Puheenvuoro



Luoma Tapio, piispa

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat, hallintovaliokunnan mietintö 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 11/2012

Täysistunto:
Keskiviikkona 15 päivänä toukokuuta 2013 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Hallintovaliokunta on saanut nyt valmiiksi mietintönsä kirkkohallituksen esitykseen Seurakuntarakenteen kehittämisen päälinjat. Perustevaliokunta ja tulevaisuusvaliokunta ovat antaneet omat lausuntonsa. Kun lähdemme nyt keskustelemaan hallintovaliokunnan mietinnöstä, haluan muistuttaa, miksi kirkkohallitus on esityksensä seurakuntarakenteiden kehittämisestä tehnyt. Kirkkohallituksen esityksen johdannossahan sanotaan, että kirkon ympärillä tapahtuvan akuutin kehityksen johdosta kirkon on nyt reagoitava siihen, miten se etenee kuntarakenteen murroksen keskellä, tai miten seurakuntien toiminnan taloudellinen turvaaminen on mahdollista. Esityksen taustalla on siis kuntarakenteen tulossa oleva murros, mutta myös seurakuntia yhä raskaammin rasittavat taloudelliset paineet. Lisäksi esitystä perustellaan toiminnallisilla ja väestörakenteen muutoksiin liittyvillä näkökohdilla. Taustalla on se ajatus, että ellemme me nyt ole aloitteellisia, ellemme me halua, että kirkko ja paikallisseurakunnat joutuvat reagoimaan kuntakentän ja taloudellisen tilanteen muutoksiin jälkijättöisesti, nyt voimassa olevien, nykytilanteeseen huonosti soveltuvien säädösten mukaisesti, nyt on toimittava. Meillä on oltava itsellämme keinot järjestää kirkon elämä niin, että aloite pysyy omissa käsissämme. Toinen huomionarvoinen seikka kirkkohallituksen esityksessä on sen syntyprosessi, minkä niin ikään haluan tässä vielä ottaa esille. Ymmärtääkseni esitys on ainutlaatuinen, koska alusta lähtien sitä on rakennettu keskusteluyhteydessä paikallisseurakuntien kanssa. Sitä ei tämän vuoksi ainakaan voi moittia ylhäältäpäin annetuksi. Kentän ääni on kuulunut selvästi esityksessä, jota hallintovaliokunta puolestaan on pyrkinyt saattamaan mietinnössään sellaiseen muotoon, että se sen mielestä parhaiten vastaisi koko hankkeen tarkoitusperiä. Hallintovaliokunnan esitys rakentuu kirkkohallituksen esityksen keskeisten kohtien tarkastelulle. Valiokunnan työskentelyssä, jossa muuten kunkin kokoontumisen aikana käytettiin keskimäärin sata puheenvuoroa, kiinnitettiin huomiota varsin konkreettisiin seikkoihin, ja pyrittiin pohtimaan, mitä esityksen yksityiskohdat paikallisseurakuntatasolla merkitsisivät.

Laajasta asiasta syntyi laaja mietintö. Se sisältää kaikkiaan puheenjohtajan mainitsemat kolmetoista kohtaa, joissa otetaan kantaa kirkkohallituksen esitykseen. Ja hallintovaliokunta toivoo, aivan kuten puheenjohtaja juuri totesi, että kirkolliskokous käsittelisi kunkin kohdan siten, että kirkolliskokouksen kanta käy jatkovalmistelua silmällä pitäen selväksi. Ensimmäinen ponsi tarkoittaa sitoutumista kirkkohallituksen esityksen peruslähtökohtaan, eli jokaisen seurakunnan kuulumiseen johonkin seurakuntayhtymään. Toisessa ponnessa viitataan mietinnön esittämiin kolmeentoista näkökohtaan. Ponteen sisältyvä maininta kirkolliskokouksen keskustelussa esille tulleista kannanotoista, se tarkoittaa mahdollisia ponsiesityksiä. Ja niin ikään vielä eilen hallintovaliokunnan kokouksessa tuli esille se ajatus ja toive, että tänään keskittyisimme keskustelemaan nimenomaan tämän mietinnön esittämistä näkökohdista emmekä lähtisi käymään uutta lähetekeskustelua. Esityksen perusratkaisuun hallintovaliokunta mietinnössään siis yhtyy, eli jatkossa jokainen seurakunta kuuluisi johonkin seurakuntayhtymään. Sekä tulevaisuusvaliokunta että perustevaliokunta toteavat omissa lausunnoissaan, että luterilaisen kirkkokäsityksen mukaan paikallisseurakunta on ensisijainen kirkon elämän ja työn toteutumisen taso. Sen takia asioita tulee tarkastella seurakunnan näkökulmasta. Hallintovaliokunta yhtyy tähän periaatteeseen, ja se on pyrkinyt hahmottamaan tulevaisuutta paikallisseurakunnan näkökulmasta, vaikka jokainen seurakunta kuuluisikin seurakuntayhtymään.

