Puheenvuoro



Peura Simo, piispa

Otsikko:
Kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus 2014, perustevaliokunnan mietintö 2/2015 kirkkohallituksen esityksestä 5/2015

Täysistunto:
Perjantaina 8 päivänä toukokuuta 2015 klo 10.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat kirkolliskokousedustajat. Meillä on viimeistä kertaa käsittelyssä kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus. Tämä ei johdu siitä, että tämän nelivuotiskauden aikana on viimeinen kevätistunto, jossa se käsitellään, vaan pikemminkin siitä, että olemme päättäneet lakkauttaa ulkoasiain neuvoston. Sen työstä tulee piispainkokouksen alaista jatkossa, ja tämä on syy siihen, miksi me nyt käsittelemme viimeistä kertaa tämän kaltaista toimintakertomusta. Aikanaan tilanne oli sen kaltainen, että tänne kirkolliskokoukseen tuli käsiteltäväksi sekä Kirkkohallituksen toimintakertomus että kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomus, ja silloin ikään kuin kahteen kertaa käsiteltiin tässä salissa kirkon ulkomaan suhteisiin liittyvää toimintaa. Vähitellen tähän totuttiin, menettelytapaa muutettiin siten, että talousvaliokunta tarkasteli kokonaisuudessaan Kirkkohallituksen toimintakertomuksen ja perustevaliokunta erikseen kirkon ulkoasiain neuvoston toimintakertomuksen. Jossain vaiheessa tämä päällekkäisyys tuntui tuottavan lisää työtä, mutta kuitenkin tämä menettelytapa, jossa ulkoasiain neuvoston toimintakertomusta on tässä salissa käsitelty, on tarjonnut kirkolliskokoukselle erittäin runsaasti seikkaperäistä tietoa kirkon ekumeenisesta toiminnasta. Ja niin on nytkin käsiteltävänä olevassa toimintakertomuksessa.

Perustevaliokunta kiinnittää huomion neljään seikkaan, jotka tässä toimintakertomuksessa tulevat esille. Ensinnäkin siihen, että viralliset oppikeskustelut Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa ovat nykymuodossaan päättyneet. Näissä oppikeskusteluissa ei ole ollut kysymys vain meidän kirkkomme ja Venäjän ortodoksisen kirkon suhteesta vaan näinä yli neljänäkymmenenä vuotena, jolloin näitä keskusteluja on käyty, on ollut kysymys paljosta muustakin. Neuvottelut lähtivät aikanaan käyntiin Neuvostoliiton aikana ja tarjosivat meidän kirkollemme mahdollisuuden tukea Inkerin luterilaisen kirkon ja Eestin luterilaisen kirkon toimintaa. Tänä oli myöskin yksi keskeinen syy siihen, miksi nämä neuvottelut aikoinaan käynnistyivät. Tämä johtui siitä, että tuon ajan järjestelmässä muiden kirkkojen asioista käytännössä vastasi Venäjän ortodoksinen kirkko suhteessa valtiovaltaan. Siksi oli tarpeen luoda hyvät suhteet Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, jos haluttiin tukea Inkerin ja Eestin luterilaisten toimintaa. Valiokunta on tyytyväinen siihen, että näiden keskustelujen katkeamiseen johtaneista tekijöistä on tarkoitus julkaista kattava selvitys. On hyvä analysoida huolellisesti se, miksi näin kävi, ja katsoa kuitenkin sitten tältä pohjalta eteenpäin ja pohtia sitä, kuinka näitä suhteita jatkossa pidetään yllä. Tämä yhteydenpito jatkuu edelleen, kuten kirkkoneuvos Kääriäisen asiaa koskevasta selvityksestä lähetekeskustelussa voitiin huomata. Tarkoitus on järjestää tulevaisuudessa teologinen seminaari, johon osallistuvat sekä meidän kirkkomme että Venäjän ortodoksisen kirkon edustajat. Tällä yhteydenpidolla on vaikutusta myöskin nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Venäjän ortodoksisen kirkon pyrkimys kylmän sodan vuosina oli se, että se rakensi yhteyksiä lännen protestanttisiin kirkkoihin. Ja nykyisessäkin Euroopan poliittisessa tilanteessa tarvitaan kirkkojen välisiä yhteyksiä. Tästä hyvä esimerkki on Ukrainan tilanne. Kuvaavaa sen osalta on se, että kun kuluvan kevään aikana Kirkkojen maailmanneuvoston delegaatio vieraili Kiovassa, paikallisista kirkoista, jotka kuuluvat Kirkkojen maailmaneuvostoon jäsenkirkkoina, kutsujana oli Venäjän ortodoksinen kirkko eikä paikallinen ukrainalainen ortodoksinen kirkko. Näitä yhteyksiä on vaalittava ja pidettävä yllä myöskin muuttuvassa poliittisessa tilanteessa.

