatilanteita oli nuo 139, niin ylimääräinen ehdokas oli mukana noin 6 %:ssa valintamenettelyistä. Suoritetuissa vaaleissa äänestysprosentit vaihtelivat 2,8 % ja 38 %:n välillä. Keskimäärin alhaisimmat äänestysprosentit olivat Helsingin ja Tampereen hiippakunnissa.

Tällä lakihankkeella tavoitellaan kolmea eri asiaa. Ensimmäinen ja niin sanottu päätavoite on muuttaa kirkkoherran valintaprosessia sellaiseksi, että se luo edellytykset parhaan mahdollisen hakijan valinnalle. Tavoitteena on samalla kirkkoherran valintamenettelyn lyhentäminen ja selkeyttäminen. Ja kolmantena tavoitteena on seurakuntien tarpeiden huomioon ottaminen. Esityksessä ehdotetaan seurakunnan kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston suorittamaa välillistä vaalia ensisijaiseksi vaalitavaksi. Välillisen vaalin ensisijaisuus olisi säädetty suoraan laissa. Valintaprosessissa tuomiokapituli hoitaisi viran hakumenettelyn ja antaisi hakijoista lausunnon. Tuomiokapituli ottaisi lausunnossaan kantaa muun muassa siihen, keiden hakijoista se ei katso täyttävän säädettyjä edellytyksiä, sekä siihen, keitä hakijoista se pitää soveltuvimpina kyseiseen virkaan. Viran säädetyt kelpoisuusedellytykset sitovat myös seurakunnan toimielintä, kun se tekee valintapäätöstä. Tuomiokapitulin lausunto katsotaan asian valmisteluksi, eikä siitä siten olisi valitusoikeutta. Lausunto kokonaisuudessaan, siis myös henkilöarvioinnin osalta, on kirkkolain 25 luvun 8 §:n 2 momentin nojalla annettavissa seurakunnissa päätöksentekijöille, mikä korostaa lausunnon merkittävyyttä. Kirkkovaltuustossa tai seurakuntaneuvostossa vaali toimitettaisiin tarvittaessa kaksivaiheisena, mikä takaisi seurakunnan luottamushenkilöiden riittävän tuen valinnalle. Valintamenettelyjen selkeyttämiseksi kappalaisen vaalissa sovellettaisiin pääsääntöisesti samoja säännöksiä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökohdat tulisivat huomioon otetuksi toimielimessä tapahtuvan vaalin yhteydessä.

Toinen malli on niin sanottu välitön vaali. Seurakunnan kirkkovaltuuston tai seurakuntayhtymiin kuuluvien seurakuntien seurakuntaneuvostojen esityksestä tuomiokapituli päättäisi, että seurakunnan kirkkoherra valittaisiin välittömällä vaalilla eli niin sanotulla kansanvaalilla. Äänioikeusikärajaan ei tässä esityksessä ole kajottu. Myös välittömässä vaalissa tuomiokapituli hoitaisi entiseen tapaan hakumenettelyn, ja esityksessä tuomiokapitulille nykyään kuuluva ehdokasasettelu on säilytetty. Kun ehdokasasettelussa rajataan vaalissa mukana olevien määrää, on muutoksenhakumenettely tässä vaiheessa jouduttu säilyttämään. Uutta olisi se, että näin vaaliehdotus vapauttaisi muut hakijat prosessista, eli heillä olisi vapaus hakea muita virkoja. Uutta olisi myös se, että ylimääräisestä vaaliehdokkaasta luovuttaisiin. Välittömässä vaalissa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökulmat tulevat otetuksi huomioon ehdokasasettelun yhteydessä.