Muissa asiakohdissa mietintö tyytyy joko toteamaan, että kirkkohallituksen esitys antaa riittävän pohjan jatkovalmistelulle, tai että asia tulisi ratkaista toisin. Seuraavassa käyn läpi vain ne kohdat, joissa mietintö selvästi poikkeaa kirkkohallituksen esityksestä. Kirkkohallituksen esityksen mukaan uudessa seurakuntayhtymässä siirryttäisiin yhden vaalin järjestelmään, jossa valittaisiin seurakuntien seurakuntaneuvostot. Nämä puolestaan valitsisivat yhteisen kirkkovaltuuston. Ongelmana esityksessä nähtiin, että ylin päättävä elin ei olisikaan valittu kansanvaalilla, mikä merkitsisi demokratian periaatteiden ohittamista. Toinen yhden vaalin vaihtoehto valiokunnan keskustelussa oli, että suorilla vaaleilla valittu yhteinen kirkkovaltuusto valitsisi seurakuntaneuvostot, mutta tämä taas nähtiin pulmallisena sen vuoksi, että se ei anna seurakuntalaisille mahdollisuutta vaikuttaa suoraan omaan lähiyhteisöönsä, omaan paikallisseurakuntaansa. Tämä merkitsisi siis paikallisseurakunnan keskeisyyden ohittamista. Valiokunta ei päässyt yksimielisyyteen siitä, kumpi näistä yhden vaalin malleista olisi paras. Siksi päädyttiin äänestyksen jälkeen nykyiseen kahden vaalin järjestelmään, jonka mahdolliset, lähinnä tekniset, ongelmat katsottiin vähäisemmiksi kuin jommankumman vaalijärjestelmän periaatteelliset ongelmat.

Seurakuntiin sijoitetun henkilöstön osalta hallintovaliokunta katsoi, että kirkkohallituksen esitys henkilöstön kuulumisesta hallinnollisesti seurakuntayhtymän henkilöstöön on toimiva lähtökohta jatkovalmistelulle. Etukäteiskeskusteluissa on kiinnitetty huomiota mietinnön kohtaan, jossa jatkovalmisteluissa todetaan voitavan harkita seurakunnan pakollisia virkoja koskevan kirkkojärjestyksen määräyksien kumoamista. Tässä on nyt kuulemani mukaan nähty ongelmana se mahdollisuus, että nyt kirkkolaissa pakollisina mainitut virat voisivat paikallisseurakunnasta kadota. Haluan kuitenkin korostaa, että tästä ei suinkaan ole ollut kysymys hallintovaliokunnan pohdinnassa. Minkään ammattiryhmän alasajosta ei suinkaan tässä olisi kyse. Hallintovaliokunnan mietinnössä todetaan sivulla 16, että ehdotetussa seurakuntayhtymämallissa ei ole tarvetta määräykselle seurakunnan pakollisista viroista, mutta samalla siinä jatketaan: "Määräyksen säilyttämiselle kirkkojärjestyksessä ei kuitenkaan ole periaatteellista estettä." Onkin siis vielä kerran syytä korostaa, että minkään virkakunnan alasajosta ei nyt siis ole missään tapauksessa kyse. Ehdotuksen tarkoituksena on ainoastaan mahdollistaa työvoiman joustava käyttö seurakuntayhtymän sisällä niissä tilanteissa, kun se toiminnallisesti tai taloudellisesti katsotaan välttämättömäksi. Tilannehan tulee vastaan silloin, kun vaikkapa kahdella tai useammalla seurakunnalla on yhteinen viranhaltija, kirkkoherra, kanttori, diakoniatyöntekijä tai joku muu. Periaatteessa sekin olisi mahdollista siis.

Johtamisjärjestelmä uudessa seurakuntayhtymässä osoittautui yhdeksi vaikeimmista yksityiskohdista. Yhtymän johtajasta käytetystä lääninrovasti-nimityksestä haluttiin luopua, koska sen ei katsottu kuvaavan tehtävää. Valiokunta päätyi käyttämään työnimenä yhtymärovastia, mutta mietinnön lopussa esitetään, että jatkovalmistelussa tähän ja muihinkin nimikkeisiin kiinnitettäisiin huomiota. Kirkkohallituksen esityksestä poiketen hallintovaliokunta katsoo, että varsinkin suurissa seurakuntayhtymissä yhtymärovastin tulisi olla vakinainen virka, joka täytetään julkisella hakumenettelyllä. Mietinnössä pohditaan yhtymärovastin tehtävää ja suhdetta kirkkoherroihin sekä piispaan. Valiokunta korostaa, että yhtymärovastin hallinnollinen esimiesasema, ja paino on sanalla hallinnollinen, suhteessa seurakuntien kirkkoherroihin, ei katkaise seurakuntien suhdetta omaan hiippakuntaansa, joita yhden yhtymän seurakunnilla voi olla siis enemmän kuin yksi. Siis useampi hiippakunta, tai useampaan hiippakuntaan kuuluvia seurakuntia voi kuulua yhteen seurakuntayhtymään. Yhtymärovastin valintatavassa ehdotetaan seurattavaksi kirkolliskokouksen hyväksymää kirkkoherran välillistä vaalitapaa, jossa tuomiokapituli antaa hakijoista lausunnon, ja kirkkovaltuusto sitten toteuttaa vaalin. Johtamisjärjestelmässä suurin poikkeus kirkkohallituksen esitykseen on valiokunnan kanta, jonka mukaan yhteinen kirkkoneuvosto korvautuisi johtoryhmällä. Nykyisten säännösten valossa johtoryhmä ei ole hallintoelin, eikä sille voi siirtää päätösvaltaa. Johtoryhmämallista äänestettiin valiokunnassa. Mallin puolesta puhuu kevytrakenteisuuden tavoite, joka on myös kirkkohallituksen esityksen keskeinen näkökulma. Hallinnollinen joustavuus tarkoittaisi myös valtuustotyöskentelyn muuttumista käsiteltäviksi tulevien asioiden määrän lisääntyessä. Toisaalta yhteisestä kirkkoneuvostosta luopuminen nähtiin valiokunnassa luottamushenkilöiden vaikutusmahdollisuuksien kaventumisena, jos mahdollinen johtoryhmä pysyy tulevissakin säädöksissä asioita valmistelevana elimenä. Valiokunnan mietintöön sisältyy eriävä mielipide, jossa katsotaan, että yhteisestä kirkkoneuvostosta ei tulisi luopua eikä korvata sitä johtoryhmällä.