Toiseksi valiokunta on halunnut kiinnittää huomiota kirkon lähetysstrategian linjauksiin ja siihen, kuinka ne ovat alkaneet vaikuttaa kirkon lähetystyön rakenteissa. Uusi toimikunta kokoonpanoineen on käynnistänyt työnsä, hiippakuntiin on tullut kansainvälisen työn hiippakuntasihteerit ja lähetysstrategia on myöskin vaikuttanut myönteisesti lähetysjärjestöjen keskinäiseen yhteistyöhön sekä kirkon lähetystyön keskuksen ja lähetysjärjestöjen yhteistyöhön. Hyvä esimerkki tästä on ensimmäinen lähetyskumppanuusneuvottelu, joka pidettiin maalis-huhtikuun vaihteessa. Siinä on kysymys pohjoisen kirkon ja etelän kirkkojen välisestä kohtaamisesta, keskinäisen ymmärtämyksen lisäämisestä ja vuorovaikutuksen vahvistamisesta. Kansainvälinen ekumeeninen yhteisö arvosti tätä kokousta; me saimme samaan aikaan vieraiksi sekä Euroopan kirkkojen konferenssin, Kirkkojen maailmaneuvoston että Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerit. Näiden kirkkoliittojen viestinnässä kokous sai myös paljon myönteistä julkisuutta. Neuvottelussa pidetyt esitelmät, alustukset ja saarnat on julkaistu raporttikirjassa Your Kingdom Come, joka on jaossa kirkolliskokosedustajille tuolla tuloaulassa. Jos ette ole vielä tätä ottaneen, ottakaa tämä raporttikirja sieltä ennen kuin lähdette kotimatkalle.

Kolmanneksi haluamme kiinnittää huomion siihen, kuinka kansainväliset ristiriidat säteilevät voimakkaasti Suomeen. Ne osoittavat, että Suomi on osa globaalia maailmaa ja yhteisöä. Lähi-Idän konflikti synnyttää pakolaisvirran, joka ulottuu myös Suomeen. Osa pakolaisista hakee turvapaikkaa uskonnollisten vainojen vuoksi. Toisaalta sitten meidän kirkkomme järjestöistä esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu toimii Syyriassa pakolaisleireillä helpottamassa ihmisten tukalaa elämäntilannetta. Tämä konflikti vaikuttaa Suomeen myös siten, että se tuo väkivaltaisen ekstremismin ongelman ulottuvillemme. Ulkomaanapu on hyödyntänyt konfliktimaissa kertynyttä kokemusta väkivaltaisen radikalisaation ehkäisemisestä myös kotimaassa. Valiokunta pitää tätä työtä erittäin tärkeänä.

Neljänneksi kiinnitämme huomion niihin keskusteluihin, joita on käyty ns. vapaiden suuntien, ennen muuta helluntailaisten ja Vapaakirkon kanssa. Nämä neuvottelut käynnistyivät 1980-luvulla. Sittemmin niissä on aika paljon painopisteenä ollut molemmin puolin tiedon jakaminen kirkkojen ajankohtaisista kysymyksistä. Valiokunnan ajatuksena on se, että näissä keskusteluissa painopistettä voitaisiin jälleen siirtää enemmän teologisten keskustelujen suuntaan. Sakramenttiteologiasta käytiin keskustelua 80-luvulla; voisi olla paikallaan ottaa nämä kysymykset jälleen keskustelun kohteeksi. Saksassa on saavutettu sopimus kasteen vastavuoroisesta tunnustamisesta useiden kirkkokuntien välillä. Tähän samaan pitäisi pyrkiä myös Suomessa. Valiokunta pitää uusia ekumeenisia avauksia tervetulleina.

Lopuksi haluan palata vielä siihen kysymykseen, josta aloitin. Kun ulkoasiain neuvoston toiminta päättyy, ekumeenisten suhteiden hoito siirtyy piispainkokouksen ja ulkosuomalaistyön osalta Kirkkohallituksen alaisuuteen. Kirkolliskokous on kuitenkin edelleen ylin kirkon suhteista muihin kirkkoihin ja uskontokuntiin päättävä toimielin. Tästä syystä perustevaliokunta toivoo piispainkokouksen pohtivan, millä tavalla kirkolliskokoukselle jatkossakin tiedotetaan ajankohtaisista ekumeenisista asioista. Jos näiden asioiden käsittely laajemmin jäisi tästä salista pois, se olisi merkittävä taka-askel. Tästä syystä valiokunnan ponsien joukossa on ponsi 3. Ponnet 1 ja 2 ovat edellisvuosien tapaisia.



Paluu