Miksi sitten ehdokasasetteluun ei esitetä muutosta? Painavin peruste on lainsäädäntöhankkeen päätavoite, eli valintaprosessin tulisi tukea parhaan mahdollisen hakijan valintaa. Kirkolliskokouksessa ja kirkossa on varsinkin 1990-luvulta asti kiinnitetty huomiota kirkkoherran tehtävistä nouseviin edellytyksiin, ja nimenomaisesti johtajuuteen. Kirkkoherralta vaaditaan sekä hengellistä johtajuutta että hallinnon ja henkilöstön johtamista. Epäonnistuminen johtajuudessa heijastuu aina myös seurakunnan toimintakykyyn. Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon edellyttäminen virkaa hakevilta otettiin säännöksiin jo vuonna 1994, vaikka sen käyttöönottoa lykättiin 2000-luvun puolelle. Myös hiippakunnissa on tehty työtä hakijoiden arvioinnin ja ehdokasasettelun parantamiseksi. Vuonna 2003 valmistui ohjeistus kirkkoherranviran ehdollepanoa varten, ja viime vuonna hiippakuntadekaanit pohtivat haastattelukäytäntöjen yhtenäistämistä ja niitä painopisteitä, joita hakijoiden haastattelussa olisi syytä ottaa esille. Tätä kehitystä ei nyt haluttu heittää hukkaan. Mikäli ehdokasasettelua ei olisi, kaikki kelpoisuusedellytykset täyttävät hakijat olisivat vaalissa mukana, jolloin vaalin lopputulos jäisi täysin onnistuneen vaalikampanjoinnin varaan. Perinteisistä vaalinäytepäivistä olisi myös jouduttu luopumaan. Toinen peruste ehdokasasettelun säilyttämiselle on piispan ja tuomiokapitulin rooli, johon esimerkiksi perustevaliokunta kiinnitti huomiota edellisellä kierroksella. Kirkkoherran virka kuuluu läheisesti piispan ja tuomiokapitulin kaitsennan piiriin, jolloin heillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Lisäksi ehdokasasettelu on ainoa tapa viestittää äänestäjille hakijoiden soveltuvuus: yksityisyyden suojan ja julkisuuslain näkökulmasta henkilöarviointien sisällöt eivät ole julkisia, eikä niitä voida siis kansanvaalissa julkistaa.

Entä miksi ylimääräisestä ehdokkaasta ehdotetaan luovuttavaksi? Tämän taustalla on sekä hankkeen päätavoite, parhaan mahdollisen hakijan valinnan tukeminen, että hankkeen toinen tavoite, valintamenettelyn selkeyttäminen. Kuten on todettu, jo 1990-luvulta lähtien on kiinnitetty huomiota kirkkoherran taitoihin johtaa seurakuntaa. Vuonna 1999 kirkolliskokous sai käsiteltäväkseen kirkkohallituksen esityksen siitä, että ylimääräisen vaaliehdokkaan äänirajoja lievennettäisiin. Hanke raukesi, ja keskustelussa nousi esille huoli siitä, että ylimääräisillä ehdokkailla ei useinkaan ole riittävää kokemusta vaativaan johtajan tehtävään. Ylimääräisen ehdokkaan mukana oleminen vaalissa on ollut ongelmallinen myös äänestäjille. Äänestäjät eivät ole ymmärtäneet äänestysmenettelyä eivätkä myös äänimääräedellytyksiä. Lisäksi on arvioitu, että potentiaalinen tarve on vähäinen, hakijoita koko maan tasolla arvioiden on keskimäärin 2,8 virkaa kohden. Toisaalta tarkastelujakson aikana järjestetyistä 89 kansanvaalista vain 9:ssä oli mukana ylimääräinen ehdokas. Esityksen liitteenä on lopussa taulukot siitä, miten kauan eri valintamenettelyjen on arvioitu kestävän. Välillisessä vaalissa, joka lähes sama menettely koskisi kappalaisen vaalia, menettelyn arvioidaan kestävän 5 - 8 kuukautta. Vaalitapa täyttää myös asetetut tavoitteet. Välittömässä vaalissa menettelyn arvioidaan kestävän 8 - 12 kuukautta, mihin seikkaan vaikuttavat muun muassa vaalinäytepäivien sijoittelu samanarvoisiin sunnuntaipäiviin ja toisaalta kirkollisten juhlapyhien ja loma-aikojen vaikutukset vaaliaikatauluihin. Kuitenkin myös tässä mallissa tavoitteet tulevat täytetyiksi, toki tuo toinen tavoite vain vaalin selkeyttämisen näkökulmasta.


Paluu