Kirkkoherran hallinnollinen asema seurakuntaneuvostossa puhutti valiokuntaa pitkään. Valiokunnan enemmistö halusi käsitellä asiaa mietinnössä, vaikka kirkkohallituksen esityksessä ei tarkastella suoraan kirkkoherran puheenjohtajuutta seurakuntaneuvostossa. Vähemmistöön jääneet katsoivat, että asia on periaatteellisesti niin laaja, että sille ei tee oikeutta, jos se käsitellään osana toista suurta kokonaisuutta ilman että perustevaliokunta on asiasta voinut käsitystään lausua. Tämän kannan mukaan kirkkoherran puheenjohtajuus tulisi käsitellä kirkolliskokouksessa erillisen aloitteen pohjalta. Menettelytavan ratkettua äänestettiin itse asiasta. Vähemmistöön jääneiden mielestä kirkkoherra voi olla puheenjohtaja, enemmistön mukaan puheenjohtaja tulisi valita seurakuntaneuvoston vaaleilla valittujen jäsenten joukosta. Seuraavaksi pohdittiin, voiko kirkkoherra olla jäsenenä seurakuntaneuvostossa. Asiasta äänestettiin. Enemmistön mielestä kirkkoherra olisi edelleen seurakuntaneuvoston jäsen. Tässä, kuten puheenjohtajuuskysymyksessäkin, tukeuduttiin nykyisin voimassa olevaan käytäntöön, jonka taustalla on ennen muuta teologisia näkökohtia kirkon viran läsnäolosta päätöksenteossa ja kirkon hallinnon erityisluonteesta. Vähemmistöön jääneiden mukaan kirkkoherran jäsenyys noudattaa huonosti nykypäivän hallinnollisia periaatteita, joiden mukaan esittelijä ei voi olla hallintoelimen jäsen. Ratkaisuihin kirkkoherran puheenjohtajuudesta ja jäsenyydestä liittyy kumpaankin eriävä mielipide.

Hyvät kirkolliskokousedustajat. Tämä hallintovaliokunnan mietintö koskettelee laajoja ja monitahoisia asioita. Siksi tämä mietintö on altis monenlaiselle kritiikille. Siitä ei ole vaikea löytää heikkoja kohtia ja jopa ehkä suoranaisia ristiriitaisuuksiakin. Valiokunnan sisäisessä ja vilkkaassa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavassa keskustelussa me osasimme olla myös itsekriittisiä. Mietinnössä näkyy käytettävissä olleen ajan rajallisuus sekä vaikeus ilmaista tiiviisti laajoja ja periaatteellisesti merkittäviä asioita, mutta kyllä siinä minusta näkyy myös aito kiinnostus, suoranainen rakkaus kirkkoa ja seurakuntaelämää kohtaan. Toivon, että mietinnön puutteet eivät estäisi hahmottamasta sen varsinaista tavoitetta, eli rakenneuudistuksen jatkovalmistelun evästämistä. Mietinnössä kuvastuu yksi seurakuntarakenneuudistuksen keskeinen perusjännite, yhtäältä demokratian periaatteiden ja toisaalta mahdollisimman kevyen hallintorakenteen välillä. Mietintö etsii tasapainoa näiden kahden toisinaan ristiriitaisenkin näkökulman kesken. Esimerkiksi kahden vaalin järjestelmä korostaisi demokratiaa, johtoryhmämalli pyrkimystä kevytrakenteiseen hallintoon. Valintoja on tehtävä. Ja hallintovaliokunnan mielestä valinnat näissä kuten muissakin kysymyksissä olisi hyvä tehdä mietinnössä esitetyllä tavalla. Työ seurakuntaelämän rakenteiden turvaamiseksi on aloitettava mahdollisimman pian. Lopuksi haluan vielä kiittää lämpimästi hallintovaliokunnan jäseniä mittavan tehtävän vastuullisesta hoitamisesta.


Paluu